Uutiset

Yleinen

Bio Mobitek -lämpökattilan kyljessä sivusyöttö -esimerkiksi raatopolttoon

Suurella osalla lämmittäjistä poltattava materiaali on haketta tai turvetta. Polttotarpeet kuitenkin vaihtelevat ja niihinkin pitää vastata. Ylistarossa Kari Kuivinen kasvattaa broilereita. Kaikki eivät selviä loppuun saakka hengissä. Kasvatusaikana kuolee aina muutama erästä ja tavalla tai toisella kuolleista eläimistä pitää päästä eroon.

Tähän mennessä vaihtoehto on ollut lähettää raadot Honkajoelle. Muutaman broilerin varastointi ja nouto esimerkiksi kerran viikossa ei ole taloudellisesti erityisen houkuttelevaa. Kun Kari kuuli, että Bio Mobitekin Power Contilla on luvallista hoitaa raato-ongelma pois päiväjärjestyksestä kätevästi omilla välineillä, kattila alkoi kiinnostaa.

Lintuja on kasvamassa maksimissaan noin 150000 ja joku niistä valitettavasti kuolee. Tämän kattilan kanssa voidaan raadot käsitellä hygienisesti, turvallisesti ja luvallisesti.

Kattilakontti on kuivaamon lähellä etäämpänä muista rakennuksista.

Raadot voidaan syöttää sivujakeena hakkeen sekaan, kun lopullinen palolämpötila on vähintään 850 astetta ja viipymä riittävän pitkä. Kyseiset kriteerit on mahdollista saavuttaa Power Contilla. Kattilan etuna on se, että alhaalla arinalla poltettava materiaali kaasutetaan, jolloin lämpötila nousee vain noin 600 asteeseen. Tällöin tuhkan kanssa ei tule ongelmia. Vasta ylempänä kaasu on kuumempaa ja saavutetaan lopullinen palolämpötila.

500 kW:n kattilakontti on kuivaamon vieressä. Kontin takana on sivusyöttö
Kuvassa näkyy kattilan rakenne. Konvektio on integroitu kattilaan ja nuohous on automaattinen. Näyttö on suomeksi ja valikot ovat selkeät. Tarvittaessa nähdään aikaperiodit taaksepäin ja kattilasta kerätyt tiedot jäävät muistiin. Etävalvonta vuodeksi sisältyy hintaan. Kattilassa on kolme reseptiä valinnaisena, jolloin poltettavan materiaalin mukaan voidaan valita sopiva.
Kattialan tilaa voidaan seurata näytöltä myös etänä.

Jos tulee sähkökatko, palokatko sulkee hakepuolen syötön akkukäyttöisellä palosuojauksella. Jos palo pääsee kattilasta syöttöruuviin, palo sammutetaan vedellä, jota suihkutetaan kahdella suuttimella.

Palotapahtumassa ylimääräisiä jakeita ei huomaa missään, kun sivusyöttö on hakeruuvin alle. Sivusyöttö tulee seinän läpi erillisestä kontista.
Liekki on rauhallinen, kun arina on pitkä ja kaikki ehtii palaa.

-Kaikki raadot menevät polttoon, mitä kasvattamosta tulee. Ne poltetaan vähitellen hakkeen seassa automaattisesti. Automatiikka hoitaa syöttöä, kunhan syöttö on laitettu manuaalisesti päälle. Automatiikka pitää huolen, että kattila on riittävän lämmin raatosyötön aikana. Jos kattila jäähtyy, syöttö keskeytyy. Lämmölle pitää siis olla kulutusta, jotta kattila pysyy lämpimänä ja raatosyöttö on aktiivinen. Lämpöisellä kelillä jos ajetaan kuivaamon puhallin käyttöön, niin saadaan tilapäisesti lämpötilaa nostettua.

Lue seuraavaksi