Uutiset

Kuljetuskalusto

Kuljetusliike Hakoselle 27 Renault Midlum ja Premium jakeluautoa

Autot varustetaan kotimaisilla kuormakoreilla ja takalaitanostimilla. Lähes kaikissa autoissa on uudet polttoainetaloudelliset DXi moottorit, jotka täyttävät ensi vuonna voimaan tulevat Euro5 päästömääräykset.

Kaupan myötä noin kaksikolmasosaa Hakosen autokannasta vaihtuu uusiin jakeluautoihin, toteaa yhtiön liiketoimintajohtaja Fredrik Ekroos.

– Aika oli kypsä kaluston uusimiseen. Päätös valita autoihin Euro5 normit täyttäviä vähäpäästöisiä moottoreita tukee vahvasti arvomaailmaamme, sillä haluamme jatkossakin tarjota asiakkailleen ympäristöystävällisiä ja laadukkaita kuljetuksia., Ekroos sanoo.

Myös kuljettajat ovat Ekroosin mukaan tyytyväisiä valintaan ja odottavat innolla uusia autoja.

LT Finland Oy:n toimitusjohtaja Erkki Evilä korostaa, että kauppa kertoo asiakkaan luottamuksesta Renault kuorma-autojen käyttövarmuuteen ja huoltopalveluiden toimivuuteen nopearytmisessä ajossa. Myös polttoainetalous ja vähäpäästöisyys ovat nousseet entistäkin tärkeämmiksi hankintakriteereiksi.

– Euroopan suurimpiin kuorma-autovalmistajiin kuuluva Renault Trucks on parin viime vuoden aikana uudistanut nopeasti koko mallistonsa. Renault jakeluautomallistolle on tunnusomaista ajomukavuus, kevyt omapaino ja kestävyys.

– Viime vuosina Renault Trucks on panostanut erittäin voimakkaasti polttoainetalouden kehittämiseen. Lukuisissa testeissä on todettu, että Renault kuorma-autot ovat polttoaineen kulutukseltaan markkinoiden taloudellisimpia, Evilä sanoo.

Nyt tehty tilaus on jatkoa Hakonen Oy:n aikaisemmille Renault hankinnoille. Yhtiöllä on yli 40 autoa, joista kolmasosa osa on ollut Renaulteja. Hakonen on yritysmuuttoja ja paikallisjakelua harjoittava, eri tilauskeskuksista riippumaton kuljetusyritys. Hakonen toimii pääkaupunkiseudulla ja työllistää noin 100 muutto- ja kuljetusalan ammattilaista.

Lue seuraavaksi