Uutiset
Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen tiestön kunto heikkenee
Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen alueella korjataan tänä vuonna noin 240 kilometriä päällysteitä ja noin kaksikymmentä siltaa. Rahoitus on kuitenkin aiempaa niukempi, eikä tieverkon kunnon heikkenemistä pystytä enää estämään.
Sisä-Suomen elinvoimakeskus on aloittanut toimintansa vuoden 2026 alussa Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan alueella. Nyt julkaistussa vuoden 2026 Tienpidon ja liikenteen suunnitelmassa kuvataan toimialueemme merkittävimmät toimenpiteet tänä vuonna sekä tulevien vuosien suunnittelua ja tarpeita.
Alueella valtion tieverkolla on käynnissä yksi kehittämishanke: valtatie 3 Moreenin eritasoliittymän rakentaminen moottoritielle Janakkalan ja Hämeenlinnan välille. Pirkanmaalla käynnistyy valtatie 9 parantaminen Alasjärven ja Käpykankaan välillä. Kehittämishankkeiden toteuttamisesta vastaa Väylävirasto elinvoimakeskusten ja niitä edeltäneiden ELY-keskusten suunnitelmien pohjalta.
Elinvoimakeskus vastaa alueellisten parantamisinvestointien toteuttamisesta. Tänä vuonna on käynnissä tai käynnistyy seuraavat kohteet:
- Mt 2501 jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentaminen välille Pihtikorventie – Kuoppalankatu, Nokia, aloitettu vuonna 2025, MAL-hanke
- Mt 190 Ahtialan pysäkkijärjestelyt, Lempäälä
- Mt 2804 Vaulammin jalankulku- ja pyöräilyväylä, Jokioinen
- Vt 12 Teiskontie Kaupin kampuksen alikulun rakentaminen, alkaa aikaisintaan loppuvuodesta, MAL-hanke
- Lisäksi toteutamme joitakin pieniä liikenneturvallisuusinvestointeja, muun muassa valtatielle 3 Lakalaivan rampin liittymiskaistan pidentämisen, valtatielle 9 itäisen ohikulkutien riista-aitojen täydentämisen sekä yksittäisiä suojatiejärjestelyjä. Fintraffic toteuttaa yhdessä Tampereen kaupungin kanssa Mt 309 Ruskontien ja Hervannan valtaväylän liittymän liikennevalot.
Päällysteitä korjataan Kanta-Hämeessä noin 100 kilometriä ja Pirkanmaalla noin 130 kilometriä sekä pyöräilyväyliä 14 kilometriä eli yhteensä noin 240 kilometriä.
Siltojen korjaukseen kohdennetaan aiempaa enemmän rahoitusta. Tavoitteena on korjata tai uusia 19 siltaa. Kohteiden suunnittelu on vielä kesken, joten korjausten toteutuminen on osalla silloista epävarmaa. Lisäksi tehdään yksittäisiä siltarakenteiden ylläpitokorjauksia. Putkisiltaurakassa on tarkoitus korjata myös muutama suurempi rumpuputki.
Varusteiden korjausohjelmassa on kaiteiden täydentämistä valtatiellä 11 ja kantatiellä 57, kuivatuksen parantamista, törmäysturvattomien portaalien suojaamisia sekä valaisinvaihtoja. Suunnitelmassa on kuvattu myös maanteiden hoidon urakka-alueet ja hoidon perusteena olevia teiden hoitoluokituksia.
Vuoden 2026 tienpidon rahoitus on edellisvuotta niukempi, vaikka käytössä oli vielä hieman hallitusohjelman mukaista korjausvelkarahoitusta. Siitä huolimatta tänä vuonna tieverkon kunnon heikkenemistä ei pystytä enää estämään. Valtion julkisen talouden kehysten perusteella tulevina vuosina tienpidon rahoitus vähenee entisestään, mikä aiheuttaa ongelmia myös pääteiden kunnon ylläpitämiseen puhumattakaan patoutuneista parantamistarpeista.
Parantamisinvestointien ja korjauskohteiden sijainti on esitelty tarkemmin suunnitelmassa. Lisäksi suunnitelmassa on runsaasti muuta tietoa tieverkon suunnitelmista, tarpeista ja rahoitusnäkymistä.
Sisä-Suomen tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2026



