Uutiset

Kuljetuskalusto

Palkintona upouusi Scania-kuorma-auto

Scania kutsuu kaikenikäiset kuorma-autonkuljettajat ympäri Eurooppaa kilpailemaan ja näyttämään taitonsa Scanian kuljettajakilpailussa 2018 – 2019. Kilpailun pääpalkinto on voittajan valitsemaa, upouusi Scania. Suomessa kilpailuun voi ilmoittautua 7. tammikuuta alkaen.

Scanialle kuljettaja on tärkein turvallisen ja taloudellisen kuljetustoiminnan voimavara. Scanian kuljettajakilpailun painopistealueet ovatkin turvallisuus, polttoainetalous sekä ympäristöystävällisyys. Kilpailun avulla halutaan myös rohkaista uusien kuljettajien hakeutumista alalle.

”Scania pyrkii tarjoamaan kestäviä kuljetusratkaisuja, joissa myös kuljettajan rooli on entistä tärkeämpi”, sanoo Scania-konsernin viestintäjohtaja Erik Ljungberg.

Suomessa ilmoittautuminen kilpailuun alkaa 7. tammikuuta osoitteessa: www.scania.fi/sdc.

Kevään 2019 aikana järjestettävien aluekilpailuiden ja loppukilpailun jälkeen on selvillä Suomen paras kuljettaja, joka edustaa Suomea 25. toukokuuta pidettävässä Euroopan finaalissa Södertäljessä Ruotsissa. Voittaja, Euroopan paras kuljettaja saa palkinnoksi tuliterän Scanian.

Jatkoon pääsyyn kaksi tietä: teoriakoe tai ajaminen

Vuosina 2003-2015 Scanian kuljettajakilpailu Euroopassa oli nimeltään Young European Truck Driver (YETD). Aikaisempina vuosina kilpailuun on voinut osallistua kuljettajat, jotka ovat olleet iältään 35 vuotta tai tätä nuorempia. Nyt ikäraja on poistettu. Kaikki kuorma-autonkuljettajat ovat tervetulleita kilpailuun iästä riippumatta.

Kilpailussa on muutakin uutta kuin ikärajan poistuminen. Kuljettajilla on nyt mahdollisuus päästä mukaan paitsi teoriakoemenestyksen niin myös hyvän ajosuorituksen myötä. Ajamista seurataan Scania Fleet Management (FMS) -järjestelmän avulla.

Uusia kilpailutehtäviä

Kilpailutehtävät on pyritty suunnittelemaan sellaisiksi, jotka mittaavat kuljetusalalla tarvittavia taitoja. Polttoainetalous, turvallisuus ja ajoneuvon käsittely ovat kaikki asioita, jotka voittajan on hallittava voittaakseen Scanian kuljettajakilpailun.

Aikaisempien kilpailuiden tapaan osallistujien on osoitettava taitojaan taloudellisessa ja turvallisessa ajamisessa, ajoonlähtötarkastuksessa, kuormansidonnassa sekä onnettomuustilanteessa. Kuljettajien osaamista testataan myös uusissa puoliperävaunuyhdistelmän käsittelytehtävissä: vesihaasteessa ja laudalle ajossa.

”Nämä tehtävät ovat vaikeita kaikkein ammattitaitoisimmillekin kuljettajille. Kilpailussa arvostetaan tarkkuutta ja harkintakykyä, ei nopeutta. Jos kuljettaja pystyy kilpailun eri osa-alueilla tasaisesti tekemään erinomaisen suorituksen, hän menestyy”, Ljungberg toteaa.

Kilpailun kansainvälisiä yhteistyökumppaneita ovat EU, IRU ja Schmitz-Cargobull.

Lue seuraavaksi