Uutiset

Yleinen

Moottorilapioiden konevuokrausta

– ”Moottorilapioiden” kysynnän kasvu on ollut yllättävän nopeaa. Alkuun kun tuntui, että koneet seisovat hallissa puolittain käyttämättömänä. Nyt varauskirjaa täytetään toukokuusta lokakuulle, niin että alle kahden viikon varausajalla konetta ei saa yleensä käyttöön kuin sattumalta. Etenkin kun heinäkuussa moni on lomalla, halutaan juuri silloin laittaa vaikka rakennuksen salaojitusta tai kulkureittejä pihassa kuntoon. Jotta mahdollisimman moni asiakas saisi koneen haluamanansa ajankohtana käyttöön, toivon kyllä porrastettuja loma-aikoja, toteaa Marko.

Raskaammat työlaitteet

Muita raskaampia vuokrattavia maanrakennuskoneita ovat pyöräkuormaajat 20 tonniin saakka, kaivinkoneet 15 tonniin saakka, kurottajat, kaksoisvalssijyrät 4 tonniin saakka ja kumipyörävetoiset täryvalssit 20 tonniin saakka, dumpperit 10 tonniin saakka, vaunukompressorit ja generaattorit.

–Näitä ottavat käyttöön etenkin urakoitsijat, mutta myös pienkuormaimia tarvitaan työmailla, vakuuttaa Marko.

Koneita ja lisälaiteita

Pienkuormaimia ja minikaivinkoneita on tarjolla Tampereen Lielahdessa yhteensä toistakymmentä. Lisävarusteita on hankittu runsaasti, koska pienkuormaajilla työtehtävätkin vaihtelevat. Tiettyjä peruspaketteja kuitenkin vuokrataan säännöllisesti.

–Kun kuormain varustellaan normikäyttäjälle, mukana on useimmiten kaivulaite ja sorakauha. Tarkoituksena on usein kaivaa salaojia ja laittaa pihaa muutenkin kuntoon. Yksi käyttöyhteystuote, jonka asiakas yleensä haluaa vielä pakettiin vuokrata, on maantiivistäjä. Lisäksi moni asiakas ottaa vuokralle trailerin, jolla koneet siirretään työmaalle. Perävaunun kokonaismassa onkin sitten jo puolitoista tonnia, mitä kuormaa moni nykyhenkilöauto ei enää saa vetää, muistuttaa Marko.

Toinen perusyhdistelmä on pienkuormain sorakauhalla, jolla saadaan jo perustyöt tehtyä, kun kauhalla irtoaa jo pintamaat. Onpa pienkuormain vuokrattu rakennettavan omakotitalon pohjan täyttöönkin.

Lisävarusteita on yleensä saatavilla riittävästi. Valikoimakin on runsas; maakaira, ruohonleikkuri, piikkauskone, kantojyrsin, halkomakone, keräävä harja, trukkipiikit ja niin edelleen.

Uraa maahan

–Yksi mielenkiintoinen lisälaite, on ketjukaivulaite, huomaa Marko. Kun pihaan halutaan kaivanto, jonne sijoitetaan sähkökaapeleita tai vesijohtoputkia, ei tarvitse myllätä koko tonttia ja perustaa nurmikkoa uudelleen.

Ketjukaivulaitteella saadaan tarvittava ura tehtyä siististi. Tämä voisi olla monelle kaapeleita upottavalle mielenkiintoinen laite.

Jos eteen tulee maan alla kivi, se pitää vain kiertää, aloittamalla uudestaan hieman takaapäin.

Oikea laite ja oikeat varusteet

Kun joku hakee pienkuormainen ja ottaa vaikka kaivulaitteen, nälkä joskus saattaa kasvaa syödessä. Tällöin saatetaan hakea vielä joku lisälaite jälkeenpäin. Toki on niitäkin tapauksia, joissa usko omiin ja koneen kykyihin on valtava, mutta urakka venyy, eikä kaikkea ehditä tekemään.

Marko kuitenkin muistuttaa, että pienkuormain ei ole täysverinen kaivinkone. Kun asiakas tulee vuokraamaan pienkuormainta tai mitä tahansa laitetta, häneltä yleensä kysytään, mitä koneella on tarkoitus tehdä. Kun tehtävä on vuokralle antajalle valjennut, haetaan asiakkaalle sopivin kone käyttöön. Kun kaivutöitä on enemmän, siinä vaiheessa asiakkaalle saattaakin olla edullisempaa ottaa ensin pienkaivuri ja vasta toiseksi koneeksi pienkuormain. Mutta kaikki riippuu toki siitä, mitä asiakas haluaa koneilla tehdä.

