Uutiset

Kuljetuskalusto

Riverside Truck Meeting – koko perheen festivaali

Neljättä kertaa järjestettävä Riverside Truck Meeting kokoaa automiehet Porvooseen juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna. Monipuolisen ajoneuvokaluston ohella tarjolla on edellisvuosien tapaan koko perheen tarpeisiin vastaavaa ohjelmaa. Tällä kertaa tapahtuma järjestetään edellisvuosia myöhemmin, ajankohtana on juhannuksen jälkeinen lauantai – 28.6.2014.

”Tapahtumapaikkana on Porvoon keskustan läheisyydessä sijaitseva Kokon urheilupuisto, joka tarjoaa oivan, asfalttipintaisen kentän mukavalle viikonlopulle”, kertoo järjestelytoimikuntaan kuuluva Markku Rio, joka kertoo mukaan ilmoittautuneen jo yli 50 ajoneuvoa. Kalusto edustaa monipuolisella tavalla kotimaista kuljetuselinkeinoa ja valtaosa ilmoittautuneista autoista on täysin uusia tai ainakin Porvoon tapahtumissa ennennäkemättömiä. Järjestäjät odottavat paikalle noin sataa autoa, tällä kertaa mukaan pyritään saamaan myös aiempaa enemmän pick-up -kalustoa.

”Mukana on hyvin monipuolinen ja laaja valikoima eri suoritealoilla ja erityyppisissä ajotehtävissä työskenteleviä autoja. Arkisten tuloksentekijöiden ohella mukaan on ilmoittautunut myös muutamia ajoneuvorakentelun huippunimiä sekä Suomesta että ulkomailta”, paljastaa Rio, jonka mukaan paikalla on edellisvuosien tapaan myös ajoneuvomaahantuojia sekä tarvikekauppiaita.

Ajoneuvokaluston ohella lauantaipäivään mahtuu myös huomattava määrä leppoisaa ohjelmaa, josta esimerkkeinä Rio mainitsee muun muassa surmanajopallossa ajettavan Cage Riders Show:n sekä Bluestone- ja Virtapiiri-orkesterit. Kaikkein pienimmät kävijät on huomioitu urheiluhalliin rakennettavalla puuhamaalla ja Rytmisirkuksen tarjoamalla viihteellisellä musiikilla.

Lue seuraavaksi