Uutiset
Kun tarvitaan voimaa ja tehoa: W Rent vuokraa isomman kokoluokan kaivukoneet
W Rentin yksilöllisesti varustama Develon DX300LC-7 on vastannut asiakkaan odotuksiin niin tehon kuin luotettavuuden ansiosta. 30 tonnin vuokrakoneessa on esimerkiksi Steelwristin kauhanpyöritin, pihdit, keskusvoitelu sekä koneohjausjärjestelmä.
W Rent on tunnettu vuokrakoneiden kattavasta tarjonnastaan, johon kuuluu koneita niin maarakennukseen, maatalouteen sekä ympäristönhoitoon. Vuokrakalustossa on kaikkiaan yli 150 konetta ja monipuolinen valikoima lisälaitteita. W Rent seuraa tarkoin alan kysyntää, ja esimerkiksi datakeskusten, tuulivoimapuistojen ja raitioliikenteen urakat ovat lisänneet suurien koneiden suosiota. W Rent onkin panostanut voimakkaasti yli 20 tonnin kokoluokan kaivukoneisiin, joiden määrä on kasvanut jo yli 50 kappaleeseen. Tämän kokoluokan koneista halutaan luonnollisesti optimaalinen hyöty, ja W Rent onkin varmistanut tehokkuuden hyvin yksilöllisillä varusteluilla, johon kuuluvat esimerkiksi laadukkaat kauhanpyörittäjät, koneohjausjärjestelmät sekä sopivat kauharatkaisut.
W Rent on valmiina orastavaan maarakennusalan piristymiseen, ja tarjolla onkin koneita sekä lisälaitteita kaikkiin kokoluokkiin alan huippumerkeiltä. Develon, Mecalac, John Deere ja Wille kertovat niminä jo valikoiman laadukkuudesta, ja teknisen kehityksen kärjessä kulkevat lisälaitteet, kuten Steelwristin kauhanpyörittäjät, Novatronin koneohjausjärjestelmät sekä ALLUN seula- ja murskakauhat, täydentävät vuokrauskaluston toimivuutta onnistuneesti. Kokonaispakettien toimivuus korostuu raskaassa koneluokassa, ja jopa kahdessa viikossa suoritettavat täydelliset varustelut Develon-koneisiin ovat osoittautuneet suosituiksi muuttuvassa taloudellisessa tilanteessa.
Vuokraus kannattaa
W Rentin vuokrausliiketoimintajohtaja Matti Taimisto tuntee tarkoin maamme maarakennusalan tilanteen ja varmistaa yrityksen tarjonnan vastaavan kysyntää.

”Monessa yrityksessä alkanut vuosi ja kevät näyttävät lupaavilta, mikä realisoituu vaadittavan konekaluston määrässä. Nopeissa tilanteissa vuokraus onkin looginen ja kustannustehokas tapa tasata investointipiikkejä taloudellisesti hallitulla tavalla, ja vuokrattavan kaluston tarkka räätälöinti kokoluokkien ja varustelun suhteen takaa toiminnan tehokkuuden. Luonnollisesti monia asiakkaita miellyttävät myös hyvin edulliset koneiden lunastusehdot, jolloin vuokraus toimii mainiona koeajomahdollisuutena. Tällä hetkellä monella yrittäjällä on selkeästi kysyntää suuremmille koneille, ja esimerkiksi Develonin 30 tonnin kaivukone huippuluokan varustelulla on osoittautunut todella kilpailukykyiseksi tuotteeksi.”
”Vuokrauksen kysynnän kasvaessa olemme pystyneet hyödyntämään myyntivarastoamme ja uudet koneet on saatu asiakaskunnalle ripeällä tahdilla. RealMachineryllä on Lempäälän toimi-pisteessä nykyaikaiset, pelkästään ko-neiden varusteluun suunnitellut toimitilat, joissa työskentelee alalle erikoistunut henkilökunta. Tämä kaikki näkyy nopeassa ja laadukkaassa toiminnassa, jossa osataan ottaa huomioon varustelun kaikki yksityiskohdat sekä järjestelmien yhteensopivuus”, kertoo Taimisto.
Samoilla linjoilla on maarakennuskoneiden työnjohtaja Jussi Flyktman, joka on vastannut viime aikoina esimerkiksi kolmen Develon DX300-kaivukoneen yksilöllisestä räätälöinnistä.
”Tilamme on rakennettu varustelun ehdoilla siisteys ja järjestelmällisyys huomioiden, mikä näkyy toiminnan tehokkuutena ja lopputuloksen laatuna. Pystymme suorittamaan vaativimmatkin tehtävät nopeasti sekä turvallisesti, ja esimerkiksi DX300-koneiden kohdalla läpimenoaika oli vain noin kaksi viikkoa. Luonnollisesti myös hyvä yhteistyö kumppanien, kuten Steelwristin kanssa helpottaa toimintaa, ja takaa kaiken sujumisen periaatteella ’kerralla kuntoon’.”