Usein lyhyitä keikkoja

Kun pienkuormain otetaan vuokralle, vuokra-aika on yleensä vuorokausi tai kaksi vuorokautta. Viikonloput ovat myös suosittuja aikoja. Toki pitkiäkin vuokra-aikoja on, kun yksi pienkuormain on esimerkiksi seuraavat kaksi kuukautta harjatöissä.

Kuluttajat asiakkaina

Suuri osa pienkuormainten vuokraajista on yksityisiä asiakkaita. Kun moottorikäyttöisiä koneita vuokrataan, pitää luottotiedot vuokraajalla olla kunnossa. Laitteet lisävarusteineen ovat sen verran arvokkaita, että katoamisia ei saisi tulla.

Kynnys pienkuormaimen käyttöön ei ole korkea, kun oikeastaan kuka tahansa moottoriajoneuvoa ajanut saa ainakin tunnin harjoittelulla koneen tottelemaan. Jotkut ovat epäilleet, josko pystyvät konetta hallitsemaan, mutta epäilys on ollut turha.

Malleissa, jossa suunnanvaihto on polkimilla, peruskäyttäjälle käyttö on kuitenkin helppoa. Kone ei ole iso, mutta paljon sillä saadaan tarvittaessa työmaalla aikaiseksi.

–Näiden koneiden vuokrauksessa asiakkaat ovat samalla viivalla. Ketään ei jätetä pulaan. Koneisiin annetaan aina täydellinen käyttöönopastus ja niillä saa vuokraamon pihassa ajaa, jotta mahdolliset ongelmatilanteet saadaan selvitettyä jo tässä vaiheessa. Tärkeää on opastaa oikea käyttö ja esimerkiksi työlaitteiden vaihdot opastetaan kädestä pitäen. Kun käyttöön opastus on annettu, siitä tehdään myös merkintä vuokrasopimukseen, muistaa Marko.

Selkeät sopimukset – asiakas vastaa

-Monenlaista vuokraajaa toki on, mutta vuokrasopimus on kaikille sama. Harva lukee sopimuksen takasivun, mutta se toki kannattaa lukea ainakin kerran, vaikka käytössä ovat alan yleisesti hyväksytyt ehdot. Itse asiassa koneen vuokraaja vastaa kaikesta mahdollisesta vahingosta, mitä koneelle oikeastaan voi sattua. Siksi muistutamme koneiden vuokraajia myös mahdollisista vakuutuksista, joita voi ottaa vuokra-ajaksi, muistuttaa Marko.

Vuokrasopimuksella vastuu ”aivan kaikesta” siirretään asiakkaalle. Etenkin yritykset, jotka vuokraavat koneen kuukausien ajaksi ottavat vakuutuksia. Vakuutukset pitää huolehtia erikseen oman vakuutusyhtiön kanssa. Vahinkoja pienkuormainten ja pienkaivukoneiden sattuu kuitenkin helposti ja jopa ammattilaisille. Suhteellisen vähillä vahingoilla on kuitenkin selvitty tähän mennessä, kiittelee Marko.

Riskinä pienkaluston vuokraamisessa on etenkin varastaminen. Kun laitteet ovat valmiina trailerilla, häipyy kone pitkäkyntisten mukana nopeasti taivaanrantaan, eikä löytyminen saatikka palauttaminen oikealle omistajalle ole ollenkaan varmaa.

Asiakkaat odottavat vuokrattavaa konetta

Vuokraustapahtumassa pitää kertoa kaikki oleellinen, kuten oikeat polttoaineet ja määrätyt asiat, jotka asiakkaan täytyy koneesta päivittäin tarkastaa, vaikka asiakkaalla olisi kuinka kiire.

–Toissa kesänä kaikki asiakkaat eivät vielä huomanneet lämmitysöljyn ja moottoripolttoaineen eroa, ja siitä tuli muutama kallis lasku. Viime kesänä kaikki koneet tulivat oikealla polttoaineella tankattuna takaisin. Viesti on siis mennyt perille, vakuuttaa Marko.

Kun käyttökausi on kiihkeimmillään, seuraava asiakas odottaa yleensä jo koneen luovutusta. Edellisen asiakkaan jäljiltä kone pitää kuitenkin huoltaa. Kaikki asiakkaat eivät huomaa sanoa, jos ovat havainneet koneessa jotain poikkeuksellista. Kun kone palautuu, sille tehdään aina noin puoli tuntia kestävä huolto, jossa kone tarkastetaan. Jollei konetta tarkasteta, seurauksena on yleensä ylimääräisiä töitä. Ongelmana ovat usein myös pitkät vuokra-ajat, jonka aikana asiakkaat eivät huolehdi huolloista. Kun kone sitten viedään työmaalle, ja jotain rikkuu, joudutaan kone laittamaan kuntoon työmaalla.

