Uutiset
GRK mukaan Norrbotniabanan-rannikkorautatien rakentamiseen
GRK on valittu toteuttamaan maarakennustöitä ja siltoja Norrbotniabanan-radalle Pohjois-Ruotsiin. Urakan arvo on noin 158 miljoonaa Ruotsin kruunua (14,5 miljoonaa euroa). Työt alkavat vuonna 2025 ja valmistuvat vuonna 2027. GRK allekirjoitti sopimuksen Trafikverketin kanssa 18.12.2025, jolloin projekti siirtyi GRK:n tilauskantaan.
Norrbotniabanan on 270 kilometrin pituinen uusi rannikkorautatie, joka rakennetaan Uumajan ja Luulajan välille. Kyseessä on merkittävä infrastruktuurihanke Ruotsin pohjoisen alueen kehittämiseksi. Radan rakentaminen on jaettu useaan vaiheeseen: ensimmäisiä osia rakennetaan parhaillaan, ja viimeisen osan rakentaminen on tarkoitus aloittaa 2030-luvulla.
”Olemme olleet vahvoja Pohjois-Ruotsissa taito- ja väylärakentamisessa. Tämä projekti vahvistaa asemaamme, ja täydentää Ruotsin maayhtiön tilauskantaa, joka oli syyskuun lopussa 2025 noin 257 miljoonaa euroa”, GRK Sverige AB:n toimitusjohtaja Carl Andersson sanoo.
GRK:n projekti on monipuolinen, sillä se sisältää sekä maarakennustöitä että siltojen rakentamista. GRK rakentaa kolme siltaa, joista yksi on tarkoitettu liikennekäyttöön ja kaksi puolestaan on eläinten liikkumiseen tarkoitettuja maisemoituja ylikulkusiltoja (vihersiltoja). GRK tekee projektin aikana maa- ja kalliokaivantoja sekä rautatien pengerrystöitä. Lisäksi projektin aikana rakennetaan kiertoteitä ja huoltoteitä radan varteen. Projektiin kuuluvat myös erilaiset kaiteet, meluesteet ja riista-aidat.
Ruotsi investoi ratayhteyksiin
Ruotsissa investoidaan voimakkaasti ratoihin, ja lähivuosina rakennetaan ja korjataan monia merkittäviä yhteyksiä. Norrbotniabananin lisäksi investoidaan esimerkiksi Malmbananin (Malmirataan), Ostlänkenin ja Västlänkenin hankkeisiin.
”Olemme päässeet mukaan yhteen Norrbotniabananin osahankkeista jo varhaisessa vaiheessa. Meidän projektimme sijaitsee Uumajan kunnassa Pålböleån–Gryssjönin välillä. Osa radasta on vasta suunnitteluvaiheessa, kuten Skellefteån ja Luulajan välinen osuus.”
GRK:n tavoitteena on ollut saada Ruotsissa tilauskantaansa mahdollisimman monipuolisia projekteja. Tänä vuonna GRK on voittanut Ruotsista useita tie- ja siltaurakoita, Luulajan satamahankkeen sekä myös Uumajan satamahankkeen.