Uutiset

Kuljetuskalusto

SmartFleet on palveleva kalustonhallintaratkaisu

SmartFleetin palveluilla hallinnoitujen ajoneuvojen, työkoneiden ja muun kaluston määrä voimakkaassa kasvussa.

SmartFleet teki vuonna 2025 vahvan kasvuloikan. Kalustonhallinnan ohjelmisto- ja asiantuntijayhtiön liikevaihto kasvoi ennusteen mukaisesti 24 miljoonaan euroon, mikä tarkoittaa noin 80 prosentin lisäystä edellisvuoteen verrattuna. Kasvu oli samalla kassavirtapositiivista ja tulorahoitteista.

“Me rakennamme uutta tapaa johtaa ajoneuvokantoja. Tavoitteemme on ylittää 100 miljoonan euron rajapyykki vuonna 2030, ja etenemme sitä kohti kannattavasti, uusia markkina-alueita avaten”, sanoo SmartFleetin perustaja ja toimitusjohtaja Anton Hentinen.

SmartFleetin SaaS-palveluilla hallinnoitujen ajoneuvojen ja muun kaluston määrä kasvoi vuoden aikana jo lähes 6 000 yksikköön, mikä kertoo ratkaisujen laajasta käytöstä vaativissa organisaatioissa sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.

“Kassavirtapositiivinen, tulorahoitteinen kasvu on ollut meille tietoinen valinta. Se antaa meille vapauden kehittää tuotetta pitkäjänteisesti ja palvella asiakkaita ilman lyhyen aikavälin kompromisseja”, Hentinen jatkaa.

Oma ohjelmisto, joka ymmärtää ammattilaisten tarpeet

SmartFleetillä autoalan ammattilaiset kehittävät ohjelmistoa Espoossa ja yhtiö panostaa siihen jopa puoli miljoonaa euroa vuodessa. Heidän ohjelmistonsa on tiettävästi ainoa, joka on rakennettu alusta asti nimenomaan ammattimaiseen ajoneuvojen ja liikkuvan kaluston hallintaan.

Vuonna 2025 SmartFleet laajensi palveluvalikoimaansa PRO-ratkaisulla, joka tuo vaativille organisaatioille lisää automaatiota, reaaliaikaista tietoa ja hallittavuutta vähentäen ratkaisevasti manuaalista työtä. Ratkaisu tukee erityisesti organisaatioita, joilla on oma kalustonhallintaresurssi ja tarve keskitetylle näkymälle.

“Me teemme määrätietoista kehitystyötä Espoossa. Siksi olikin erityisen mukavaa, että juuri Espoon kaupunki otti PRO:n ensimmäisenä käyttöön, ja pääsi sen avulla siirtämään koko 1350 yksikön kalustonsa exceleistä nykyaikaan.”

SmartFleet on autoalan ymmärtäjä

SmartFleetin palvelumallin ytimessä ovat yhtiön omat kalustopäälliköt, jotka ovat kokeneita autoalan ammattilaisia. Tämä erottaa sen perinteisistä leasing-yhtiöistä, joiden toimintamalli nojaa vahvasti rahoituksen ympärille ja siitä muodostuvaan ansaintalogiikkaan.

“Me olemme joustava ja ennen kaikkea riippumaton kumppani, jonka avulla asiakas saa varmasti kustannustehokkaimman ratkaisun jokaiseen osa-alueeseen. Yksikään asiakas ei ole lopettanut palvelumme käyttöä, ja tyytyväisyyttä kuvaava NPS-lukumme on 73”, Hentinen huomioi.

Vuosi 2026: lisää vauhtia

Vuonna 2026 SmartFleet lähtee jatkamaan kasvuaan samalla periaatteella: rohkeasti eteenpäin, mutta kannattavuudesta tinkimättä. Yhtiö näkee markkinassa selkeitä ajureita, jotka liittyvät ajoneuvokantojen kasvavaan monimutkaisuuteen, raportointivaatimusten lisääntymiseen ja organisaatioiden tarpeeseen saada parempi kokonaiskuva kalustostaan.

“Kiinnostus herää usein silloin, kun ajoneuvokantojen hallinta ei enää pysy käsissä vanhoilla työkaluilla. Tai sitten on jo useampaan kertaan vaihdettu rahoitusyhtiön palvelusta toiseen, eivätkä lupaukset kustannustehokkudesta oikeasti ole toteutuneet. Me olemme rakentaneet SmartFleetin juuri tätä hetkeä varten”, Hentinen kokoaa.

Lue seuraavaksi