Uutiset

Yleinen

NRC Groupille uusia ratatöitä

NRC Group on voittanut Väyläviraston kilpailutukset pääradan asetinlaitteiden muutostöissä Kerava–Järvenpää–Jokela-rataosuudella sekä Riihimäellä. Sopimusten arvo on yhteensä hieman alle 5 miljoonaa euroa.

Työt Riihimäellä ovat alkaneet maaliskuun alussa ja ne valmistuvat arviolta vuoden kuluttua maaliskuussa. Kerava–Järvenpää–Jokela-osuuden työt aloitetaan samoin maaliskuussa ja ne valmistuvat arviolta joulukuussa 2029.

Asetinlaitteiden avulla ohjataan vilkkaan pääradan vaihteita, opastimia sekä vapaana olevien raiteiden valvontaa eli varmistetaan junaliikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta. Käytössä olevien asetinlaitteiden tekniikka uusitaan siten, että junaliikenteelle aiheutuu mahdollisimman vähän muutoksia.

”Asetinlaitteiden muutostyöt edellyttävät huolellista etukäteissuunnittelua, tarkkuutta sekä reletekniikan taitamista. Releasetinlaitteiden suunnittelu ja rakentaminen on sähkörakentamisemme erityisosaamista”, kertoo projektipäällikkö Mikko Törmänen NRC Groupista.

NRC Group vastaa projektien asetinlaitesuunnittelusta ja asennustöistä sekä toimii kohteiden päätoteuttajana. Yhteensovitus usean eri ratatoimijan kanssa on avainasemassa onnistuneeseen käyttöönottoon.

Kerava–Järvenpää–Jokela-urakka on osa Väyläviraston Helsinki–Riihimäki-ratahanketta, jonka valmistuttua radalla liikennöidään neljää raidetta pitkin. Rakennettavilla lisäraiteilla parannetaan junaliikenteen toimintavarmuutta ja lisätään raidekapasiteettia.

NRC Group on vahvasti mukana Väyläviraston Helsinki–Riihimäki-rataosan kehityshankkeen eri vaiheiden asetinlaitetekniikkaan liittyvissä urakoissa. Esimerkiksi kokonaisen asetinlaitteen siirtäminen kaikkine toimintoineen on toteutettu NRC Groupin toimesta Helsinki–Riihimäki-ratahankkeen 1. vaiheessa Keravalla vuosina 2019–2021 sekä hankkeen toisessa vaiheessa Järvenpäässä vuosina 2023–2025.


Viikon tärppi


Lue seuraavaksi