Pääroolissa dokumentointi

Vantaalaisyrityksen ominta aluetta on 25-85 tonnimetrin nostureiden asennukset, joskin Vantaan Hakkilassa sijaitsevassa toimipisteessä tehdään myös lukuisia pienempien nostureiden ja muiden päällirakenteiden, kuten vaihtolavalaitteiden ja kylmäkoneiden asennuksia.

”Konedirektiivi ei aiheuta muutospainetta, koska toimintamme muun muassa dokumentoinnin suhteen on täyttänyt uudet määräykset jo aiemmin”, kertoo korjaamopäällikkö Veijo Varonen Vantaalla.

Hänen mukaan uusittua konedirektiiviä vastaava uusi koneasetus astui voimaan vuoden 2010 alusta, jolloin se kumosi nykyisen konepäätöksen ja eräitä muita säädöksiä. Myös käyttöpäätös on muuttunut, kun uusi käyttöasetus tuli voimaan vuoden 2009 alusta.

Varosen mukaan uuden nosturiauton rakentaminen alkaa aina suunnittelulla sekä yksityiskohtaisen vakavuuslaskelman laatimisella yhdessä alusta- ja nosturimaahantuojan kanssa. Ajoneuvon rakentamisen ja varustelun jälkeen laaditaan yksityiskohtainen vaatimuksenmukaisuustodistus sekä päällirakennetodistus, joista selviävät ajoneuvon rakenne ja siihen asennetun nosturin ja muiden varusteiden tiedot.

”Tämän kokoluokan projekteissa vastuuketju on varsin pitkä, ajoneuvon ja nosturin valmistajat kantavat vastuun tuotteiden vaatimuksenmukaisuudesta, me päällirakentajana taasen vastaamme asennustyöstä ja valmistamastamme lavarakenteesta”, painottaa Varonen, jonka mukaan jokainen yrityksen valmistama nosturiauto otetaan liikenteeseen vasta ulkopuolisen tarkastuksen jälkeen.

”Tarkastaja laatii vakavuuslaskelmien ja muiden dokumenttien sekä koekäytön perusteella kuormausnosturin tarkastuspöytäkirjan, jonka turvin voidaan hakea yksittäishyväksyntää, eli rekisteröintiä, joka ei vuoden vaihteen jälkeen ole ollut enää mikään läpihuutojuttu”, harmittelee Varonen esitellen kuvia hyväksytyn asiantuntijan tarkastamasta vaihtolava-autosta, joka hylättiin muuttuneiden säännösten perusteella. Kaikkien uusien ajoneuvojen on läpi käytävä tarkastus kunkin rakenteen edellyttämällä tavalla.

Tähän saakka viranomaiset ovat hyväksyneet alleajosuojaksi muun muassa rungon sivussa olevan polttonestesäiliön ja työkalulaatikon, mutta uusien määräysten mukaan nämä saavat olla korkeintaan 30 millimetriä sisempänä auton sivulinjasta mitattuna. Käytännössä ainoa tapa vaatimustenmukaisuuden täyttämiseksi on asentaa etu- ja vetopyörän välille auton ulkolinjaan yhtenäinen alleajosuoja.

”Työkalulaatikot ja muut varusteet asennetaan käytännön syistä, muun muassa näkyvyyden parantamiseksi hiukan auton ulkolinjaa sisemmäs, missä ne ovat myös kolhuilta suojassa”, harmittelee Varonen.

Toinen käytännön kannalta varsin ongelmallinen seikka liittyy takavaloihin, joiden suojaus varsinkin vaihtolava-autoissa on tärkeää. Takavalot asennetaan usein konsoliin, joka suojaa esimerkiksi vaijerin putoamisen yhteydessä.

”Määräysten mukaan takavalojen on sijaittava auton ulkolinjassa. Vaihtolava-autossa se tarkoittaa kaatoakselin takapuolella, mikä ei tule olemaan suojaisa paikka. Lokasuojien ja roiskeläppien asennus nykyisten vaatimusten mukaan aiheuttaa ongelmia pehmeässä maastossa liikuttaessa. Läppä on aina pyörän ja maakasan tai lumivallin välissä,” arvelee Varonen, jonka mukaan määräysten mukaan rakennetuilla autoilla on vaikeampi tehdä työtä.

Lainsäätäjä on varmasti pyrkinyt turvallisuuden lisäämiseen uusia määräyksiä laatiessaan. Valitettavasti käytäntö ei kohtaa teoriaa tässä asiassa, koska määräysten mukaisesti rakennettu auto on altis roiskeläppä- ja valovaurioille, mikä ei lisää turvallisuutta tien päällä.

Ari Perttilä