Uutiset

Yleinen

Naarva kitkee taimikot

Taimikonhoidossa on saatu hyviä tuloksia kitkennällä, sillä menetelmä käytännössä estää vesomisen. Pentin Pajan Naarva-perkaajasta on jo hyviä käytännön tuloksia. Nyt tarjolle on tuotu puutavarakouraan asennettavat kitkentäleuat, joilla päästään pienellä lisäinvestoinnilla tekemään taimikoille kitkentää.

Kitkentä on osoittautunut tehokkaaksi taimikonhoitomenetelmäksi erityisesti siksi, että kantovesonta ei tuota uutta perattavaa. Hyödyksi voidaan lukea myös syntyvän metsän pohjan vähärisuisuus, jolloin liikkuminen metsässä on helppoa ja mukavaa, niin ammattilaisille kuin virkistyskäyttäjille. Kaunis lopputulos on kaupan päälle saatava lisäarvo.

Ajoitus kitkemiselle on varsin tarkkaa, sillä taimikon on oltava sopivan kokoista. Taimikon mitta pitää olla noin metri, eli ajoitus on noin 4–5 vuotta istutuksesta. Useissa tapauksissa kitketylle alueelle mennään työskentelemään seuraavan kerran ensiharvennuksen merkeissä.

Konekitkennällä on tutkittu olevan kuusitaimikossa kasvua edistävää vaikutusta perinteisiä menetelmiä enemmän. Tämä vaikutus tulee siitä, että kuusien ei tarvitse kilpailla lehtipuiden kanssa ravintoaineista.

Koneella suoritettavaan kitkentään voidaan liittää samanaikaisesti tehtäväksi lannoitus. Booriliuosta on kitkennän yhteydessä levitetty jo menestyksekkäästi Naarva-perkaajalla. Vastaava ratkaisu on sovitettavissa kitkentäleukojen yhteyteen.

Toimii urakoinnissa

UPM Silvesta -ketjun metsäpalveluyrittäjä Metsäpalvelu Kuronen Oy on urakoinut Naarva P25 perkaajalla kaksi kesää. Esa Kuronen kertoo, että kokemukset ovat menetelmästä ja laitteesta positiivisia.

”Olin kyllä alkuun epäileväinen menetelmän toimivuudesta, mutta yllätys oli positiivinen. Omia ensimmäisiä perkauksia olen käynyt katsomassa ja täytyy olla tyytyväinen jälkeen. Vesomista ei näillä alueilla ole havaittavissa. Samoin taimikko näyttää saavan hyvän kasvupiikin perkauksesta, kun taimien ei tarvitse kilpailla enää ravinteista”, kertoo Kuronen.

”Tietysti kohteen pitää olla sopiva. Kivennäismaa ja noin nelivuotias taimikko, alle metrin mittainen on mielestäni paras kohde. Varmaan 90 prosenttia kohteista on kuusentaimikoita, mutta yhtä lailla tämä tietysti sopii istutusmännikön perkaamiseen.”

”Olemme tehnee myös boorilannoitusta kitkemisen yhteydessä. Siihen on motossa laitteisto käytännössä valmiina, sillä kannonkäsittelylaitteisto sopii säätämällä lannoitukseen mainiosti. Kitkennällä saa myös työllistettyä motoa mukavasti kesäajalle.”

”Tämä on varmasti tulevaisuutta taimikonhoidossa”, uskoo Kuronen.

Kitkentäleuat

Naarva-kitkentäleuat pultataan normaaliin puutavarakouraan. Mitään reikiä ei kouraan tarvitse tehdä ja ne soveltuvat käytännössä kaikkiin erilaisiin puutavarakouriin. Pulttikiinnityksen ansiosta leuat on nopeasti irrotettavissa ja taas asennettavissa paikoilleen.

Kumisilla leuan vastakappaleilla saadaan tukeva ote kitkettävistä puista. Saatavana on myös mallia, jossa on risut katkaiseva terä. Tästä on hyötyä esimerkiksi jo kitketyn alueen erottamisessa kitkemättömästä. Kitketty alue saattaa olla vaikeasti erotettavissa, varsinkin jos nostetut taimet jäävät pystyyn. Terät tehostavat osaltaan myös otetta kitkettävistä puista.

Esa Kuronen kertoo kokeilleensa myös kitkentäleukoja. ”Vielä on sen verran vähän tunteja tehtynä noilla, että kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei vielä tehdä. Mutta hyvin toimivalta ratkaisulta tuokin vaikuttaa. Sen etuna on ketteryys ja keveys, kyllä tästäkin voi kehittyä ihan urakointiin soveltuva ratkaisu”, arvioi Kuronen.

Taimikonhoidon ohella kouraa voi toki käyttää muuhunkin kitkentään, toki porkkanamaalla vaaditaan jo melkoista tarkkuutta. Tienvarsia, pellonreunoja ja muita vastaavia kitkentäleuoilla pystyy hoitamaan asiallisesti.

Juha Kuusjärvi

Monenlaisia kouranheiluttimia löytyy ajoon.fi-palvelusta.

Lue seuraavaksi