Uutiset
Scania Suomi täyttää 70 vuotta!
Scania Suomi oy – aiemmalta nimeltään oy Scan-Auto ab – on täyttänyt helmikuun 18. päivänä 70 vuotta. Korkealaatuiset tuotteet, pitkäaikaiset, menestykselliset asiakassuhteet ja vahva erikoisosaaminen ovat aina olleet yhtiön toiminnan peruspilareita.
”Yhtiömme on sopeutunut ympäröivään maailmaan oikeilla valinnoilla, kuten keskittymällä raskaan kaluston myyntiin ja rakentamalla vahvan ja kattavan, omassa omistuksessa olevan palveluverkoston”, toteaa Scania Suomen toimitusjohtaja Henna Wickström yhtiön 70-vuotispäivänä.
Näin kaikki alkoi
Harald Zetterström, Sven Fazer ja Soini Holopainen perustivat 1949 autojen maahantuontiyhtiön, jonka nimeksi tuli oy Scan-Auto ab. Zetterström toi yhtiöön mukanaan Scania-Vabiksen edustuksen ja Holopainen valittiin toimitusjohtajaksi. Alkuvuosina toimitettiin varaosia Scania-Vabis-käyttäjille, kuten kunnallisille liikennelaitoksille ja palolaitoksille. Kuorma- ja linja-autojen ohella panostettiin erillismoottoreihin. Scania-Vabis-dieselmoottoreille luotiinkin vahva asema muun muassa erikoisajoneuvojen, vetureiden, laivojen ja varavoimalaitosten voimanlähteinä.
Saabit maanteillä ja ilmassa
Henkilöautoilla on ollut erittäin merkittävä osa Scan-Auton historiassa. Vuosien varrella merkkejä on ollut lukuisia, mutta yksi oli selvästi ylitse muiden – Saab. Scan-Auto toimi Saabien maahantuojana jo vuodesta 1963 ostettuaan silloisen Saab-maahantuojan, Importer Oy:n osakekannan. Kun vuonna 1968 päätettiin perustaa autotehdas Uuteenkaupunkiin, Scan-Autosta tuli Saabin päämarkkinointikanava. Saabin tulo mukaan kuvaan ei tarkoittanut pelkästään henkilöautokaupan kiihtymistä. Monialayhtiön tuotepalettiin kun kuuluivat myös muun muassa Saab Fairchild -lentokoneet ja Hughes-helikopterit.
Scan-Auton omistussuhteet muuttuivat, kun tehtaan omistajat Valmet oy ja ab Saab-Scania ostivat yhdessä yhtiön koko osakekannan suhteessa 50/50. Valmetin ja Rauma-Repolan fuusion seurauksena yhtiön osakekanta siirtyi Scania ab:lle.
Scan-Auton luovuttua henkilöautotoiminnoistaan, oli sopiva hetki miettiä uudelleen yhtiön nimeä. Koska päätuotteena olivat nyt Scaniat, yhtiön nimi muutettiin vuoden 2012 alusta muotoon Scania Suomi oy.
Kalustoa puolustusvoimille
Scania-Vabis- ja Scania-merkkiset ajoneuvot ovat kuuluneet Suomen puolustusvoimien kalustokantaan jo lähemmäs sata vuotta. Ensimmäiset Scania-Vabis-kuorma-autot saatiin lahjoituksena Ruotsista vuonna 1918.
Sittemmin Suomessa on myös koottu Scania-sotilaskuorma-autoja. 1970-luvun loppupuolella Helsingin Pitäjänmäellä koottiin niin kutsutuista CKD-sarjoista (Complete Knocked Down) 33 kappaletta Scania SBAT 6×6 -maastokuorma-autoja.
Myös merivoimaa ja varavoimaa
Scanialla on pitkät perinteet moottoreiden toimittamisesta merivoimien aluksiin ja viimeisin suuri toimitus oli V8-moottoreiden toimittaminen kahteentoista Jehu-luokan maihinnousuveneeseen. Scanian moottoreita on myös toimitettu muun muassa Rajavartiolaitokselle ja luotsiveneisiin.
Scanian moottorit turvaavat sähkön saannin monissa julkisissa rakennuksissa silloin, kun normaalissa sähköverkossa ilmenee häiriöitä. Muun muassa presidentinlinnan ja valtioneuvoston linnan sähkönsaanti vikatilanteissa turvataan Scania-aggregaateilla.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana tehdasvalmiilla miehistöohjaamolla varustetut Scanian raskaat palo- ja pelastusautot ovat olleet suvereeni markkinajohtaja suomalaisten pelastuslaitosten hankinnoissa. Myös kotimainen puolustusvälineteollisuutemme käyttää Scanian moottoreita. Muun muassa AMV-miehistönkuljetusvaunuja valmistava Patria on valinnut näiden ajoneuvojensa voimanlähteiksi Scanian moottorit.
Joukkoliikenteen eturintamassa
Scania-Vabis- ja Scania-linja-autot ovat olleet olennainen osa suomalaista joukkoliikennettä koko yhtiön toiminnan ajan. Scanian rooli suomalaisessa linja-automaailmailmassa on edelleen merkittävä, koska Lahden Autokorin konkurssin jälkeen Scania päätti jatkaa korivalmistusta Lahden Jokimaan tehtaalla. Tänä päivänä suomalainen koriosaaminen on maailmalla niin arvostettua, että Lahden bussitehtaalla on suunnittelu- ja tuotekehitysvastuu käytännössä Scanian koko bussikorimallistosta.
