Uutiset
Kreate kunnostaa Tikkuraitin Vantaalla
Artikkelikuva: Kreate on allekirjoittanut noin kahdeksan miljoonan euron sopimuksen Vantaan kaupungin kanssa Tikkuraitin ja Orvokkitien kunnostamisesta. Työt käynnistyvät elokuussa 2025. Kreate Oy
Vuosien saatossa yleisilmeeltään varjoisaksi muuttunut Tikkuraitti on yksi Vantaan Tikkurilan merkittävimmistä ja vilkkaimmista kävelykaduista. Savipohjan päälle 1980-luvulla rakennettu kävelykatu on ajan myötä painunut, ja kuoppaiseksi muuttunut katu kerää sateella paljon vesialueita. Nyt Kreate on allekirjoittanut noin kahdeksan miljoonan euron sopimuksen Vantaan kaupungin kanssa Tikkuraitin ja Orvokkitien kunnostamisesta. Kreate kirjaa urakkasumman kolmannen vuosineljänneksen tilauskantaansa.
Infrarakentaja Kreate aloittaa elokuussa Tikkuraitin ja Orvokkitien kunnostusurakan, jossa rakennetaan aikaa ja käyttöä kestävä viihtyisä kävelykeskus Vantaan Tikkurilaan. Tavoitteena on tehdä Tikkuraitista elävä ja houkutteleva jalankulkijoiden keskusta niin toiminnallisesti kuin kaupunkikuvallisesti.
– On hienoa päästä rakentamaan laadukasta ja kestävää kävelykatua. Keskeisellä paikalla sijaitsevan Tikkuraitin alueen remonttia on sen käyttäjien toimesta jo odotettukin. Rakentamisen ajan huomioimme alueen käyttäjät, asukkaat ja yritykset toteuttamalla työt turvallisesti ja vaiheittain, kertoo hankkeen työpäällikkö Samuel Laitinen Kreatelta.
Urakassa Kreate rakentaa Tikkuraitin ja Orvokkitien kadut ja vesihuollon sekä Talvikkitien ja Peltolantien risteysalueen vesihuollon. Urakka-alue rajautuu idässä Kielotiehen, etelässä Unikkotiehen, lännessä Talvikkitiehen ja pohjoisessa Lehdokkitiehen.
– Uusimme paljon maanalaisia rakenteita, kuten vesijohtoja ja viemäreitä. Painumisen estämiseksi vesihuolto perustetaan paalulaatoille ja kaivannot tuetaan ponttiseinillä. Käyttäjille näkyvimmät uudistukset tulevat olemaan alueen päällysteet, istutukset, valaistus ja kalusteet, Laitinen luettelee.
Hulevesiä hyödynnetään puiden kastelussa – vanhoja materiaaleja kierrätetään
Tikkuraitti jäsentyy kahdeksi jalankulkualueeksi rakennuksien sivuilla sekä keskellä olevaksi leveäksi kiveysalueeksi jalankulkijoita, oleskelua ja satunnaisia tapahtumia varten. Kadun pohjoispuolelle sijoittuu kalusteiden, valaistuksen ja puuistutusten vyöhyke.
– Rakennamme Tikkuraitin tasauksen viettämään etelä- ja pohjoislaidasta yhteen kaivolinjaan, johon asennamme luonnonkivisen hulevesikourulaatan. Käytännössä hulevedet ohjataan kallistuksilla ritiläkaivoihin, jotka johtavat hulevesiviemäriin. Hulevesiä hyödynnetään myös katupuiden kasteluun.
Tikkuraitin ja sen risteyksen pintamateriaaliksi tulee luonnonkivilaattaa ja betonilaattaa, Orvokkitien ajoradalle asfaltti ja pysäköintipaikoille nurmikiveä. Kreaten toimintamallin mukaisesti myös kiertotalous näkyy hankkeella.
– Käytämme katujen kevennysrakenteena kierrätyslasista valmistettua vaahtolasimursketta noin 7 000 kuutiota. Lisäksi pyrimme kierrättämään vanhat käyttökelpoiset rakennekerrokset ja maamassat joko tällä hankkeella tai muilla lähialueen hankkeillamme. Toiveena on löytää uusi sijoituskohde myös ajan myötä painuneille katukiville, Laitinen valottaa.
Rakentamisessa huomioidaan Tikkuraitin alueen yrittäjät, asukkaat ja käyttäjät
Työt käynnistyvät elokuussa 2025 Talvikkitien ja Peltolantien risteysalueen maanalaisen infrastruktuurin uusimisella.
– Rakennamme risteysalueen kahdessa osassa aloittaen Talvikkitien Peltolantien puoleisesta osasta, minkä jälkeen siirrymme Tikkuraitin puoleiselle osalle. Teemme Talvikkitiellä työnaikaiset liikennejärjestelyt, jotta voimme suorittaa työt turvallisesti ja vähentää liikennehaittoja. Talvikkitien alueen työt valmistuvat tämän vuoden loppuun mennessä, Laitinen sanoo.
Tikkuraitilla työt alkavat syyskuussa ja etenevät kohti Kielotietä, minkä jälkeen on vuorossa Orvokkitie alkukesästä 2026. Tavoitteena on pitää rakennustöiden haitat mahdollisimman vähäisinä ja varmistaa, että asiointi kävelykadulla ja sen varrella olevissa kiinteistöissä on koko remontin ajan mahdollisimman sujuvaa.
– Järjestämme turvalliset kulkutiet ja huolehdimme yhteistyössä alueen yritysten ja kiinteistönomistajien kanssa siitä, että Tikkuraitin käyttäjät löytävät sujuvasti ja turvallisesti koko urakan ajan auki pysyvien yritysten palveluiden pariin, Laitinen toteaa.
Uudistettu ja viihtyisä kävelykatu on määrä ottaa käyttöön vuoden 2026 loppuun mennessä.