Uutiset

Yleinen

Loka ja Rapa Oy kuljettaa koneita JPM-traktorilavetilla

Aluksi Jussi hankki tela-alustaisen 15-tonnisen Volvo EC150-kaivukoneen lähinnä maatilan omia kaivutöitä varten, mutta kysyntää alkoi olla ympäristössäkin. Seuraavaksi eteen tuli tietenkin ongelma – millä siirtää kone työmaalle ja takaisin. Kuljetuksia olisi saanut tietenkin ostopalveluna, mutta ne maksavat ja aikataulut eivät aina sovi yksiin. Siksi piti keksiä toimivampi ratkaisu. Koska Jussilla oli riittävän iso traktori, John Deere 6820 ja työmaatkin suhteellisen lähellä, oli ensimmäinen ”järkeenkäypä” vaihtoehto oma traktorilavetti. Kaivukoneen painon puolesta olisi riittänyt kaksiakselinenkin lavetti, mutta hintaero kolmiakseliseen oli niin pieni, että Jussi valitsi sen.

Kolmiakselinen JPM

Reilut neljä vuotta sitten Jussi osti Sievissä toimivan Ojala Machine Oy:n Harri Ojalalta irlantilaisen, kolmiakselisen, 27-tonnisen JPM-traktorilavetin. Lavetin kuormatila on pituudeltaan 7,6 metriä ja leveyttä on 2,6 metriä. Kantavuutta lavetilla on noin 22 tonnia. Kaikki lavetin kolme akselia ovat lehtijousilla, 215 R17,5 renkailla ja hydraulisilla jarruilla. Lisäksi JPM:n lavetissa on jousikeventeiset ajosillat sekä aisajousitus.

Lisävarusteita tähän JPM:n 27-tonniseen lavettiin on saatavana runsaasti, kuten: aisatuki, ABS-ilmajarrut, ilmajousitus, taittuvat rampit, säädettävät sidontapisteet ja työkalulaatikko.

Kokemukset JPM:n lavetista

Lavetin käyttöaikana Jussi Vakkamäki on kuljettanut lavetillaan omien kaivukoneidensa, 15-tonnisen Volvo EC150:n ja 16-tonnisen CAT 312:n lisäksi lukemattoman määrän myös muiden koneita, kuten metsäkoneita, kaivukoneita, traktoreita ja pienkuormaajia jne. Jopa heinäpaalien kuljetuksessa lavettia on hyödynnetty. Lavetille mahtuu nimittäin 750 pikkupaalia.

Sesonkiaikana lavettikuljetuksia on noin 3-4 kertaa viikossa ja ulkopuolisille Vakkamäki ajaa noin 50–60 kuljetusta vuodessa. Useimmiten siirtotilaukset tulevat nopealla aikataululla, asiakkaan kone pitäisi siirtää jopa samana tai seuraava päivänä.

Loka ja Rapa Oy:n omat maarakennustyöt ovat pääasiassa Otalammella, Vihdissä, Nurmijärjellä, Kirkkonummella, Veikkolassa, Nummi-Pusulassa ja Vantaalla, joten lavettisiirrot tapahtuvat maksimissaan noin 80 kilometrin säteellä.

Lavetin veturina Jussi Vakkamäki käyttää pääsääntöisesti John Deeren 6820:stä, jolla lavetti kulkee mukavasti. Talviaikaan kulku mäkisessä maastossa varmistetaan John Deeren etukuormaajaan asennetulla hiekoittimella.

Se miksi Jussi traktorilavetin hankki, on toteutunut. Omien koneiden siirrot ovat sujuneet aina silloin kun tarvittu ja muiden koneiden siirroilla on saatu peitettyä osittain kustannuksia sekä omaa maataloustraktoria on saatu hyödynnettyä aikaisempaa enemmän, sillä jos maatalouden (80 ha) töissä traktoriin tulee Vakkamäellä noin 1000 tuntia, niin urakointitöissä niitä tulee vastaavasti lähes 5000.

Kaiken kaikkiaan Vakkamäki on ollut hyvin tyytyväinen JPM:n vahvarakenteiseen lavettiin, mutta ajatus pykälää isommasta hydraulisilla rampeilla olevasta lavetista siintelee jo ajatuksissa.

Miika Nyrö

Lue seuraavaksi