Panostusta palveluverkostoon
Scan-Auton alkutaipaleella toiminnan painopiste oli pääkaupungissa. Pian kuitenkin kävi selväksi, että palveluntarjontaa olisi laajennettava myös muualle maahan. Ensimmäinen piirikonttori perustettiin Jyväskylään vuonna 1965. Tämän jälkeen vuosituhannen loppua kohden myynti- ja huoltopisteitä avattiin käytännössä kaikkialle Suomeen. Nyt yhtiön omia palvelukeskuksia on 21.
Vuonna 2018 avattiin toimipiste Kuusamossa ja Kemissä toiminta siirrettiin uusiin tiloihin Keminmaalle. Seuraava suuri investointi on kokonaan uuden Scania-keskuksen rakentaminen Tampereelle.
Jyväskylään valmistuneen uuden palvelukeskuksen myötä myös tuotevalikoimaa laajennettiin. Mukaan tulivat päällirakenteiden, kuten koukkuvaihtolavalaitteiden ja puutavaravarustusten asennukset. Nykyisin tarjontaan kuuluvat myös erilaisiin päällirakenteisiin sopivat apurungot.
Osana ympäristöä ja yhteiskuntaa
Emoyhtiö Scania on koko historiansa ajan ponnistellut turvallisten, energiatehokkaiden ja ympäristövaikutuksiltaan puhtaiden ajoneuvojen kehittämiseksi. Myös Scan-Auto on ollut osaltaan aktiivinen liikenteen ympäristövaikutusten alentamisessa.
Suomen ensimmäinen etanolikuorma-auto luovutettiin alkuvuodesta 2011 ja viime aikoina bio- tai maakaasua polttoaineenaan käyttäviä autoja on otettu käyttöön niin joukkoliikenteessä kuin vaikkapa jätteiden keräilyssä.
Kuorma-autovalmistajista Scania toi ensimmäisenä markkinoille Euro 6 -päästönormin täyttävät mallit. Suomen ensimmäinen Euro 6 -auto luovutettiin jo kesällä 2012.
Scania Suomi on ollut aktiivisesti mukana suomalaisen kuljetuselämän kehittämisessä. Jo ennen kuin päätös suurimpien sallittujen yhdistelmämassojen korottamisesta 60 tonnista 76 tonniin oli kesäkuussa 2013 saatu, Scania Suomi esitteli kuljetusmessuosastollaan kolme uusille massoille tarkoitettua alustaa. Näistä kaksi – puutavarayhdistelmä ja sorakasetti – annettiin Liikenneviraston käyttöön siltojen kuormitustestejä varten.
Palveluja ja koulutusta
Kuorma-autokauppa on muuttunut pelkän alustan myyjän roolista kokonaisratkaisujen toimittajaksi. Vuosien myötä hyötyajoneuvokauppaan on tullut mukaan erilaiset palvelukonseptit. Huolto- ja korjaussopimusten ja rahoituspalvelujen merkitys on viime vuosina kasvanut voimakkaasti. Nykyiseen palvelutarjontaan kuuluvat tärkeänä osana erilaiset koulutus- ja valmennusohjelmat, joilla pyritään alentamaan polttoaineen kulutusta ja siten kaluston käyttökuluja.
Scan-Autossa on panostettu voimakkaasti myös oman henkilökunnan kouluttamiseen. Muun muassa mekaanikot saavat tarvitsemaansa merkkikohtaista oppia sitä varten perustetussa huoltokoulussa.
Scania ja Suomi
Scan-Auto ja Scania Suomi ovat tehneet aktiivisesti yhteistyötä niin kuljetuselinkeinon, kuljettajajärjestöjen kuin liikenneturvallisuusjärjestöjenkin kanssa. Yhteistyötä on tehty muun muassa Suomen Kuljetus ja Logistiikka ry SKAL:n, Rahtareiden ja Liikenneturvan kanssa jo kuusi kertaa järjestetyn kansainvälisen nuorten kuljettajien kilpailun järjestämisessä. Tänä vuonna kilpailu järjestetään seitsemännen kerran.
Scanialla ja Suomella on muutakin yhteistä kuin Scania Suomi. On laskettu, että Scania CV:n suomalaisilta alihankkijoilta vuosittain tekemien ostojen arvo on suurempi kuin Scania Suomen kaikki vuotuiset ostot Scanialta. Niinpä Scania ja Scania Suomi ovat merkittäviä suomalaisten työllistäjiä.
”Kehityksen vauhti kiihtyy, tiedonmäärä moninkertaistuu ja tulevat teknologiat haastavat nykyiset rakenteet. Tulevaisuuden liikenne hyödyntää digitalisaatiota ja on energiatehokasta ja vähäpäästöistä. Varmaa on, että kuljetusliiketoimintaa palveleva yritys ei tule olemaan seuraavan 70 vuoden kuluttua samanlainen kuin nyt. Tulevaisuus on täynnä lukuisia mahdollisuuksia, mutta asiakas on aina kaiken toiminnan keskiössä – ilman asiakkaita ei ole yhtiötä. Scania Suomen menestyksen, myös tulevien 70 vuoden aikana, takaavat alan teknologian uusimmat, laadukkaat tuotteet ja palvelut sekä ammattitaitoinen henkilöstö. Scania Suomi on myös tulevaisuudessa osaava ja ajassa liikkuva yritys”, vakuuttaa Henna Wickström.
Yli 50 000 Scaniaa on luovutettu suomalaisille asiakkaille. Menestyksekäs tarina on saanut arvoisensa jatkon ja moninkertainen kuorma-ja linja-autojen markkinajohtaja Scania Suomi jatkaa toimintaansa osana suomalaisen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän kehitystä.