Uutiset
Ysitiellä Lievestuoreen kohdalla louhitaan kalliota
Valtateiden 9 ja 13 risteysalueen läheisyydessä Laukaassa tehdään maaliskuun aikana louhintatöitä. Valtatien 9 liikenne pysäytetään räjäytystöiden ajaksi.
Valtatien 9 parantamishankkeessa Laukaassa, Lievestuoreen taajaman kohdalla, rakennetaan valtatien nykyiset Mikkelintien ja Hohontien tasoliittymät eritasoliittymiksi. Tien suuntausta ja tasausta korjataan paikoin liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden parantamiseksi.
Tulevan Lievestuoreen eritasoliittymän itäpuolella valtatien 9 linjausta siirretään noin 450 metrin matkalla nykyisen tielinjan eteläpuolelle. Uuden tielinjan pohjatöiden yhteydessä löydettiin pieneltä alueelta kalliota, jota nyt louhitaan pois.
”Pysäytämme valtatieliikenteen räjäytystöiden ajaksi noin kymmeneksi minuutiksi kerrallaan. Räjäytystyöt pyritään tekemään arkipäivinä klo 12 ja 13 välillä, jolloin liikenne on vähäisimmillään”, projektipäällikkö Jarmo Niskanen Väylävirastosta kertoo.
Louhintatyön tärinäalueella sijaitseviin kiinteistöihin on oltu suoraan yhteydessä. Kiinteistöihin on asennettu tai asennetaan tärinämittarit ennen louhinnan aloittamista.
Hankkeessa tehtiin louhintatöitä jo tammikuun aikana rakenteilla olevien Hohon ja Lievestuoreen eritasoliittymien alueilla. Lisäksi koko hankealueella tehdään tarpeen mukaan isompien maakivien rikotuksia räjäyttämällä kuluvan vuoden aikana.

