Uutiset
Tienpitotyöt käynnistyvät Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa
Juuri julkaistu Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen tienpidon ja liiketeen katsaus kokoaa yhteen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueen tärkeimmät tienpitotoimet vuodelle 2026. Katsaus avaa, mihin tieverkon korjaus- ja parannustoimet painottuvat, miten liikennejärjestelmää ja liikenneturvallisuutta kehitetään sekä mitä keskeisiä suunnitteluhankkeita eri puolilla aluetta on käynnissä ja käynnistymässä.
MAL-sopimuksen mukaiset hankkeet jatkuvat myös tulevana kesänä Oulun seudulla. Käyntiin lähtee muun muassa alueen ensimmäinen baanahanke sekä useita liittymien parantamistöitä. Samalla edistetään pääteiden suunnittelua, kun Vt 4 Iin ohitustien ja Vt 20 Korvenkylä–Kiiminki‑osuuden jatkosuunnittelu käynnistyy. MAL-hankkeiden ohella parannetaan liittymiä sekä jalankulku- ja pyöräilyväyliä myös Sotkamossa, Pyhäjärvellä ja Alavieskassa.
Hailuodon kiinteän yhteyden rakentaminen etenee Väyläviraston vetämänä vauhdikkaasti, ja uusi yhteys otetaan käyttöön tämän vuoden syksyllä. Pitkään odotettu hanke on edennyt aikataulussaan, ja muun muassa laajat louhekuljetukset on saatu toteutettua eri toimijoiden hyvällä yhteistyöllä. Koska alue on ympäristöltään herkkä, hankkeen vaikutuksia seurataan vesiluvan mukaisesti myös rakentamisen jälkeen. Elinvoimakeskus valmistelee myös lieventämistoimia.
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksella on tänä vuonna käytössään noin 99,5 miljoonaa euroa tienpitoon, josta noin 16 miljoonaa euroa on hallituksen myöntämää korjausvelkarahoitusta. Rahoitus kohdistetaan koko maassa yhtenäisten linjausten mukaisesti teiden ja siltojen korjauksiin ja parannuksiin, suunnitteluun sekä maanteiden päivittäiseen kunnossapitoon, jotta liikkuminen pysyy turvallisena ja sujuvana ympäri vuoden.
