Uutiset
Energiantuotannossa on turpeen tai ainespuun mentävä aukko
Polttoainevaje on edessä energiantuotannossa jo tästä vuodesta lähtien, kertoo tuore selvitys. ”Jos polttoainevajetta ei täytetä turpeella, poltetaan yhä enemmän ainespuuta, öljyä ja jopa kivihiiltä. Päättäjillä on nyt avaimet käsissään polttoainepulan ratkaisuun”, sanoo Koneyrittäjien varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola.
AFRY Management Consultingin tuore selvitys osoittaa, että ilman edistäviä päätöksiä Suomessa ei ole lähivuosina riittävästi tarjontaa energiapuusta ja turpeesta kattamaan energiantuotannon polttoainetarvetta. Energiapuun ja turpeen saatavuuden ongelmat ja samanaikaiset energiapuun vähentyneet tuontimahdollisuudet johtavat jo tänä vuonna merkittävään polttoaineiden (puun ja turpeen) vajeeseen. Vaje jatkuu ainakin 2028 asti.
”Vaje on täytettävissä parantamalla energiaturpeen käytön ja tuotannon edellytyksiä. Muutoin on varmaa, että ainespuuta käytetään energiantuotannossa”, Jaakkola toteaa.
AFRYn selvityksen mukaan kotimaisten polttoaineiden tarjonnassa tulee olemaan usean TWh:n vaje vuodesta 2023 alkaen. Vaje vaihtelee eri tarkasteluskenaarioissa 1,5–5,7 TWh:n välillä, ja vaje pienenee vuotta 2028 kohti mentäessä. Vuonna 2028 energiapuun tarjonta ja turpeen tuotantomahdollisuus riittäisivät juuri ja juuri kattamaan arvioidun kysynnän energiapuutarjonnan perusskenaarion mukaan. Matalan energiapuutarjonnan skenaarion mukaan kotimaisten polttoaineiden vaje olisi edelleen 3,6 TWh vuonna 2028.
”Puumääräksi muutettuna polttoainevaje tarkoittanee seuraavien vuosien aikana karkeasti ottaen noin 6–12 miljoonan kiintokuution verran puuta”, Jaakkola laskee AFRYn selvityksen perusteella.
AFRYn selvityksen mukaan on hyvin todennäköistä, että metsäteollisuuden ainespuuta ohjautuu energiakäyttöön. Vaihtoehtoisesti energiantuottajat voivat hyödyntää myös kaukaisempien ja kustannuksiltaan kalliimpien tuontimarkkinoiden energiajakeita taikka fossiilisia tuontipolttoaineita.
”Poliittisilla päättäjillä on avaimet käsissään. Täytetäänkö polttoainevaje ainespuulla ja öljyllä? Vai tehdäänkö päätöksiä, joiden seurauksena polttoainevajetta voidaan täyttää useiden vuosien ajan kotimaisilla turpeella ja energiapuulla? Tällä aikavälillä lämpöä kuitenkin lähes vääjäämättä tuotetaan polttamalla nykyisissä energialaitoksissa”, Jaakkola sanoo.
Jo viime vuonna öljyn ja kivihiilen osuus nousi lämmöntuotannossa edelliseen vuoteen verrattuna. Energiateollisuuden tilastojen mukaan kivihiilen käyttö lisääntyi kolmanneksella ja öljyn kahdella kolmanneksella samaan aikaan kun itse lämmöntuotanto väheni lähes kymmenyksen (7 %).
AFRYn selvityksessä todetaan, että mikäli metsäteollisuuden raaka-aineen saanti ja energian toimitusvarmuus kotimaisin energiajakein halutaan varmistaa, turpeen tuotantomahdollisuuksia pitäisi pyrkiä kasvattamaan lähivuosiksi.
”Turpeella voidaan pelastaa metsiä ja niiden monimuotoisuutta. Jos turvetta voisi käyttää taloudellisesti järkevällä tavalla vielä joitain vuosia, tarve hakkuiden lisäämiseen pienenisi. Tarve lisätä puun käyttöä on muutenkin kova”, Jaakkola lopettaa.