Uutiset

Kuljetuskalusto

Scania esittelee uuden G38-vaihteiston

Scania esittelee tällä viikolla Ruotsin Elmia-kuljetusmessuilla uusimman version Scania Opticruisen G-sarjan vaihteistoista. Jämerä tulokas, nimeltään G38, on kehitetty erityisesti toimimaan yhdessä Scanian tehokkaimman V8-moottorin, 3 700 Nm:n ja 16 litran 770 hevosvoiman huippuluokan legendan kanssa. Yhdessä ne tarjoavat kaiken polttoaineen ja painon säästöstä tasaiseen ajoon ja erinomaiseen liikkeellelähtökykyyn.

G38 on G-sarjan vaihteistojen uusin tulokas, joka esiteltiin ensimmäisen kerran vuonna 2019 G33:n kanssa. Se on räätälöity käsittelemään Scanian 770-hevosvoimaisen V8:n tuottamaa valtavaa vääntömomenttia. Huolimatta siitä, että se pystyy käsittelemään jopa 3 800 Nm:n vääntömomentin, siinä on täsmälleen samat ulkomitat ja kokonaispaino kuin G33:ssa. Joten, miten siinä on onnistuttu?

Kyse on pohjimmiltaan metallurgiasta, äärimmäisimpien teräslaatujen valitsemisesta ja hammasrattaiden kiillotuksen ja kuulapuhalluksen kaltaisten tekniikoiden soveltamisesta tiettyjen tärkeiden komponenttien kovettumisen ja kestävyyden lisäämiseksi”, sanoo Scanian kehitysinsinööri Mats Henriksson. ”Olemme myös lisänneet ylimääräisiä öljykanavia tärkeimpiin osiin, mutta siinä kaikki – G-sarjan perusrakenne on itsessään erittäin luja.”

G-sarjan vaihteistot ovat tyypillisesti 60–70 kilogrammaa kevyempiä kuin muut Scanian vaihdelaatikot, pääasiassa täysalumiinikoteloiden ja pienempien kokonaismittojen vuoksi. Toinen keskeinen saavutus on melun vähentäminen, joka on edellytys tulevien määräysten täyttämiselle. Näiden automaattisten manuaalivaihteistojen vaihteenvaihdot tehdään pneumaattisilla toimilaitteilla. Käyttämällä akselijarruja Scanian insinöörit ovat pystyneet vähentämään synkronointien määrää, ja tilaa käytetään sen sijaan leveämmille hammasrattaille.

G38CM tai G38CH tarjoaa oikeanlaisia ominaisuuksia Scanian asiakkaille, jotka käyttävät 770 hv:n V8-koneita. Korkeat yhdistelmämassat puutavarakuljetuksissa, kaivoksissa tai mäkisissä ja/tai epätasaisissa tieolosuhteissa sopivat täydellisesti ”voimaparille” – Scanian 770 hv:n V8-moottorille yhdessä G38 Scania Opticruise -vaihteiston kanssa.

”G-sarja ja sen ominaisuudet olivat jonkinlainen vallankumous esittelyhetkellään, ja ne ovat sitä edelleen, jos minulta kysytään”, sanoo puolestaan Scania Trucksin tuotepäällikkö Bo Eriksson. ”G-sarja tarjoaa kaikille asiakkaillemme lisäarvoa, samalla kun se on joustava ja sopii laajaan käyttötarpeeseen ja useisiin toimintoihin, joissa käytetään paljon tehoa ja vääntömomenttia. Esimerkiksi raskaan liikenteen vetoautot hyötyvät varmasti G38-mallista. Se on erinomainen lisä Scanian modulaarisen järjestelmän tasapainoisiin suorituskykyvaiheisiin.”

G-sarjan vaihteistot voidaan tilata myös HD-versioina (Heavy Duty), eikä G38 ole poikkeus. G38CH:nä siinä on leveämpi planeettavaihteisto, joka lisää entisestään kestävyyttä. Tämä lisää kykyä käsitellä kardaaniakselin suurta vääntömomenttia myös vaativimmissa tieolosuhteissa alemmilla tieverkoilla ja huonokuntoisilla metsätaipaleilla.

G38-vaihteisto on pituudeltaan lyhyempi kuin Scanian nykyinen GRSO926-vaihteisto, joka on suunniteltu samantyyppiseen käyttöön. Tietty ero niiden välillä kuitenkin on, sillä G38:lla on vain yksi sisäänrakennettu vääntömomentin rajoitus: vain 100 newtonmetriä moottorin vääntömomenttia rajoitetaan tietyllä vaihteella ja kierrosluvulla, mitä kuljettaja tuskin edes huomaa. G38 tarjoaa 14 vaihdetta eteenpäin, joihin kuuluu myös superryömijä ja suora vaihde, sekä mahdollisuus määrittää jopa kahdeksan vaihdetta taaksepäin.

  • G38 on kehitetty erityisesti toimimaan yhdessä Scanian 770 hv:n V8:n kanssa
  • Pystyy käsittelemään 3 800 Nm – lisäämättä painoa tai ulkomittoja
  • Polttoainesäästöjä syntyy pienemmästä kitkasta, laajemmasta välityssuhteesta ja mahdollisuudesta valita nopeammat taka-akselin välitykset, säilyttäen samalla hyvän liikkeellelähtökyvyn.



Lue seuraavaksi