Puukuljetusta Haapalan malliin

Vuoden 1980 joulukuu oli käänteentekevää aikaa jokioislaisen Kai Haapalan arjessa, sillä autonkuljettajan ammatti vaihtui silloin toimeksiantajalta hankitun Mercedes-Benz-puuauton myötä yrittäjän arjeksi.

”Tehdyllä kaupalla sain nelivetoisen, Teijon telillä ja nosturilla varustetun nuppiauton sekä ajosopimuksen Humppilassa toimineelle sahalle”, muistelee Kai Haapala reilut kolmen vuosikymmentä myöhemmin. Pihassa seissyt tuloksentekijä on vaihtunut useaan otteeseen ja nelivetoajan jälkeen puita on ajettu niin nousuteliautoilla, telivetoisilla kuin jokapyörävetoisellakin kalustolla. Ensimmäinen, auton mukana seurannut ajosopimus kesti parin vuosikymmenen ajan, mutta rakennemuutos yhdessä taantuman kanssa lopetti työt niin sahalta kuin sen materiaalivirroista huolehtineelta Haapalaltakin viime vuosituhannen lopulla.

Suomi on kuitenkin puun ja metsäteollisuuden luvattu maa, joten Haapalalle ja hänen ja hänen kalustolleen löytyi uusia työmaita varsin nopeasti. Vuosituhannen vaihteen jälkeen jokioislaisyrittäjän on työllistänyt Metsäliitto, joka nykyisin tunnetaan pelkkänä Metsänä.

”Nykyisin ajamme puita Jokioisten ja Humppilan ympäristöstä lähinnä Kaskisiin, Raumalle ja Lohjalle”, kertoo seuraavaa sukupolvea edustava Jussi Haapala, joka on työskennellyt perheyrityksessä päätoimisesti vuodesta 2006 saakka.

”Uravalinnan tekeminen oli varsin helppoa, sillä vuosikymmenten saatossa olen nähnyt sekä valoisat että synkät puolet kuljettajan ammatista. Uskoisin tulevaisuuteni olevan tienpäällä, joskaan suoritealaa ei ole naulattu kovin tiukasti kiinni”, pohtii Forssan Ammatti-instituutissa kuljettajakoulutuksen saanut Jussi.

Kolme vuosikymmentä autoilleella isällä ja reilun viiden vuoden ajan puita ajaneella pojalla on yksi yhteinen huolenaihe, mikä pitää tuntoaistit avoimina toisten suoritealojen suuntaan:

”Puunajosta saatava korvaus on riittämättömällä tasolla. Vuosikymmenten saatossa niin tehokkuusvaatimukset kuin kuormakootkin ovat kasvaneet, mutta ansiotaso on pysynyt entisellään. Kuormasta saatavaa hintaa on korjattu lähinnä kuormakokoa kasvattamalla”, harmittelee Kai, joka muistuttaa myös polttoaineen hinnannousun mukanaan tuomasta vaikutuksesta toiminnan kannattavuuteen.

Näkemyksiä muualta

Vaikka toiminnan kannattavuus luokin varjon kuitukuormassa seisovan puuauton ylle, pidetään Haapalan perheessä tehtyjä ratkaisuja edelleen oikeina.

”Olen aina tykännyt puunajosta ja edelleenkin lähden mielelläni tien päälle”, vakuuttaa Kai, joka kiipeää edelleen säännöllisesti kymmenen vuoden ikään ehtineen Volvon ohjaamoon. Metsäpään ajot lepäävät enimmäkseen Jussin harteilla Kain ajaessa säännöllisesti kuormia tehtaille. Tällä tavoin auto saadaan pysymään liikenteessä tehokkaasti ajo- ja lepoaikalain asettamissa rajoissa.

Reilun vuoden ajan Haapalalla olleeseen ajokkiin ollaan varsin tyytyväisiä, vaikka ne kiiltävimmät kilometrit ovatkin ajokilla jo takanapäin.

”Kaikki kaluston vaatimat remontit ja huollot tehdään itse, mikä on mielestäni merkittävä seikka niin talouden kuin toimintavarmuudenkin kannalta”, muistuttaa Jussi, joka halusi työskennellä hetken myös perheyrityksen ulkopuolella.

”Opintojen jälkeen olin muualla töissä, jotta sain kokemusta myös normaalin palkansaajan arjesta. Perheyritystaustasta tai oikeastaan juuri sen vuoksi on mielestäni hyvä hakea näkemyksiä myös oman piirin ulkopuolelta”, pohtii Jussi.

Kouluttajalta vaaditaan paljon

Ammattipätevyysdirektiivin mukainen koulutus herättää lennokasta keskustelua Haapalan kahvipöydän ääressä. Koulutuksen ja kouluttajien osaamisen tason kirjavuus synnyttää Kain mielessä vahvan mielipiteen.

”Kouluttajaksi pääsee ihan liian helpolla, myös vailla minkäänlaista kokemusta ja osaamista kuljetusalasta.”

Vankka mielipide koulutuksen tarpeettomuudesta tosin lievenee nopeasti, sillä niin Kai kuin Jussikin pitävät koulutusta ja koulutuspäiviä osaamistason nostamisen kannalta tärkeinä. Erittäin tärkeänä Haapalat näkevät ja kokevat koulutuspäivien aikana syntyvän keskustelun.

”Kouluttajalta vaaditaan osaamista ja pelisilmää sekä puhujan lahjoja. Muuten ei kukaan häntä kuuntele”, päättää Kai keskustelun koulutuksesta. 

Maantietaipaleiden ohella puukuskin arkeen kuuluu niin pinojen etsintää, metsäautoteillä taiteilua kuin tehdasalueilla liikkumistakin. Haapaloiden mukaan varsinkin puiden vastaanotossa on tapahtunut myönteistä kehitystä, mikä näkyy muun muassa odotusaikojen lyhentymisenä.

Myös tietojärjestelmien kehittyminen on tuonut mukanaan helpotusta puukuskin arkeen, sillä niin kartat kuin niille merkityt pinotkin ovat pääosin ajan tasalla.

”Vastikään käyttöönotettu tietojärjestelmä on aikaisempaa älykkäämpi mahdollistaen esimerkiksi tietojen lisäämisen lastauspaikalta”, kehuu Jussi järjestelmää, jonka ansiosta tieto kulkee kuljettajien parissa nyt aikaisempaa paremmin.

Paremman tiedonkulun ansiosta myös kaluston käyttö tehostuu, mikä pitkällä juoksulla parantaa myös autoilijan tuloksentekokykyä.

Ari Perttilä