Uutiset

Kuljetuskalusto

Rockwoolin eristeet liikkuvat Linden sähkötrukeilla

Maailman suurin kivivillatuotteiden valmistaja tanskalainen Rockwool toimii 39 valtiossa ja yrityksellä on kaikkiaan 47 tehdasta eri puolilla maailmaa. Yrityksen kivivillatuotteet, kuten katto-, lattia-, väliseinä-, ulkoseinä- ja tekniset eristeet ovat ottaneet paikkansa myös Suomen markkinoilla. Rockwool Finlandin Vantaan keskusvarastosta tuotteet siirtyvät reippaalla tahdilla asiakaskunnalle, ja logistiikan toimivuuden varmistavat kolme uutta erikoisvarusteltua Linde X 30 -sähkötrukkia.

Vantaan Åbyssa sijaitseva Rockwoolin varasto on hyvin nykyaikainen, ja avarissa sisä- ja ulkotiloissa työskentelee seitsemän logistiikan ammattilaista. Rockwoolin tuotteiden suosion mukaisesti liikenne varastolle ja sieltä eteenpäin on hektistä, ja toiminnan saumaton sujuvuus täytyykin varmistaa henkilökunnan ammattitaidolla sekä tehtäviä vastaavalla konekannalla. Trukkipuolella Rockwool on vuodesta 2016 lähtien luottanut Wihuri Teknisen Kaupan edustamiin Linde-sähkötrukkeihin. Viime maaliskuussa Vantaalle saapuneet kolme Linde X -sähkötrukkia ovatkin ottaneet komean edistysaskeleen niin ominaisuuksiensa ja latausteknologian kannalta.


Linde ja Wihuri vakuuttivat


Rockwoolin varastopäällikkö Toni Patama oli vahvasti mukana uutuuskoneiden hankinnassa, ja hän tietääkin tarkoin mitä trukeilta jokapäiväisessä varastotyössä vaaditaan.

”Uusien koneiden hankintaprosessi laitettiin käyntiin vuoden 2022 loppupuolella, ja selvitimme tarkoin mitä trukeilta vaaditaan vuosiksi eteenpäin. Kriteereissämme korostuivat soveltuvuus jokapäiväiseen ulkotyöskentelyyn, luotettavuus, ajomukavuus sekä ergonomia ja luonnollisesti myös turvallisuusominaisuudet. Pelkkien teknisten ominaisuuksien lisäksi otimme huomioon myös jälkimarkkinointipalveluiden toimivuuden, kuten varaosapalvelun tason”, kertoo Patama.

”Ratkaisu hankittavien trukkien merkistä ja malleista syntyi kohtuullisen helposti, sillä Linde X -sähkötrukit täyttivät kaikki vaatimuksemme moitteitta. Luonnollisesti myös aikaisemmat kokemukset Linde-trukeista sekä Wihuri Teknisen Kaupan korkeasta palvelutasosta auttoivat ratkaisun tekemistä. Linden trukit eivät varmastikaan olleet markkinoiden halvimmat, mutta tällä kokonaisratkaisulla selviydymme vaativista työtehtävistämme aikataulujen puitteissa kaikissa olosuhteissa”, korostaa Patama.


Tarkkaan räätälöidyt ratkaisut


Rockwoolin ammattilaiset tietävät mitkä ominaisuudet korostuvat jokapäiväisessä urakoinnissa.
”Jo aikaisemmat Linde-trukkimme olivat erikoisvarusteltuja, ja X-malleissa yksilöinti vietiin vielä askeleen eteenpäin. Toivomuslistallamme olivat esimerkiksi erikoiskorkea masto, monipuolinen turvallisuusvalaistus, kuten redspot-valot, korkealuokkainen ilmastointi ja äänieristys sekä super deluxe -luokan istuimet. Wihurin aluemyyntipäällikkö Jyrki Hamppula laittoi rattaat pyörimään ja uusien trukkien varustelu ei jätä moitteen sijaa. Vaikka yleismaailmallinen komponenttipula hieman hankaloitti aikatauluja, saimme erikoisvarustellut yksilöt käyttöömme sovittuna ajankohtana”.

Linde X -sähkötrukit ovat saaneet Rockwoolin ammattilaisilta kiitosta esimerkiksi ohjaamon mukavuuden osalta. Huippuluokan ergonomisuus auttaa jaksamaan pitkienkin työpäivien rasitusta, mikä luonnollisesti parantaa myös työturvallisuutta.

”Uutuustrukit ovat olleet nyt käytössämme noin kuukauden ajan ja mitään lastentauteja ei ole havaittu. Palaute kuljettajilta on ollut positiivista ja kiitosta ovat saaneet esimerkiksi nostovoima, maston korkeus ja erinomainen näkyvyys joka suuntaan. Lisäksi hallintalaitteiden loogisuus helpottaa käytettävyyttä ja muutenkin ohjaamon mukavuuteen on oltu hyvin tyytyväisiä”, lisää Patama.


Pitkä elinkaari


Linde X -trukeille on Rockwoolin käytössä luvassa pitkiä työpäiviä Suomen kovissa olosuhteissa.
”En kuitenkaan epäile trukkien suoriutumisesta tehtävissämme, vaikka pääosa urakoinnista suoritetaan ulko-olosuhteissa. Akkuteknologia on myös kehittynyt huomattavasti ja uuden sukupolven litiumakut mahdollistavat pitkätkin työpäivät, kunhan myös kaikki tauot hyödynnetään lataamalla akkuja. Meillä on suunnitelmana tarjota Linde X -trukeille noin viiden vuoden työura, ja hyvät kokemukset merkistä ja Wihurin huoltopalveluista tulevat varmasti takaamaan tavoitteen täyttymisen”, päättää Patama

Lue seuraavaksi