Uutiset

Kuljetuskalusto

Esimakua Syksyn sävelistä

Volvon PR-ihmiset ovat pitäneet alan toimittajia kiireisinä koko talven ajan. Maailman vahvimman kuorma-auton esittelyn ohella Venäjällä avattiin kokoonpanotehdas. Joulun alla Pohjois-Ruotsiin lähetettiin muskelikoneinen puuauto vetämään 90 tonnin ETT-puujunaa ja jossain välissä keksittiin lanseerata pohjoismainen taloudellisen ajotavan kuljettajakilpailu, jonka pääpalkintona on kaivukone.

Eikä tunnu vauhti hiipuvan edes hiihtolomien ajaksi, nyt tuodaan markkinoille Euro 5-päästötason mukaiset koneet 240-540 hevosvoiman teholuokassa. Tammikuussa esitelty 16-litrainen kone 540-700 teholuokassa oli jo tulevan päästötason mukainen.

Volvon insinöörien mukaan nyt lanseerattavilla moottoreilla on päästöjen osalta saavutettu kestävän kehityksen mukaiset vaatimukset. Tämän ansiosta tuotekehityksen pääpaino voidaan kohdistaa nyt polttonestetalouden parantamiseen ja muiden ympäristövaikutusten alentamiseen.

Vuorossa volyymikoneet

Iso ja vahva on se mikä aina kiinnostaa, mutta tehokas ja taloudellinen on se millä tulos tehdään. Niinpä markkinoille tuodaan nyt aikaisempaa puhtaammat ja tehokkaammat versiot 7, 11 ja 13 litran volyymimoottoreista.

13 litran koneesta saadaan nyt 540 hevosvoimaa ja 2600 Nm, aikaisemmin vastaavat lukemat olivat 520 hv ja 2500 Nm. 16 litran koneeseen verrattuna eroa on enää siis väännössä ja hankintahinnassa. Muskelikoneen lauhkein versio kun on sekin 540 hevosvoimainen, joskin vääntöä on tarjolla 50 Nm enemmän, 2650 Nm. Taitaa Volvo sahata tässä kohtaa markkinaosuutta 16-litraiselta koneeltaan.

13-litran koneen muut tehovaihtoehdot ovat 380, 420, 460 ja 500 hevosvoimaa. Monia kalustohankinnasta vastaavia kiinnostava tieto lienee mahdollisuus hankkia FM-Volvo nyt myös 500-hevosvoimaisella koneella. Tähän saakka FM-mallisto on loppunut 440 hevosvoimaan. 540 hevosvoimaa on tarjolla vain FH-malliston ajokkeihin.

Ainoastaan FM-mallistoon tarjolla oleva 11 litran ekonomiakone on kasvanut 450-hevosvoimaiseksi ja sen maksimi vääntömomentti on 2150 Nm. Alkujaan vain rekkavetureihin tarjottu 11 litran vaihtoehto on jatkossa saatavilla myös pitkiin autoihin, sillä 9 litran kone poistuu historiaan ja tilalle tarjotaan matalaviritteisiä 11-litraisia myllyjä alkaen 330 hevosvoimasta.

7 litran kone FL- ja FE-mallistoon on sekin käynyt päivityksessä. Tehohuiput FL-jakarissa ovat 290 hevosvoimassa, FE-ajokeissa 340 hevosvoimaa. Volvon EGR-kausi on ainakin tältä erää ohi, sillä kaikki nyt esiteltävät Euro 5-sertifioidut moottorit täyttävät päästönormit SCR-tekniikan avulla. Lähinnä asiakaskunnan vaatimuksesta myös Volvo toi eurooppalaisille markkinoille 13 litran EGR- moottoreita ajotehtäviin, joissa muun muassa katalysaattorin ja AdBlue-säiliön sovittaminen rakenteisiin oli haastavaa.

Ei pelkkä moottori

Volvon mukaan kaikki nyt esiteltävät Euro 5-koneet ovat myös aikaisempaa taloudellisempia, varsinkin jos vaihteistoksi valitaan automatisoitu I-Shift, joka on sekin päivitetty. Merkittävimmät uudistukset on kohdistettu I-Roll-rullaustoimintoon, polttonestetalouteen sekä ajomukavuuden parantamiseen huonolla ajoalustalla tai jonossa.

Vaihteistoon on tuotu toimintoja, jotka helpottavat ajamista vaikeissa olosuhteissa. ”Enhanced Performance – bad roads” optimoi vaihtamista muun muassa vähentämällä vaihtamiskertoja sekä lisäämällä liikkeellelähtökykyä ja ajettavuutta huonoilla teillä. Tämä soveltuu erityisen hyvin maansiirto- ja puutavarakuljetuksiin. Turhat vaihtamiset ovat tuttuja kaikille ruuhkaisilla teillä ajaville. I-Shiftin ominaisuuksiin kuuluu nyt mahdollisuus tyhjäkännillä ajamiseen, mikä estää turhat vaihtamiset.

Tällä hetkellä yli puolet Euroopassa myytävistä FM- ja FH-Volvoista varustetaan I-Shiftillä.

– 13 litran kone yhdessä I-Shiftin kanssa on kolmisen prosenttia aikaisempaa taloudellisempi, 11 litran kone automatisoidun askin kanssa kulkee yhdestä kahteen prosenttia vähäisemmällä polttoaineella, lupaa pääjohtaja Staffan Jufors Volvolta.

Polttonestetalouden parantamisessa päällimmäisenä tekijänä on ollut palamisteknologian kohentaminen sekä jälkikäsittelyn, eli SCR-teknologian kehittäminen muun muassa suuremmalla katalysaattorilla. Muutosten ansiosta 11 ja 13 litran moottoreiden tyhjäkäyntiääneen kerrotaan alentuneen kahdella desibelillä.

Uusien voimanlähteiden tuotanto alkaa viikolla 23, eli kesäkuun alussa. Viikoilla 21 ja 22 maatamme kiertää FH16-kiertue, jonka aikana saa tuntumaa 700 hevosvoiman koneisiin. Tottahan silloin puhutaan myös pienemmistä koneista, joita esitellään laajemmin Power Truck Show:ssa sekä syksyn aikana järjestettävällä kiertueella.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi