Uutiset

Yleinen

Gasumin Joensuun tankkausasema auki raskaalle liikenteelle

Laajennuksen myötä kaasubusseille tulee lisätankkauspiste ja paineistetun kaasun jakelun toimintavarmuus paranee. Joensuun bussiliikennettä hoitavalle Savonlinjalle parannus on tärkeä.

Gasumin nesteytetyn biokaasun (LBG) tankkausasema Joensuussa on avautunut. Asemalla on jo aiemmin voinut tankata paineistettua biokaasua kevyempiin ajoneuvoihin, ja laajennuksen myötä asema palvelee nyt myös raskasta liikennettä.

Kyseessä on Suomen itäisin nesteytetyn biokaasun tankkausasema ja se parantaa LBG:n saatavuutta Itä-Suomen alueella huomattavasti. Gasumilla on Joensuun aseman avautuessa nyt yhteensä 23 asemaa raskaan liikenteen LBG-tankkausverkostossa Suomessa.

”Viimeisten kymmenen vuoden aikana Gasumin tavoitteena on ollut rakentaa kattava ja tehokas tankkausasemaverkosto, joka tukee siirtymistä vähäpäästöisempään polttoainevaihtoehtoon koko Suomen runkotieverkon alueella. Uuden aseman myötä yhä useammalla kuljetusyrityksellä on mahdollisuus tehdä vastuullinen valinta käyttää biokaasua logistiikassa”, Gasumin Suomen liikenteen johtaja Juho Kurra sanoo.

Savonlinja lisää kaasubussien määrää tänä vuonna

Nesteytetyn aseman aukeaminen lisää myös paineistetun kaasun jakelun toimintavarmuutta, sillä nesteytettyä kaasua voidaan tarpeen vaatiessa höyrystää jakeluun paineistetun kaasun asemalle. Lisää helpotusta tuo myös asemalaajennuksen yhteydessä avautuva lisätankkauspiste busseille.

Linja-autoyhtiö Savonlinjan liiketoimintajohtaja Jukka Komulainen on laajennukseen tyytyväinen. Aiemmin asemalta on saattanut olla kaasu ajoittain loppu.

Savonlinjan ajamien kaasubussien määrä nousee 55 autoon kuluvan vuoden elokuussa. Yhtiö hoitaa niillä paikallisliikennettä useissa Itä-Suomen kaupungeissa.

Joensuun kaupungin kilpailutuksessa oli käyttövoimissa etusijalla kaasu ja sähkö. Komulainen toteaa, että koska biokaasulla ajaa yhdellä tankkauksella koko päivän 500–600 kilometrin ajot, oli kaasu heille helppo valinta.

”Sekä kuljettajat että asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä. Biokaasulla ajaminen on sitä paitsi kiertotaloutta parhaimmillaan, koska polttoainetta valmistetaan täällä omassa maakunnassamme erilaisista jätteistä. Kaasubussi on myös investointina pienempi kuin vastaava sähköajoneuvo.”

Biokaasu on tehokas tapa vähentää niin joukko- kuin raskaan liikenteen päästöjä, sillä sen valmistamisen, jakelun ja käytön yhteenlasketut päästöt ovat keskimäärin 90 prosenttia pienemmät kuin perinteisillä fossiilisilla polttoaineilla, kuten dieselillä. Biokaasu on täysin uusiutuva polttoaine.

Löydät Gasumin kaikki tankkausasemat kartalla yhtiön verkkosivuilta


Viikon tärppi


Lue seuraavaksi