Uutiset

Työkoneet

Uppoporaus kiinnostaa avolouhinnassa – Furukawa tuli kilpailemaan

Furukawan poravaunut ovat meillä Suomessa varsin tuntemattomia, vaikka niitä valmistetaan 600-700 kappaletta vuosittain ja merkki on maailmalla tunnettu. Aivan uusi yritys FRD ei ole, sillä Furukawa Co, Ltd:n juuret ulottuvat vuoteen 1875, vaikkakin virallisesti se on perustettu ”vasta” vuonna 1918. Historiansa alkuaikoina se toimi kupari- ja kivihiilikaivostoiminnassa ja sulattoalalla. Vuonna 1877 yrityksen perustaja Ichbei Furukawa osti Asakurassa sijaitsevan Ashion kuparikaivoksen Japanin hallitukselta. Vuonna 1900 hän perusti kaivokselle tehtaan, jossa korjaamotoiminnan lisäksi koottiin maahantuotua kaivoskonekalustoa. Sittemmin yhtiö alkoi itse kehittää ja valmistaa kaivoslaitteita. Yksi ensimmäisistä Furukawan kehittämistä koneista oli vuonna 1914 valmistunut yksinkertainen paineilmalla toimiva poravasara.

Vuonna 1990 Furukawa alkoi markkinoida kallioporauslaitteitaan laajasti. Ensimmäinen läpimurto tapahtui vuonna 1998, kun yhtiö perusti Furukawa Rock Drill Europe Bv:n Hollantiin. Sittemmin vastaavat myyntiyhtiöt on perustettu Koreaan, Kiinaan ja Yhdysvaltoihin.

Rovaniemeläinen Arctic Drilling Company (ADC) Oy käyttää omassa kairauslaitevalmistuksessaan tunnettujen, laadukkaiden ja luotettaviksi osoittautuneiden komponenttivalmistajien tuotteita. Useilla näistä ei ole Suomessa edustajaa, joten on ollut luontevaa ja strategian mukaista, että ADC on ottanut nämä edustukseensa. Esimerkiksi Boart Longyearin kalustoa on käytössä ADC:n kairausyksiköissä. ADC onkin kasvanut merkittäväksi alan toimijaksi, jolla on merkkiensä huolto- ja varaosapalvelut kunnossa. Furukawan poravaunut tulivat ADC:n edustukseen viime toukokuussa.

Yksinkertaisuudesta varmuutta

Furukawan poravaunumallistoon kuuluu neljä päältälyövää vaunumallia, joista yksi on hytitön versio. Viides malli on uppoporausvaunu DCR20, jonka Euroopan ensiesittely tapahtui Bauma 2010 -näyttelyssä. Vaunu on valmistettu Japanissa ja se on varustettu Euroopan markkinoita varten, mikä tarkoittaa CE-hyväksynnän lisäksi muutenkin täkäläisten normien mukaista varustelua – normaalit kierteet ja niin edelleen. Hollannissa Eurooppaan tuleviin koneisiin asennetaan muun muassa reikäsyvyyden ja -kaltevuuden kertova 3D-mittari sekä keskusvoitelu, GPS-paikannuksen saa lisävarusteena. Vaunun on saatavana myös kylmiin olosuhteisiin suunniteltu talvivarustus. Kokonaisuus on räätälöitävissä asiakkaan tarpeiden mukaiseksi.

Ohjaamo DCR20:ssä on ilmastoitu ja sillä ROPS/FOPS -hyväksyntä. Avarassa ohjaamossa on ollut tilaa sijoittaa hallintalaitteet ergonomisesti ja suuri ikkunapinta-ala antaa hyvän näkyvyyden työalueelle. Toiminnot ovat selkeitä eikä automatiikkaa ole käytetty kovin paljoa toimintavarmuuden maksimoimiseksi. Sähköinen ohjaus toki on, mutta se on suunniteltu mahdollisimman yksinkertaiseksi ja luotettavaksi.

Huolto on myös tehty yksinkertaiseksi. Tätä edesauttavat ylösnousevat huoltoluukut, joiden kautta huoltotoimenpiteet voidaan suorittaa maan tasolta.

Tehokasta suorituskykyä

Furukawa DCR20 on kokonaispainoltaan 21 tonnin vaunu ja se on tarkoitettu 89 mm – 165 mm reikäkokoihin. Moottorina tässä käytetään kuusisylinteristä Tier 3 -päästöluokan Caterpillar C-13 -moottoria, joka tuottaa 328 kW tehoa. Myös telasto on Caterpillarin tuotantoa. Säätyvätilavuuksiset hydraulipumput säästävät osaltaan polttoainetta. Siirtymiset tapahtuvat suhteellisen nopeasti 3,6 km/h huippunopeuden turvin.

