Blogi
Ennen oli paremmin – vai oliko?
Sosiaalisen median alustoilla on lukemattomia sivustoja ja ryhmiä, joissa julkaistaan historiallisia kuvia kuljetusalan arjesta ja tietenkin ajoneuvoista. Kuvia eilispäivän kuljetuskalustossa katsellessa palaavat muistot mieleen enemmän tai vähemmän kultaisina. Vanhojen kuvien yhteyteen kertyy toisinaan suuret määrät kommentteja ja hienojakin tarinoita, joista voi saada aavistuksen siitä, minkälaista työ kuljetusalalla on aikoinaan ollut.
Jos kuvassa esiintyy kuorma-auto menneiltä vuosilta, melkein poikkeuksetta kommentteihin ilmestyy maininta, jossa tähdennetään tuolloin autojen olleen kunnollisia, ja etteivät turhat vikavalot loistaneet mittaristossa. Mahtoikohan siellä palaa edes tarpeellisia vikavaloja?
Vuosikymmenten takaisissa kuorma-autoissa oli varmasti aivan yhtä paljon vikoja kuin nykyautoissakin. Ne vain olivat toisenlaisia, eivätkä tulleet niin helposti ilmi. ”Vanhan tien aikaan” täytyi kuljettajan kuunnellen, katsellen, tunnustellen, haistellen ja joskus jopa maistellen havainnoida kuljettamansa ajopelin kuntoa.
Tämän päivän kuorma-autot ovat niin monimutkaisia teknisiä laitteita, että pelkästään vanhoilla konsteilla ei enää pärjää. Kokonaisuus on pitänyt säätää niin pikkutarkasti, että pienikin poikkeama aiheuttaa – ainakin auton itsensä mielestä – vakavan häiriön. Ajoneuvon on itse tarkkailtava kuntoaan ja kerrottava siitä. Siksi vikavalo on olemassa ja syttyy häiriötilanteessa.
Tekniikasta on tullut monimutkaista, jotta lainsäädännön vaatimusten sekä taloudellisuuden, turvallisuuden ja työskentelyolosuhteiden parantamistavoitteet saataisiin täytetyiksi. Tokkopa muuten tuotekehitykseen olisi käytetty miljardi tolkulla euroja.
Uusia vai museoautoja?
Olivatko asiat sitten ennen paremmin? Jotkut asiat varmasti olivat, jotkut eivät. Toimittajan työssä vähäiset kuorma-autolla ajetut kilometrit kertyvät lähes poikkeuksetta uusilla, joskus jopa vasta kehitysvaiheessa olevilla autoilla. Lehdistötilaisuuksissa autovalmistajat saattavat yllättää toimittajat tuomalla museokokoelmistaan jonkun sopivan auton koeajettavaksi uutuudelle vertailukohdaksi.
Kun saman päivän aikana ajaa lenkin uudella ja uuden veroisella, mutta museoikäisellä autolla, tulee äkkiä selväksi, että museoauto saa turvallisin mielin jatkaa rauhallisia eläkepäiviä museossa ilman pelkoa rahdin ajoon joutumisesta. Turvallisuus, ergonomia ja taloudellisuus ovat nykyautossa niin paljon korkeammalla tasolla, että tämän päivän töihin valitaan nykyaikainen auto.
Nykyautot keräävät valtavasti tietoa, jota hyödyntävät auton hallinnoija, valmistaja ja jopa viranomaiset. Sähköautojen myötä myös latausasemat keräävät ajoneuvotietoja, ja kyberturvallisuusasiantuntijoissa onkin herännyt huoli, onko tieto aina oikeissa käsissä. Pahimmillaan kerätty tieto voi harhautua sellaisen tahon haltuun, joka käyttää tietoa jollakin tavalla väärin.
Dieselmittarilla ei tietovuotoa tarvitse pelätä, nestevuotoa kylläkin on syytä varoa. Vanhoissa autoissa on se hyvä puoli, että ne eivät juurikaan kerää itsestään tai käyttäjästään tietoa puhumattakaan, että ne lähettäisivät sitä eteenpäin muiden tutkittavaksi. Vikadiagnoosi on tehtävä kuljettajan havaintojen perusteella, ja päästöraportointi nojaa vahvasti käsin ruutuvihkoon laadittuun tankkauskirjanpitoon.
Kuvitus: Pauli Maukonen
