Uutiset
Lyhytperälle tarvetta -VO infran uusi Atlas urakoi Vantaalla
Erittäin tyylikäs Atlas erottuu katukuvassa, ja toimii mainiosti VO infran liikkuvana mainoksena. Elegantti ulkonäkö kertookin koko yrityksen toiminnan laadukkuudesta.
Sipoolainen maarakennusalan yritys VO infra Oy on vastannut kehittyvän toimintansa haasteisiin hankkimalla yhtiön riviin kattavasti varustellun Stage V -luokan lyhytperäisen ja pyöräalustaisen Atlas 165WSR -kaivukoneen. Syyskuun alkupuolella toimitettu kone onkin saanut kuljettajiltaan kiitosta suoriutumisestaan työtehtävissä.
VO infran yrittäjä Verneri Outinen kertoo yritykselle syntyneen selkeän tarpeen uudelle ketteryyden ja tehokkuuden yhdistävälle koneelle, jolla urakointi ja siirtymiset vaativissa kaupunkiolosuhteissa onnistuisivat ongelmitta. Outinen oli jo pari vuotta sitten hankkinut Konesilta Oy:ltä lyhytperäisen Kobelcon, ja hyvien kokemusten kautta Outinen otti yhteyttä Konesillan Kristian Lylykorpeen, joka järjesti ripeästi koeajotilaisuuden Pirkkalaan.
”Pirkkalassa tulimme siihen tulokseen, että Atlas 165WSR sopii varustelunsa puolesta tehtäviimme parhaiten. Konesilta hoiti varustelun aikataulun mukaan, ja uusi kone luovutettiin meille sopimuksen mukaisesti syyskuun alussa”, kertoo Outinen.
Viimeistelty vaatimusten mukaan
Outinen tiesi tarkoin mitä ominaisuuksia uudelta koneelta edellytetään vaativissa urakoinneissa.

”Koneen vakiovarustelukin oli jo mukavan kattava, ja siihen kuuluivat esimerkiksi Eberi, Lincoln-rasvari ja pyöräohjaus kahvoista. Halusimme kuitenkin koneesta omantyyppisen, etenkin painoon ja mittauksen tarkkuuteen kiinnitettiin huomiota.”
”Kone on 18 tonnin luokkaa, mutta koneen tasapainon vuoksi halusimme ala- ja ylävaunun lisäpainotuksilla, jolloin painoluokka nousee lähemmäs 20 tonnia. Tarkkuus on myös työtehtävissämme oleellista ja Atlakseen asennettiinkin Novatronin kehittynyt 3D-mittausjärjestelmä. Muuhun varusteluun kuuluvat esimerkiksi Rototilt R5 pihdeillä, Turasteelin luiskakauha, LA-puhelin sekä Alliancen paripyörät mustilla vanteilla.”
”Näkyvyyttä ja turvallisuutta tuovat puolestaan mustat RST-valoraudat vilkuilla ja välähdysominaisuuksilla sekä runsas led-valaistus kaikkiin suuntiin. Mukavuutta kuljettajalle ja käytön varmistusta hankittiin taas esimerkiksi jääkaapilla, tummilla laseilla, kamerajärjestelmällä sekä renkaiden vuodonestoaineilla. Työtehtävien monipuolisuuden onnistuminen on puolestaan varmistettu usean työlaitteen avulla”, Outinen lisää.
Monipuoliset tehtävät edessä

Uusi Atlas on urakoinut Vantaalla artikkelin tekoaikana muutaman viikon ajan, ja kuljettajat ovat suhtautuneet koneeseen positiivisesti.
”Koneen lähes kymmenen metrin ulottuvuus, ketteryys sekä lisähydrauliikan tuoma sulavuus tulevat töissämme tarpeeseen.”
”Olemme suunnitelleet Atlakselle vähintään viiden vuoden elinkaarta palveluksessamme. Tärkeää on myös
Konesillan saumaton palvelu, sillä yhdellä soitolla Kristianille voin olla varma esimerkiksi varaosa- tai huoltopalvelujen tehokkuudesta, päättää Outinen.
