Uutiset

Työkoneet

Takuuhuollettu Rammer G130 iskee kuin uusi

Teollisuuspurkuja jo yli 25 vuotta rautaisella ammattitaidolla toteuttanut Umacon Oy purki alkuvuodesta vanhan sähkölaitoksen Viikissä. Urakan loppupuolella betonirakenteiden ja anturoiden purkuun valjastettiin tehdaskunnostettu Rammer G130. Nykymallistossa se vastaa iskuvasaraa 7013, joka on L-sarjan toiseksi suurin malli. Se painaa 6 200 kiloa ja soveltuu peruskoneisiin aina 100 tonniin saakka. Umaconin G130 on ensimmäinen laatuaan Suomessa.

Automaattisella rasvauksella pidennetään terän, teräholkkien ja pidätintappien elinikää. Räisänen kertoo vaihtavansa tuubin noin kolmen tunnin välein. On erittäin tärkeää, että terärasva ei pääse loppumaan. Vasarassa on käytössä myös dataa keräävä Ramdata II -järjestelmä.

Takuuhuollettu iskuvasara käy Marakonilla läpi täyden huollon sekä kaikkien tarvittavien osien vaihdon uusiin. Näille vasaroille myönnetään 6—12 kuukauden takuu. Takuuhuolletut vasarat ovat siis peruskunnostuksen läpikäyneitä, vaihdossa Marakonille tulleita käytettyjä laitteita.

”Takuuhuollettu vasara on lähes uutta vastaava, mutta selvästi sitä edullisempi hankkia. Tällainen peruskunnostettu iskuvasara on takuunsa ansiosta asiakkaalle turvallinen valinta. Meillä on myös vasaran koko historia tiedossa, mikä edesauttaa sen täyteen iskukuntoon saattamista”, kertoo Tuomo Virtanen Marakon Oy:stä.

Samaa faktaa todistaa projektijohtaja Tuomas Salonen Umaconilta.

”Tämä takuuhuolletun vasaran hankinta oli ehdottoman järkevää. Hankintahinta oli huomattavasti alempi kuin uuden vastaavan. Lyhyen alkukokemuksen perusteella uskoisin sen olevan täysin uutta vastaavassa kunnossa. Meillä purkukohteissa iskuvasaran käyttö on ajoittaista. Joskus käytetään kuukausi yhteen soittoon joka päivä ja sitten taas voi olla parikin kuukautta taukoa. Purkutöissä työlaitteita tarvitaan useita ja meillä Oilquick-pikakiinnittimien ansiosta vaihto käy kätevästi. Vasaralla yleensä rikotaan isoja betonirakenteita pienemmiksi, pulveroijille sopiviksi suupaloiksi.”

Virtasen mukaan Marakon myy takuuhuollettuja vasaroita vuodessa 30—40 kappaletta eri kokoluokkiin. Kunnostukseen kuluva aika riippuu tietenkin vasaran kunnosta ja koosta. Pienissä selvitään ehkä päivän työllä ja esimerkiksi G130:n kunnostukseen kului viikko.

Kainuun mies rammeroi

Viikissä Rammer G130-iskuvasaraa käskytti etelään töihin taas kerran tullut Kai Räisänen (45 v). Kainuun mies Suomussalmelta kertoo viettäneensä 25 vuotta kaivukoneen hytissä, välillä maa- ja välillä purkuhommia tehden. 80 tonnia painavaan Volvo EC750E -kaivukoneeseen Oilquick-pikaliittimen avulla kiinnitetyllä Rammerilla mies oli iskenyt reilun viikon päivät. Loppuvaiheen ollessa käsillä työvaiheena oli anturoiden purkua.

”Tuomo kävi Marakonilta säätämässä peruskoneen paineet sekä litrat kohdilleen ja sitten päästiin töihin. Tästä voimalaitoksen pohjarakenteesta on nyt varmaan suurin osa purettu vasaralla. Laitoksen alla oli pommisuoja, jonka lattia oli paksuudeltaan 1,6 metriä. Purettavat anturat ovat olleet niin ikään massiivisia, paksuimmillaan kaksi metriä ja korkeuskin neljän metrin luokkaa. Juuri äsken pyörittelin sellaisen 40 tonnia painavan betonimöykyn montun reunalle paloiteltavaksi. Täällä anturoiden betoniin on valuvaiheessa sekoitettu masuunikuonaa, joten se on kivikovaa. Eikä rautaakaan ole säästelty. Täällä Rammer on päässyt tositestiin heti alussa. Voimaa siinä tuntuu olevan runsaasti”, kertoo Räisänen.

Kai Räisänen on pitkän linjan purkumies ja takana on monia projekteja myös teollisuuspurkujen saralla. Kun vasaralla puretaan kerroksista, niin suunnittelulla ja viileällä harkinnalla on sijansa. Nyt iskettiin jo anturoita alaspäin.

Räjäyttämisen mies kertoo olevan nopein ja tehokkain tapa paloitella vastaavia rakenteita. Viikin työmaalla se ei tullut kysymykseen vieressä sijaitsevan uuden voimalaitoksen

Rammer G130 painaa 6 200 kiloa ja soveltuu peruskoneisiin aina 100 tonniin saakka.

takia. Työn kierto on vaihtelevaa. Välillä Räisänen kertoo kaivavansa ja puhdistavansa rakenteita näkyviin. Homma jatkuu betonin irrottamisella ja paloiksi vasaroimisella. Lopuksi pulveroidaan ja erotellaan rautoja. Työmaalla on käytössä myös VTN-murskauskauha, jolla betoni lopuksi murskataan jatkokäyttöä varten. Viikistä murskattua betonia on kuljetettu meluvallin raaka-aineeksi. Sähkölaitoksen purusta kertyykin betonijätettä noin 10 000 tonnia.

”Kaikesta näkee, että tämä vasara on tehty kestämään. Aluslevykin on todella järeää tekoa. Päivittäin on syytä kuitenkin tehdä silmämääräinen tarkistus vasaran ympäri ja rasvan määrää ja läpimenoa tarkkailen ohjaamosta käsin koko ajan. Tuubi pitää vaihtaa yleensä 2-3 tunnin välein.”

Räisänen kertoo iskevänsä aina niin sanotusti itseään kohti, jolloin rikottava rakenne on näkyvissä.

”Tarkkailen betonissa näkyviä rautoja, jotta voin kohdistaa iskun niiden väliin. Kokemuksen kertyessä on oppinut löytämään oikean, tehokkaan ja turvallisen tavan purkaa”, lisää Räisänen.

Anturoiden purkua mies kertoo tehneensä Viikissä kolmen metrin pätkissä. Puolen metrin välein on pitänyt iskeä 15—20 kertaa ennen kuin rakenne antaa periksi. Hän lisää purkaneensa normaalipuomisella kaivukoneella ja Rammerilla joskus 30 metrisiäkin taloja aivan ylhäältä asti. Koska peruskone on tällöin jo aika lähellä seinää, pitää rakenteiden tuntemus olla kohdallaan. Ammattitaitoinen purkumies tietää, mihin kohtaan iskee ja missä järjestyksessä rakenteet murenevat. Umaconin työmaan järjestys oli silmiinpistävää. Työkaluja säilytettiin keskitetysti omissa ryhmissään, betoni kasattiin toisaalle murskattavaksi ja raudat myös selvästi erilleen.

”Me pyrimme aina pitämään työmaan mahdollisimman hyvin järjestyksessä. Näin työskentely on kaikin puolin mukavampaa”, lopettaa Räisänen.

Lue seuraavaksi