Joskus huoletonta käyttöä

–Nyt vanhimmat pienkuormaimet ovat muutaman vuoden ikäisiä. Ennen viime kautta niille teetettiin peruskäyttöhuolto, jolloin vaihdettiin katteet ja letkut, ja ylipäätään kaikki kuluvat osat. Tällöin saatiin lisää luotettavuutta koneiden käyttöön. On muistettava, että koneet joutuvat asiakkaiden käytössä keskimääräistä rankemmalle käytölle. Vaikka pienkuormaimiin kertyy tunteja vain noin 300 – 500 käyttökaudessa, ovat koneet äkkiä vanhan näköisiä, näyttää Marko.

–Koneilla sitä paitsi ajetaan vuokrakäytössä niin kauan kuin kone liikkuu. Pyöränpultit saattavat löystyä, mutta sitäkään kaikki eivät huomaa. Yleensä työ pysähtyy kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun kone ei enää liiku. Tällöin se pitää noutaa nosturin kanssa huoltoon, pahoittelee Marko.

Avantin tuotteita kyllä osataan jo kysyäkin, kun merkki tunnetaan. Yhtenä mielenkiintoisena työlaitteena tarjolla ovat myös Ausan minidumpperi, kuormankantajat, joita on tarjolla telavetoisena ja pyöräalustaisena. Tämä koko tuoteryhmä on paisunut muutamassa viime vuodessa ja repertuaari laajenee koko ajan.

Laskutus vuorokausissa

Laskutus perustuu vuorokausiin, jotka kone on vuokralla. Aiemmin oli käytössä myös tuntiperustainen laskutus, mutta sen kanssa oli ongelmia. Joku saattoi pitää konetta useamman päivän ja käyttötunteja kertyi vain muutamia. Silloin niiden, jotka konetta olisivat tarvinneet, käyttöaika siirtyi. Päivävuokra on nyt sama kiinteä kuluttajille ja yrityksille, kuten rakennusliikkeille.

–Kaikista konevuokraamoistahan tällaista kalustoa ei ole saatavilla. Ramirentillä vastaanotto on kuitenkin ollut niin positiivinen, että näihin on panostettu entistä enemmän. Koneet ovat toki kalliita ja ne vaativat myös huoltoa. Mutta ammattilaisethan täällä ovat huoltoa tekemässä, muistuttaa Marko.

Kuljetus osa palvelua

–Paljonhan koneita toimitetaan asiakkaille myös kuorma-autolla. Hankalimmissa paikoissa kone lasketaan nosturilla työmaalle. Asiakkaiden on sitä joskus vaikea ymmärtää, että kuljettaminen maksaa aina suunnilleen saman kuin pienkuormaimen yhden päivän vuokra. Nyt pienkuormaimia ja muita laitteita siirtelee käytännössä yksi mies koko ajan. Hän kierrättää koneet aina huollon kautta ja samalla vaihdetaan halutut työlaitteet matkaan, luettelee Marko.

Ramirentin käytössä ovat nyt Avantin pienkuormaimet, joista suurin osa on 500 -sarjaa. Myös muutama 200 -sarjalainen on vuokrakäytössä Suomessa. 600 -sarjalaistakin on jo vuokrakäytössä ja lisää on tulossa. Tätä koko luokkaa on kaivattu etenkin kivitöihin, joissa liikutellaan yli 1000 kilon kuormalavoja.

–Ja jos joku ominaisuus niin runko -ohjaus on näissä koneissa se, joka pitää nurkat ehjänä, muistuttaa Marko.

Tarvikkeet mukaan

Kun asiakkaat vuokraavat tavaraa, yleensä myös otetaan mukaan tarvikkeita. Tarjolla on käsineitä ja muita henkilökohtaisia suojaimia. Perustavaraa ovat myös suojapeitteet, kuormansidontaliinat ja nostoliinat. Yksi mielenkiintoinen tuote on kivenhalkaisu kemikaali. Bendoff Snigamit laitetaan kiveen porattuun reikään ja kivi halkeaa pikku hiljaa.
–Tämä on edullinen vaihtoehto, jos kiviä on vain muutamia, lupaa Marko.

Lue seuraavaksi