Uutiset

Kuljetuskalusto

Suomalaisen työn tarinat: Sisu-Auton Suunnittelupäällikön tarina MTV3-kanavalla lauantaina 5.5.

Yhteistyökumppaneina tarinoiden tuottamisessa ovat toimineet liiton jäsenyritykset, MTV3 ja Blue Media Oy.

Suomalaisen työn tarina kertoo ihmisestä ja työstä. Henkilökuvan lisäksi tarina hahmottaa ajankuvaa suomalaisen työn muutoksista sadan vuoden aikana. Tarinan lopussa raotetaan myös ammatin tai toimialan tulevaisuuden näkymiä.

Sisu kuorma-autot rakennetaan helpottamaan autoilijoiden työtä

Yli 80 vuotta sitten kahden Helsingin Kalliossa toimivan autokoritehtaan toiminta yhdistettiin ja syntyi Oy Suomen Autoteollisuus Ab. Yhtiön sisäisesti käytetty autojen työnimi Sisu vahvistettiin yleisökilpailun perusteella viralliseksi tavaramerkiksi.

Viime vuonna Suomen Autoteollisuus luokiteltiin taloudellisen suorituskykynsä perusteella menestyjäyritykseksi. Kauppalehti Oy:n tutkimus- ja analyysiyksikön, Balance Consultingin Menestyjä-sertifikaatin saaneen yrityksen ominaisuuksia ovat vakiintunut toiminta, vakaa kasvukehitys, hyvä tulos ja kannattavuus, vahva rahoitusrakenne sekä jatkuvan toiminnan turvaava maksuvalmius.

Sisu Auto siirtyi kesällä 2010 toimivan johdon omistukseen ja käynnisti voimakkaan siviiliautojen kehitysohjelman, jonka tavoitteena oli tuottaa kilpailukykyinen, huippulaatuinen, suomalaisten asiakasvaatimusten mukainen uusi ajoneuvomallisto.

Sisu Polar -mallisto on nyt täydessä laajuudessaan tuotannossa ja markkinoilla. Mallistolle on myönnetty Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu ja Design from Finland -tunnukset.
– Sisu Polar-malliston komponenttitoimittajaksi hankimme maailman suurimman kuorma-autovalmistajan, Daimler AG:n, jonka Mercedes-Benz-tuotelaatu tuki uudelle mallistolle asettamiamme tavoitteita. Siviiliautojen perusmallisto on nyt valmis ja asiakassovellutusten kehitystyö jatkuu, kertoo Sisu Auton toimitusjohtaja Timo Korhonen.

Sisu Auton yhteistyö syvenee autotekniikan koulutuksesta Suomessa vastaavien korkeakoulujen kanssa. Sisu Auto on toiminut vuosikymmeniä läheisessä yhteistyössä nykyiseen Aalto yliopistoon kuuluvan Teknillisen korkeakoulun (TKK) kanssa ja tuottanut lukuisia raskaan kuorma-autokaluston aihepiiriin liittyviä opinnäytetöitä.
– Sisu Auton ja Oulun Yliopiston välillä on nyt sovittu tutkimus- ja tuotekehitystyöstä, joka painottuu raskaan ajoneuvokaluston rakennejärjestelmiin sekä kuorma-autojen runkorakenteisiin, kertoo Sisu Auton tuotekehitystoiminnasta vastaava toimitusjohtaja Timo Korhonen.

Sisu Auton suunnittelupäällikön Stig Fagestedtin tarina MTV3-kanavalla lauantaina 5.5. klo 17.45 kertoo autotehtaan motivoituneista työntekijöistä, jotka ovat ylpeitä siitä, että designautoja valmistetaan Karjaalla, Suomessa.

100 vuotta suomalaisen työn puolesta – kohti uusia haasteita

Suomalaisen Työn Liiton juhlavuosi huipentuu 24. syyskuuta Helsingin Musiikkitalossa pidettävään Suomalaisen Työn Gaalaan, joka televisioidaan ja esitetään MTV3-kanavalla lauantaina 13.10.2012 klo 16.30–18.00.

Liitto järjestää myös Työ turneella kiertueen, jonka aikana liiton bussi pysähtyy kesätapahtumissa eri puolella Suomea. Osana Muotoilupääkaupunki 2012 kokonaisuutta liitto tuo esille suomalaista designia jäsenyritystensä kanssa.

Mukana juhlavuodessa

Suomalaisen Työn Liiton juhlavuoden yhteistyökumppaneita ovat: Työeläkeyhtiö Varma, MTK, Pellervo-Seura ry, Tekstiili- ja vaatetusteollisuus FINATEX ry, K-kauppiasliitto, TT-säätiö, Teknologiateollisuus ry, MTV MEDIA Oy ja Blue Media Oy.

Ohjelma on esityksen jälkeen nähtävissä www.suomalainentyo.fi -sivulla ja MTV3 Katsomossa.

Lue seuraavaksi