”Ensimmäinen vuokrakäyttöön valmistunut DX300 oli varusteltu Steelwristin pyörittäjällä, absoluuttisella pyöritysanturilla, TuraSteelin kauhoilla, pihdeillä, pikakiinnikkeillä, keskusvoitelulla sekä Novatronin koneohjausjärjestelmällä, ja kovaan urakointiin saman tien päässyt yksikkö onkin jo kerännyt asiakkaalta kiitosta. Seuraavaksi valmistuvat koneet edustavat samaa korkeaa tasoa, jonka takaavat ammattitaitoisen henkilökuntamme korkea osaamistaso sekä ammattiylpeys”, tiivistää Flyktman.
Develon DX300 urakoitsijoiden suosiossa
Matti Taimisto kertoo 30 tonnin kokoluokan Develon-kaivukoneiden soveltuvan erinomaisesti vuokrauskäyttöön.
”Meiltä on saatavilla kaivukoneita vuokraukseen aina 50 tonnin kokoluokkaan saakka, ja kaikkiin vuokriin kuuluvat myös huoltosopimukset sekä vakuutukset. Luonnollisesti vuokraajien käytössä on myös koko maan kattava huoltoverkostomme, jonka osaamistaso ja tehokkuus takaavat koneiden toimintakyvyn kaikissa tilanteissa. Hyvänä esimerkkinä vuokrauksen kannattavuudesta toimivatkin Develon DX300 -kaivukoneet, joita olemme varustelleet kotimaisten urakoitsijoiden vaatimusten mukaan.”

”Varustelussa on huomioitu työtehtävien monipuolisuus sekä eri vuodenaikojen vaatimukset. DX300-malliston vuokrakoneissa urakoinnin tarkkuus varmistetaankin koneohjaus- ja mittausjärjestelmien avulla, ja luonnollisesti jokaiseen urakkaan löytyy sopiva kauharatkaisu esimerkiksi TuraSteelin valikoimasta. Aina 30 tonnin kokoluokkaan saakka koneisiin asennetaan kauhanpyörittäjä, ja erittäin hyvien käyttökokemusten ansiosta Steelwristin tuotteet ovat nousseet suosituiksi. Olemmekin lisänneet yhteistyötä SteelWristin kanssa huomattavasti, ja samankaltaisen, asiakaspalveluun ja luotettavuuteen perustuvien arvomaailmojen ansiosta hyötyvät kumpikin yritys sekä erityisesti loppukäyttäjä. Tämä näkyy varustelun lisäksi muussa toiminnassa, sillä meiltä hyllystä löytyvät Steelwristin tärkeimmät varaosat, ja käytössämme on myös Steelwristin teknisen puolen tukiportaali ”, korostaa Taimisto.
Steelwrist tarjoaa kestävät tuotteet
Kauhanpyörittäjiä, pikakiinnikkeitä ja työlaitteita valmistava Steelwrist juhli viime vuonna 20-vuotista taivaltaan, ja juhlan kunniaksi yritys esittelikin runsaasti uutuustuotteita. Steelwristin avainasiakaspäällikkö Jaakko Kuusisto kertoo tämän vuoden pitävän sisällään tuoteuutuuksien lisäksi myös kasvavaa yhteistyötä alan huippunimien, kuten W Rentin kanssa.
”W Rentin asiakaspalautteen mukaan moni Develonin käyttäjä haluaa nimenomaan Steelwristin kauhanpyörittäjän, mikä osoittaa onnistumisemme laitteiden valmistuksessa. Tuotteidemme tekniset ominaisuudet, kestävyys ja pitkä elinkaari on todettu hyväksi myös raskaammissa kokoluokissa, ja esimerkiksi Develonin 30-tonnisiin meillä on tarjota ympärivuotisessa käytössä kestäviksi todetut yksiköt”, korostaa Kuusisto.

”Turvallisuutta toimintaan tuovat myös Vantaalla sijaitseva varaosakeskus sekä Suomen yli 20 toimipisteen huoltokumppaniverkosto, jonka ammattitaito on varmistettu Steelwristin käyttöjärjestelmien hallinnalla sekä perusteellisella koulutuksella. Perustakuun lisäksi kannattaa myös huomioida rekisteröityjen Steelwrist-tuotteiden kahden vuoden tai 3 200 tunnin ilmainen jatkotakuu, jolla voi varmistaa toiminnan huolettomuuden kovimmissakin työtehtävissä. ”Meillä on muutenkin käynnissä vahva panostus toimintaamme, ja olemme esimerkiksi nousseet markkinajohtajaksi Yhdysvalloissa. Tämä avaa meille todella lupaavat kasvumahdollisuudet, kun ottaa huomioon, että jenkeissä kauhanpyörittäjä on käytössä vain noin kahdessa prosentissa kaivukoneista. Kansainvälistymisen lisäksi jatkamme vahvaa tuotekehitystyötä, ja tämän vuoden messuilla sekä muissa alan tapahtumissa on taas luvassa useita mielenkiintoisia, alan kärkituotteiden ensiesittelyjä”, lupaa Kuusisto.


