Uutiset
Bauma 2022 – Caterpillar
Caterpillar ja Saksan maahantuoja Zeppelin ovat ottaneet toimintansa pitkäjänteisyyden (sustainability) yhdeksi kantavaksi teemaksi tämän vuoden Baumassa. Ympäristö- ja ilmastoasiat asettavat sellaisia vaatimuksia, joiden tavoitteet asettuvat vuosien päähän. Caterpillarin mukaan viime vuonna esitellyistä konemalleista 100 prosenttia oli edellisiä malleja paljon ympäristöystävällisempiä. Baumaan tämä maailman johtava valmistaja tuo esimerkiksi useita täyssähkökäyttöisiä koneuutuuksia.
Paljon on tehty ja paljon on tekemistä jäljellä. Caterpillarin mukaan vuoden 2018 jälkeen yrityksen kasvihuonepäästöt ovat pienentyneet yli 30 prosenttia. Vuoteen 2006 verrattuna prosenttiluku on jopa 50. Sama kehityskulku jatkuu. Yritys kantaa huolta ilmaston lämpenemisestä ja tavoitteellinen sekä tarkka suunnitelma ulottuu jo vuoteen 2030. Se koskee kaikkea yrityksen toimintaa, niin konevalmistusta kuin valmiita tuotteitakin koko niiden elinkaaren ajan.
Tämän nykykehitysvauhdin hyviksi esimerkeiksi Caterpillar mainitsee muun muassa Cat 336 -kaivukoneen, D6 XE -puskukoneen sekä Cat 988K XE -pyöräkuormaajan. Kaikissa niissä hiilinjalanjälki on reilusti edellisiä malleja pienempi. Useissa uusissa konemalleissa voidaan käyttää biopolttoaineita ja uusiutuvaa dieselpolttoainetta (HVO). Ja tietenkin kehitys on kulkenut kohti yhä vähäpäästöisempiä dieselmoottoreita Stage-ohjelman eri vaiheiden kautta.
Yksi oiva keino ilmastotavoitteiden saavuttamisen helpottamiseksi on kunnostaa vanhoja komponentteja uuden veroisiksi (Cat Rebuild/Reman). Caterpillar on ottanut tavoitteekseen kasvattaa tämän sektorin liikevaihtoa 25 prosenttia vuodesta 2018 vuoteen 2030 mennessä. Kunnostettu vaihto-osa on reilusti uutta osaa edullisempi hankkia ja Caterpillar myöntää niille 12 kuukauden täystakuun. Kunnostus vaatii 85 prosenttia vähemmän raaka-aineiden käyttöä kuin uuden valmistaminen.
Täyssähkökäyttö on myös Caterpillarin tuotekehitysohjelman prioriteettilistalla varsin korkealla. Baumassa esillä tulee olemaan useita täyssähkökäyttöisiä koneita, tosin vasta prototyyppeinä. Mitään laajempaa teknistä informaatiota ei ole vielä saatavilla.
Minikaivukoneelle Cat 301.9 Electric (akusto 32 kWh/48 V) luvataan noin kahdeksan tunnin pituinen, taukoja sisältävä työpäivä yhdellä latauksella. Jatkuvaa kaivamista voidaan tehdä Caterpillarin mukaan viitisen tuntia. Järeämpää sähköistä kaivukonemallistoa edustaa Cat 320 Electric (320 kWh/600 V), jolla työskentelee valmistajan mukaan jopa kahdeksan tuntia yhdellä latauksella.
Kompaktin pyöräkuormaajan Cat 906 Electric (64 kWh/300 V) työaika on noin kuusi tuntia ja järeämmän Cat 950 GC Electric (256 kWh/600 V) -pyöräkuormaajan puikkoja voi heilutella myös kuutisen tuntia lataamatta kertaakaan välillä.
Osastolle tuodaan myös Caterpillarin omaa suunnittelua olevaa akkuteknologiaa. Eikä unohtaa sovi myöskään polttokennotekniikkaa, joka sekin on Caterpillarin aiheena Baumassa.
Caterpillar/Zeppelin -osastot ovat B6.106 ja FM.709/1.
Suomessa Caterpillar-edustus on Avesco Oy:llä.