Uutiset

Uutiset

Sweco ostaa Sipti-yhtiöt

Sweco on tehnyt sopimuksen Sipti-yhtiöiden ostamisesta. Yrityskaupan myötä Sweco kasvattaa merkittävästi geoteknisen suunnittelun ja konsultoinnin osuutta palvelutarjonnassaan ja vahvistaa samalla ympäristökonsultointipalveluitaan.

Sipti-yhtiöt koostuvat neljästä suunnittelu- ja konsulttialan yrityksestä, Sipti Oy, Sipti Infra Oy, Kymen Sipti Oy ja Sipti Environment Oy, ja niiden palveluksessa työskentelee 50 asiantuntijaa Helsingissä, Lahdessa, Keravalla, Kotkassa ja Kuopiossa. Yhtiöt muodostavat korkeatasoisen asiantuntijaorganisaation, joka on erikoistunut geotekniikan, pohjarakentamisen ja ympäristötekniikan suunnittelu- ja konsultointipalveluihin. Sipti-yhtiöiden liikevaihto heinäkuussa 2024 päättyneellä tilikaudella oli yhteensä 6,7 miljoonaa euroa. 

”Sipti-yhtiöiden osaaminen ja palvelut täydentävät erinomaisesti Swecon tarjontaa erityisesti geoteknisen suunnittelun ja konsultoinnin osalta. Lisäksi Siptin kasvava ympäristökonsultoinnin liiketoiminta vahvistaa Swecon jo ennestään monipuolisia ympäristö- ja vastuullisuuskonsultoinnin palveluita. Olemme tehneet tiivistä yhteistyötä Siptin kanssa useissa projekteissa ja vaikuttuneita heidän korkealaatuisesta osaamisestaan”, kertoo Swecon Infra ja liikenne -toimialan johtaja Juho Siipo. 

Kaupungistumisen myötä rakentaminen vaativammille maa-alueille lisääntyy ja tämä luo tulevaisuudessa yhä enemmän vaatimuksia geotekniselle suunnittelulle. Myös kalliorakentamisen lisääntyminen muun muassa energian varastointiin ja lämpöpumppuhankkeisiin liittyen sekä suuret energia- ja teollisuusalan investoinnit esimerkiksi tuuli- ja aurinkovoimaan sekä datakeskushankkeisiin tuovat mukanaan tarpeita geotekniselle osaamiselle. 

”Yhdessä Siptin kanssa meillä on tarjota asiakkaillemme erittäin monipuolista ja laadukasta geo- ja ympäristötekniikan osaamista”, Juho Siipo toteaa. 

Lue seuraavaksi