Uutiset

Yleinen

Rentiltä NC-perävaunulavetti

Monella työmaalla on tarve hyvin erilaisille kuljetuksille, eikä erilaisia perävaunuja voi ahtailla työmailla montaa pitää kerrallaan. Rentin myynnissä olevat NC 600 on toimiva perävaunu esimerkiksi viherurakoitsijalle, kun samalla vaunulla voi ajaa maat, koneet ja vaikka kuormalavat. NT:t myy Rentti.

Monikäyttöinen perävaunu on ollut monella urakoitsijalla mielessä, kun työmaalla tarvitsee siirtää monenlaista tavaraa. NC:n valikoimissa on 600-sarjan perävaunuja, jolla voidaan ajaa maata, kuljettaa kuormalavoilla tavaraa, säkkejä ja samalla vaunulla voidaan kuljettaa myös koneet. Kuljetettavat koneet pitää toki sopia laitojen sisäpuolelle. Esimerkiksi kaivukone tai pienkuormain voidaan ottaa rampin kautta kyytiin. Kokonaispainot ovat mallista riippuen 10-16 tonnia.

Vaunun varusteisiin kuuluu kaksi ramppia, jotka sopivat rungon päälle ja lavan alle suojaan. Ramppien kantavuus on hieman alle 7 tonnia. NC:n perävaunussa perälauta on osa vaunun pohjaa. Normaali perälaita haittaisi lastausta. Perälauta on osa lavan pohjaa ja se nousee perälaudaksi kahdella sylinterillä. Kun perälauta on alhaalla, sen ulkoreunassa on tanko, jossa ajosillat pysyvät lastauksessa tukevasti kiinni.

Lavan pohja on vakiona viiden millin paksuista Hardoxia, ja seinämät ovat viisimillistä teräslevyä, joten rakenteet ovat suunniteltu kestämään koneita ja kuormattavaa maata. Ensimmäinen perävaunulavetti on jo toimitettu asiakkaalle.

NC:n perävaunulavetti on kätevä työmaalla, kun samalla perävaunulla kulkevat koneet, kuormalavat, säkit ja maa. Monikäyttöperävaunu vähentää turhaa tavaraa työmaalla, jotka yleensä ovat muutenkin ahtaita. Turha perävaununvaihto jää myös välistä.

Lue seuraavaksi