Uutiset

Työkoneet

Swerock ja Leica Geosystems Oy yhteistyössä

Swerockin avolouhintapalvelut kattavat monipuolisesti infra-, taajama-, tuotantolouhinnan ja kaivoslouhinnan. Yrityksessä on määrätietoisesti jo pitkään kehitetty koneohjausjärjestelmien hyödyntämistä avolouhinnassa ja etenkin porauskalustossa. Yhteistyökumppanina tässä on ollut ja on Leica Geosystems Oy Suomi. Tapasimme työpäällikkö Jussi Kiviniemen Vantaalla. Hän on yksi digitalisaation kehittämisessä vahvasti mukana olleista swerockilaisista.

Vierailun kohteena oli Vantaan kaupungin alue Tuupakassa, missä rakennetaan tontteja yrityksille.

”Teemme täällä tyhjää tilaa tilaajille. Aloitimme maaliskuussa tänä vuonna ja nyt ollaan loppusuoralla. Yhteensä irrotetaan noin 113 000 kiintokuutiota kiveä, josta suurin osa kuljetetaan murskattavaksi omaan myyntipisteeseemme tässä lähellä”, valottaa Kiviniemi tilannetta elokuun alkupäivinä. Itse työmaavierailu ajoittui kesäkuuhun.

Swerockilla on jo 2000-luvun alusta saakka käytetty alan ohjelmistoja ja laitteita, mutta varsinainen digiharppaus otettiin vuonna 2016.

Swerock on uranuurtaja digitalisaation hyödyntämisessä. Jo vuonna 2016 ensimmäiset poravaunut varustettiin koneohjausjärjestelmillä ja nyt 14 vaunua on varustettu Leica Geosystemsin järjestelmillä.

”Tuolloin aloimme varustaa poravaunuja 3D-koneohjauksella. Jo silloin ymmärsimme, että koneohjaus ja digitalisaatio parantavat työturvallisuutta, kohentavat kustannustehokkuutta ja optimoivat lopputulosta. Kaikki tähtää siihen, että meillä on tarjota louhinta-asiakkaillemme parasta laatua”, jatkaa Kiviniemi.

Kun suunnittelupöydältä saadaan mahdollisimman hyvä koneohjausmalli, niin piirustusten lukeminen jää pois ja massamittauksissa datan siirto onnistuu kätevästi. Myös dokumentointi työkohteessa on digitalisaation myötä helpottunut.

Tällä hetkellä Swerockilla on käytössä jo 14 poravaunua, joissa kaikissa on Leica Geosystems Oy:n koneohjausjärjestelmät. Tämän lisäksi kaivukonekaluston peräpuntin päällä komeilevat Leican antennit.

”Myös murskainten syöttökoneissa kiviainesasemillamme hyödynnämme jo koneohjausta. Tähtäimenä on lähitulevaisuudessa vielä varustaa viisi konetta tutuilla koneohjausjärjestelmillä. Vaihtelevasti ja tilanteesta riippuen käytämme nyt ja tulevaisuudessa Leica Geosystemsin MC1-, iCON 3D- ja Visual Machine -järjestelmiä.”

Leica Geosystemsin tuotteista Swerockilla on käytössä myös kolme kappaletta Leica iCON gps -käsimittalaitetta sekä vielä Leica BLK360 -laserskanneri.

Kiviniemen mukaan digiloikkia otettaessa Leica on ollut suurena apuna.

”Leica Geosystems on tukenut meitä niin laitteiden hankinnassa kuin käytön opastuksessa. Tekninen tuki on ollut korkealla tasolla ja paranee mielestäni vielä koko ajan. Käyttökoulutus ja opastus ovat tärkeitä elementtejä, kun laitteet ja ohjelmistot kehittyvät koko ajan. Asiakaspalautekin on otettu nöyrästi vastaan ja siihen on myös reagoitu”, kehaisee Kiviniemi.

Kiihkeässä työrytmissä ei seisokkeihin ole varaa, joten myös huoltopalvelut ja varaosatoimitukset Kiviniemi mainitsee erittäin toimiviksi. Ei siis ole ihme, että Leica Geosystems on kovaa kiviainesbisnestä ja mittavaa avolouhintaa tekevän Swerockin valinta.

Swerockin Jussi Kiviniemi (vas.) ja Tuulia Kivimäki lujittavat yhteistyötä Leica Geosystemsin Jere Kokon kanssa lyömällä nyrkit yhteen.

Kehitys jatkuu

Aluejohtaja Antti Sipola vastaa Swerockin avolouhintatoiminnoista koko Suomessa. Hänen vastuulleen kuuluu muun muassa avolouhintatoimintojen strateginen suunnittelu, budjetointi, henkilöstöhallinto ym.

”Avolouhintapalvelumme kattavat monipuolisesti infra-, taajama-, tuotanto- ja kaivoslouhinnan. Toimimme valtakunnallisesti, ja asiakaskuntamme ulottuu teollisuudesta ja rakennusalasta kaivostoimintaan”, aloittaa Sipola.

Swerockin avolouhinnasta vastaa tällä hetkellä 32 alan ammattilaista eri puolilla Suomea.

”Louhintamäärämme on muutamana vuotena liikkunut noin 10–13 miljoonan tonnin välillä. Rakentamisen suhdanteiden lasku on vaikuttanut jonkin verran meilläkin tänä vuonna, mutta olemme pystyneet pitämään toimintamme vakaana monipuolisen asiakaskuntamme ansiosta. Ensi vuodelle odotan maltillista kasvua louhinta-alalla”, jatkaa Sipola.

Digitalisaatio on tuonut Sipolankin mukaan alalle merkittäviä etuja, kuten esimerkiksi parantuneen työn tehokkuuden, tarkkuuden ja turvallisuuden.

”Koneohjausjärjestelmät ja 3D-mallinnus ovat helpottaneet suunnittelua ja toteutusta, vähentäen virheitä ja optimoiden resurssien käyttöä. Lisäksi digitaaliset järjestelmät mahdollistavat paremman tiedonhallinnan ja reaaliaikaisen seurannan, mikä parantaa projektinhallintaa ja päätöksentekoa.”

Vaikka Swerockilla jo hyödynnetään erittäin tehokkaasti nykyteknologiaa, ei kehityksen uskota saavuttaneen lakipistettään.

”Digitalisaatiossa on vielä paljon potentiaalia avolouhintaan, erityisesti koneohjausjärjestelmien ja 3D-mallinnuksen kehittämisessä. Odotan parannuksia näiden teknologioiden käytössä, mikä mahdollistaisi entistä tarkemman suunnittelun ja toteutuksen sekä paremman ennakoivan huollon. Automatisointi ja robotiikka tuovat myös merkittäviä muutoksia tulevaisuudessa, erityisesti kaluston hallinnan ja ylläpidon osalta. Näiden teknologioiden kehittyessä voimme odottaa entistä suurempaa tehokkuutta ja turvallisuutta avolouhintaprosesseissa”, päättää Sipola.






Lue seuraavaksi