Kompressori on Airman PDSK 900, joka on öljyjäähdytteinen ruuvikompressori. Se tuottaa ilmaa 24 kuutiometriä minuutissa 25-28 baarin paineella. Airman on iso japanilainen laitevalmistaja ja sen kompressorit ovat hyvin suorituskykyisiä.

Pölynerotusjärjestelmä on tehokas. Se imee pölyistä ilmaa 70 kuutiometriä minuutissa. Liukuva imusuojus takaa hyvän näkyväisyyden porauskohdalla.

Puomissa on sivuttaissiirto, jonka ansiosta porauskohdan määritys on tarkkaa. Kymmenmetrisen syöttöpalkin syöttöpituus on 5,7 metriä. Nostovoimaa siinä on 30 kN ja syöttöjärjestelmä on toteutettu hydraulimoottorilla. Pyöritysyksikön suurin vääntömomentti on 3250 Nm ja pyöritysnopeutta saadaan 120 kierrosta minuutissa. Tangonkäsittelylaitteen kasettiin sopii kahdeksan tankoa. Tankopituus on viisi meriä ja vahvuuksina voidaan käyttää 76, 89 ja 102 millimetriä. Kierrerasvari on automaattinen.

Porauskalustot omaa edustusta

Vasarana esittelyporauksessa käytettiin Numa-uppovasaraa. Numan edustus on ollut ADC:lla elokuusta 2010 alkaen. Numa on tunnettu yhdysvaltalainen tuotemerkki ja se tarjoaa yhden laajimmista valikoimista perinteisiä uppovasaroita ja porakruunuja nykyaikaiseen uppoporaustyöhön. Valikoimassa on Patriot-, Champion- ja Challenger-vasaramallit, joilla saadaan reikäkoot 89 mm – 1092 mm (3,5ʺ–43ʺ). Numan toiminta on asiakaslähtöistä ja se tekee aktiivisesti tutkimus- ja kehitystyötä tulevaisuuden teknologian parantamiseksi.

Porakalustona oli Boart Longyearin porakruunu ja -tangot. Boart Longyearin edustus on ollut ADC:lla tämän vuoden alusta alkaen. Tuotepäällikkö Petri Naakka ADC:lta kertoo, että kauppa Boart Longyear -kalustojen kanssa on lähtenyt hyvin liikkeelle. ”Asiakkaat ovat kiitelleet, että ovat saaneet Boart Longyear -kalustot jälleen käyttöönsä. Samoin Furukawa-edustuksemme tulee lisäämään tarjontaa alan laitteista.”

Taustat kunnossa

FRD DCR20-poravaunuja on jo useita Saksassa, Ranskassa ja Espanjassa. Myös Venäjä on ollut menestyksekäs Furukawalle. Talvivaarassa nähty vaunu on ensimmäinen FRD-vaunu Pohjoismaissa.

ADC:n järjestämä koeporaus Talvivaarassa herätti paljon kiinnostusta niin kaivoksen oman väen kuin kaivoksella urakoivien keskuudessa. DCR20 –poravaunu jäikin esittelyn ja koeporausten jälkeen koekäyttöön Talvivaaran kaivosyhtiölle. ADC kouluttaa kolme poramestaria tällä poravaunulla. He voivat siten jatkossa kouluttaa ja neuvoa tulevia laitteiden käyttäjiä.

”Furukawalle on ylpeyden asia, että homma toimii. He ovat katsoneet, että jälleenmyyjävetoinen markkinointi, joka tarjoaa koneenrakennustaitoa sekä varaosiin ja huoltoon kapasiteettia, on paras tapa päästä haluttuun lopputulokseen. ADC:lla on juuri tällaista osaamista, joten kumppanuus toteutui molempien haluamalla tavalla. Tausta on kunnossa ja olemme lähteneet liikkeelle Furukawan kanssa maltillisen kasvun periaatteella”, kertoo Naakka.

Palvelukokonaisuus laajenee edelleen. ADC-huoltosopimus, joka on tavanomainen huolenpitosopimus, tulee saataville lähiaikoina.

Seuraavan FRD-poravaunumallin ADC esittelee marraskuun lopulla FinnMateria-messuilla Jyväskylässä. Siellä on nähtävänä Furukawa HCR1200 EDII -poravaunu, joka on keskiraskas päältälyövä malli.

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi