Jari Salomäki – Konekauppaa 40 vuotta

Salomäen veljessarjan vanhin, eli vuonna 1959 syntynyt Jari Salomäki on kulkenut isänsä Taunon jalanjäljissä uravalinnan suhteen. Sama pätee myös muihinkin veljessarjan miehiin eli Markkuun, Joukoon ja Seppoon. Kaikki kun ovat edelleen konekaupan alalla ja Konepörssinkin lukijoille varsin tuttuja kasvoja. Ikänsä kauppaa tehneillä veljeksillä on yksi, kerran joulupöydässä sovittu sääntö. Keskenään ei konekauppoja tehdä. Eikä nykyään muissakaan perhekokoontumisissa enää juuri koneista puhuta.

---

Kuva yllä: Autotallissa on vankka pino vanhoja Konepörssejä, joita Jari sanoo edelleen selailevansa. Alkuaikojen lehdissä ei paljon väriä ollut.

---

Nyt 61-vuotias Jari syntyi Vaasassa, josta perhe muutti jo 60-luvun alussa Kauhajoelle. Sisarusparvi kasvoi nopeasti Jarin jälkeen. Vuonna 1967 edellä mainitun veljessarjan täydensi vielä pahnan pohjimmainen eli Maarit. Konekauppaa Työvälineen leivissä tehnyt isä Tauno oli nyrkkeilymiehiä ja pojatkin mätkivät hanskat kädessä toisiaan aikansa kuluksi. Sitten kuvaan tuli paini, joka rytmitti elämää monien vuosien ajan. Kauhajoen Karhut oli veljesten seura.

”Volvo Amazonin penkillä meidät kyyditettiin painisalille ekaa kertaa. Minä olin siinä 10-vuotias ja aikamoinen kukkakeppi. Seppo taisi olla neljävuotias, eikä osannut vielä edes kengännauhojaan solmia”, muistaa Jari Salomäki.

Trikoot päällä sitten harjoiteltiin ja kovaa.

”Meitä oli sellainen 10 pojannassikan joukko. Veljessarjoja oli meidän lisäksemme muitakin. Jouko oli alusta asti meistä se kovin treenaaja. Jos minä harjoittelin kahdesti päivässä, niin Jokke veti sellaiset 3–4 rupeamaa samassa ajassa. Isä maksoi leuan vedosta pennin joka suorituksesta ja Jokke oli siinäkin paras, tai ahnein”, naurahtaa Jari.

Taisi Tauno lopettaa taksapolitiikan siinä vaiheessa, kun minuutissa alkoi mennä jo 60 vetoa.

Jos kautta työvuosien veljeksiä ovatkin yhdistäneet koneet ja laitteet, niin nuoruudessa oli toinenkin yhteinen, tyypillinen Pohjanmaan juttu. Painia kun ei voi ohittaa Salomäen veljeksistä puhuttaessa.

Kuten Suomen painia seurannut yleisö tietää, menestystäkin tuli. 74 kilon sarjassa painineen Jouko Salomäen parhaat saavutukset olivat olympiakulta Los Angelesissa 1984. Sen hän muuten voitti kaksi kylkiluuta murtuneena. MM-kulta tuli vuonna 1987 ja MM-pronssi 1985. Sen lisäksi kertyi muitakin EM-mitaleita plakkariin. SM-tasolla kultamitaleita on myös iso joukko.

82-kiloisissa otelleen Jarin paras sijoitus oli MM-kisojen viides sija samana vuonna -87, kun Jouko voitti.

”Minulla taittui käsi bulgaarin kanssa otellessa ja jäin seuraavassa ratkaisevassa ottelussa vain yhden pisteen päähän finaalipaikasta. Olympiavuonna 1980 voitin ylivoimaisesti Suomen mestaruuden omassa sarjassani, mutta olin kuulemma liian nuori lähetettäväksi Moskovan olympialaisiin. Vuonna 1984 jäin myös rannalle Losin olympiakoneesta, vaikka olin oman sarjani Suomen mestari.” SM-mitaleita Jarilla on kaapin täytteeksi useita. Myös Seppo ja Markku kuuluivat aikanaan Suomen painimaajoukkueeseen.

Entäpä sitten painikokemuksen käyttö konekauppoja väännettäessä. Onko ollut hyötyä?

”Asiakkaat ovat pääsääntöisesti olleet oikein mukavia. Niskalenkistä ei ole tarvinnut ketään heittää kanveesiin”, virnistää Jari.

Jari sanoo painin olevan tekniikkalaji, jossa aivoja saa ja täytyy käyttää. Kahden samantasoisen kamppailussa on äärimmäisen tärkeää ennakoida vastustajan liikkeet ja tavallaan johdattaa hänet altavastaajaksi.

”Vuonna 1988 ripustin trikoot naulaan ja lopetin painin kerrasta. Nykypaini on mennyt puskemiseksi. Me olimme aikanaan teknisesti erittäin hyviä painijoita, sillä treenasimme nimenomaan painin tekniikkaa niin valtavasti”, päättää Jari.

Työväline ja Fiat-Allis

Jarin työura alkoi Kesoilin letkuapinana vuonna 1976. Veljekset myös kunnostivat yhdessä isän myynnissä olevia vaihtokoneita ja tienasivat näin taskurahoja. Kesä -79 kului Työvälineellä. Vuotta aiemmin koko perhe oli muuttanut Nurmoon. Maansiirtokoneiden myynti siirtyi Seinäjoelle ja Kauhajoelle jäi vain traktorimyynti. Työvälineen merkitys Jarin koko elämän uravalinnalle onkin suuri.

”Armeija meni aika pitkälti painimalla ohi. Tosin RAUK:in kävin aika lailla tiiviisti. Olin lomilla 245 päivää 365:sta. Ja sitten lokakuussa, Konepörssin perustamisvuonna 1981 astuin kokopäivätoimisesti Työvälineen konemyynnin palvelukseen. Isällä oli koko Suomen Fiat-Allis-myynti harteillaan, joten siitä riitti minullekin työsarkaa. Hän opettikin minulle kaiken senaikaisista koneista. Ensimmäiseksi isä löi käteen Hydrauliikan perusteet -kirjan ja käski opetella sen kannesta kanteen”, toteaa Jari.

Markkinoilla ei vielä ollut hirveästi kilpailua. Toki esimerkiksi sellaiset tunnetut merkit kuin Ara, Lokomo, Åkerman, O&K ja Atlas olivat jo kisaamassa asiakkaiden mielenkiinnosta.

”Työvälineellä myimme myös John Deere -pyöräkuormaajia. Siinä olikin varsin kova peli. Alavuden Kuljetus Oy ajoi 16 tonnin JD 644 -pyöräkuormaajalla 25 000 tuntia pelkillä perushuolloilla ja rengasvaihdoilla”, muistaa Jari.

”Konepörssiäkin käytiin vuonna 1981 esittelemässä Seinäjoen konttorilla. Meidän esimiehemme tokaisi asiasta kuultuaan, että ei semmoseen kyllä kannata lähteä mukaan. Tosin aika pian sitten lähdettiin.”

Tauno Salomäki kävi Baumassa vuonna 1986 ja kokeili siellä aivan uutta, tuntematonta japanilaista kaivukonemerkkiä, nimittäin Kobelcoa. Astinlaudalle hypähti tuntematon mies kyselemään miltä tuntuu? Yrjö Raunisto ja yrityksensä Hydropiste Oy oli aloittelemassa samana vuonna Kobelco-maahantuontia ja Tauno ihastui koneeseen. Kehui kotiin tultuaan kokeilleensa hydrauliikaltaan parasta kaivukonetta ikinä.

”Työvälineelle alkoi tulla liikaa viisaita miehiä johtoon ja meidän myyntialueemme supistui Pohjanmaalla aika pieneksi. Siitä ei kahdelle miehelle riittänyt työsarkaa.”

Jari kertoo vieneensä joulukuussa 1987 kerralla 16 kauppakirjaa esimiehensä pöydälle ja pinon alimmaisena lopputilipyynnön.

”Siinä oli sekä isän että minun tekemiäni kauppoja.”

Kobelcoja Kobelcoja

”Yksissä tuumin päätimme lähteä uusiin seikkailuihin. Aloitimme Rauniston ohjauksessa Kobelcojen myynnin ja rakensimme hallin Nurmooseen. Myös Atlas, Hanomag ja NPK olivat Hydropisteen edustuksessa”, muistelee Jari.

”Raunisto on antanut parhaan tuotekoulutuksen, mitä olen työurani aikana koneisiin saanut. Mies oli ja on hydrauliikan asiantuntija ja tunsi Kobelcot jokaista nippeliä myöten. Olen Yrjön oppien mukaan aina pyrkinyt tutkimaan myymieni koneiden tekniikan tarkkaan.”

Kauaa ei Hydropiste Kobelcojen kanssa touhunnut. Jo vuonna 1991 muuan Risto Rautjärvi Valmetilta kilautti Jarille ja pyysi Kyyjärven Shellille. Oli tärkeää asiaa. Rautjärvi kertoi Valmetin ostaneen Hydropisteeltä Kobelco-liiketoiminnat ja Jaria pyydettiin jatkamaan Kobelco-myyntiä paremmin traktoreistaan tunnetun Valmetin suojissa.

Valmet siis alkoi Kobelco-kauppiaaksi keväällä 1991 ja marraskuussa samana vuonna markka devalvoitiin Iiro Viinasen johdolla. Alkoi syvääkin syvempi lama. Isä Tauno oli jäänyt sairaseläkkeelle vuotta aiemmin loukattuaan itsensä vaihtokonetta tarkastaessaan.

”Valmetilla oli myynnissä myös Ruotsissa valmistetut kaivurikuormaajat. Tehdas meni laman puristuksissa konkurssiin. Suomessa konetyyppiä oli myyty ennen lamaa 700–800 kappaletta vuodessa, nyt määrä tippui nopeasti 50:een. Eivätkä ne kaivurikuormaajamarkkinat laman jälkeen enää entisaikojen määriin nousseet.”

Moni muistaakin uusien Valmet 7000- ja 9000 -kaivurikuormaajien rahtaamisen Ruotsista Rotterdamin huutokauppaan.

”Yritin Rautjärvelle kertoa, että dumpataan ne koneet Suomeen, ei viedä Rotterdamiin pilkkahinnalla myytäväksi. Risto piti päänsä, ja siellä ne sitten myytiinkin kolmasosalla oikeasta hinnasta. Ja suurin osa tuli kuitenkin takaisin Suomeen, niin sanottuina uittokoneina”, toteaa Jari.

Lama keräsi Suomeen valtavat vaihtokonevarastot, kun tuli takaisinottoja ja olemassa oleville koneille ei vain löytynyt ostajia.

”Vuonna 1992 Valmetin myyntimiesten määrä oli pudonnut 23:sta viiteen. Minulla oli 100 vaihtokonetta pihassa. Ne kaikki myytiin lamasta huolimatta Suomeen ja ajoin vuoden 1992 aikana 120 000 kilometriä pitkin poikin Suomea.”

Rotatorilla 18 vuotta

Seuraava työuraa ohjannut puhelu tuli vuoden 1994 keväällä Rotatorin Pekka Niemeltä, joka oli saanut sairaskohtauksen ja firmaan tarvittiin uutta myyntivoimaa. Jarin polku vei uusiin kuvioihin.

”Tunsimme Pekan kanssa jo ennestään ja molemmat olimme hankkineet kokemusta juuri kaivukoneiden myynnistä. Kävin Rantalan Heikin puheilla ja puolen tunnin jutustelun jälkeen työsopimus syntyi. Päätös oli helppo, kun Valmetin kioski oli jo menossa kiinni.”

”Rotator oli jo tuolloin hieno firma. Markkinointi oli tehokasta, tuotteet kunnossa ja työkaverit mukavia. Yrityksessä tehtiin tehokkaasti kauppaa”, muistelee Jari.

Koulutusta tehtävään Jari muistaa saaneensa 15 minuuttia. Sitten käteen lyötiin vaihtokonelista ja toivotettiin myyntionnea.

”Olen pääasiassa aina myynyt japanilaisia laatukoneita. Hitachi oli oiva jatke Kobelcolle. Vähitellen sain myydä myös niitä isoja koneita, joiden kanssa touhuamisesta olen aina pitänyt eniten. Kauppaa olen saanut tehdä järeistä maansiirtokoneista niin kaivosasiakkaiden kuin Suomen suurimpien maarakentajienkin kanssa.”

90-luvulta pitää mainita myös moottorikelkkojen kiihdytyskisat, joissa Salomäki Racing Team kisasi varsin menestyksekkäästi. Prostock-luokassa tiimi saavutti muun muassa PM- ja SM-mestaruudet. Jari kelkkoineen oli varsin tuttu näky 201 metriä pitkällä kiihdytysradalla. Vajaan seitsemän sekunnin suoritus vaati oikein säädetyn kelkan lisäksi kylmiä hermoja. Edelleen moottorikelkat ovat lähellä miehen sydäntä. Jarin poika Tony on hänkin innokas kelkkamies. Kelkkojen kanssa autotallissa miehet värkkäilevät yhdessä kaikenmoista.

Tauno Salomäki menehtyi vuonna 1999 62-vuoden iässä. Rotator jäi Jarilta taakse vuonna 2012. KH-Koneiden kautta tie vei sitten Suomen Rakennuskoneelle, jossa Jari toimii nykyään avainasiakasjohtajana. Japanilaisvalmisteisten koneiden kanssa työskentely siis jatkuu.

Uskollisia asiakkaita

Miten konekauppa sitten on muuttunut niistä 80-luvun kuvioista? Jarin mukaan yleistä epävarmuutta alalla on nyt aiempaa enemmän.

”Perusasiat ovat samat. Kaikki perustuu henkilökohtaisiin kontakteihin ja kommunikoinnin sujuvuuteen. Asiakkaissa on monenlaisia persoonia, joiden kanssa asiat käydään asioina läpi. Kauppa tehdään kerralla kuntoon, että mitään ei jää roikkumaan. 40 vuotta sitten asiakas tiesi, että kyllä se Fiat-Allis hajoaa jossain vaiheessa ja sitten odotellaan varaosia muutama päivä. Sellaiseen ei enää nykyään ole asiakkailla aikaa eikä varaa. Aikataulut ovat tiukat ja koneet ovat vain osa pitää ketjua. Siksi kaikki, mitä tapahtuu konekaupan jälkeen, on paljon tärkeämmässä roolissa kuin ennen.”

”Ennen myyjän piti tuntea koneet läpikotaisin. Nyt ei enää välttämättä tarvitse, kun on tekninen tuki, jälkimarkkinointi ym. Tosin ei siitä kyllä myyjällekään haittaa ole, että tutustuu myymiensä laitteiden tekniikkaan”, ohjeistaa Jari nykysukupolvea.

”Työvoimapula kaikissa portaissa on akuutti. Asiakkaat eivät löydä hyviä kuljettajia ja me koneliikkeet koemme pulaa muun muassa asentajista. Sääli, että mestari-kisälli-asetelmaa ei enää ole”, filosofoi Jari.

”Vaihtokonekaupan onnistuminen on meillä yksi suuri tekijä konekaupassa olevan yrityksen menestymiselle. Tässä korostuu taas se myyjän tekninen osaaminen. Vaihtokone pitää katsoa tarkasti, kokeilla hydrauliikat, tarkistaa alavaunut ym. Oikea hinnoittelu on avainasemassa.”

Jarilla on monia asiakkaita edelleen, jotka ovat pysyneet uskollisina, vaikka talo ja myytävä merkki on vaihtunut. Muutamia sellaisiakin on, joille Tauno on jo aikanaan myynyt koneita. Tosin sukupolvet johdossa ovat tietenkin vaihtuneet. Konepörssi on ollut Jarillekin tärkeä alan julkaisu 40 vuoden ajan. Siitä kertoo sekin seikka, että autotallin kaapista löytyy melkoinen kokoelma vanhoja lehtiä. Ja niitä kuulemma selaillaankin välillä.

”Meidän alallamme luetaan vielä lehtiä ja uskon, että pitkälle tulevaisuuteenkin. Sosiaalinen media ja internet ovat tuoneet tietenkin uusia mahdollisuuksia koko alalle. Konepörssi-lehteä ja uutissivuja internetissä luen säännöllisesti. Niiden avulla pysyn kärryillä siitä, mitä maailmalla ja meillä tapahtuu”, lopettaa Jari Salomäki.

• Lue myös: Kari Kokkonen – neljännesvuosisata Komatsuja.