Töissä tiellä henkensä kaupalla

Parhaimmillaan maanteillä liikenne soljuu tasaiseen tahtiin, eikä mitään erityistä huomioitavaa ole. Toisinaan kuitenkin sujuvuuteen syntyy säröjä, milloin sattumalta ja yllättäen, toisinaan taas suunnitellusti. Yllättäen ilmeneviä poikkeamia liikenteessä syntyy onnettomuuksien ja teknisten ongelmien, sekä niiden jälkiselvittelyjen seurauksena. Suunnitellut, mutta väistämättömät poikkeamat liittyvät usein teiden kunnossapitoon, kuten esimerkiksi päällystämiseen, jota kuluneena vuonna on onneksemme tehty aiempia vuosia enemmän.

Edellä kuvailtuihin liikenteen poikkeamatilanteisiin liittyy melkein poikkeuksetta se tosiseikka, että jonkun on jalkauduttava työskentelemään liikennevirtaan. Liikenteenohjaajat, teiden kunnossapitäjät, poliisit, pelastajat, hinausautojen kuljettajat ja monet muut joutuvat tekemään työtään käytännössä liikenteen keskellä – aivan liian usein henkensä kaupalla.

Tällä palstalla olen aiemminkin puhunut tiellä työskentelevien turvallisuudesta, tai oikeastaan sen puutteesta. Asiasta muistuttaminen sai virikkeen elokuun alkupuolen uutisesta, jossa kerrottiin hinausauton kuljettajan menehtyneen työtehtävissä. Tapaus oli suhteellisen lyhyen ajan sisällä jo toinen, kun vilkasliikenteiseltä tieltä rikkoutunutta ajoneuvoa noutamassa oleva hinausauton kuljettaja saa surmansa työtehtäväänsä tehdessään.

Aivan samanlaiset seuraukset eivät olleet menneenä suvena tapauksessa, jossa hinausta turvaamassa olleeseen TMA-autoon eli törmäysvaimentimella varustettuun kuorma-autoon törmäsi henkilöauto. Tai silloin, kun hinausauton edellä ajanut pakettiauto törmäsi kyseisen hinausauton apua odottavaan ajoneuvoyhdistelmään.

Miksi tällaista tapahtuu, ja mitä asialle voitaisiin tehdä?

Tiellä aivan kirjaimellisesti työtä tekevillä on selkeä käsitys liikenteen nykymenosta: Piittaamattomuus on lisääntynyt, ja kuljettajien tarkkaavaisuus on keskittynyt muuhun kuin liikenteeseen. Keltaisten majakoiden teho on kärsinyt ajat sitten inflaation, eikä sininen vilkkukaan enää kovin tehokas kuuleman mukaan ole.

Erityisen huolestuttavaa on kuulla, että osa ammattikuljettajistakin noudattaa yhä harvemmin tarpeellista varoivaisuutta tiellä töitään tekeviä sivuuttaessaan. Kannattaisiko joskus miettiä, miltä katulyhtyä nostokorissa korjaavasta asentajasta tuntuu, kun täysikokoinen yhdistelmä sujahtaa maantienopeutta metrin päästä ohi?

Mahtaako olla niin, että nykyaikainen ajoneuvotekniikka on johtanut siihen, että auton ajamisessa suurin haaste on siinä, saako kosketusnäytöstä oikean komennon perille? Kun radion äänenvoimakkuuden säätäminen edellyttää katseen kohdistamista näyttöön, ollaan väärällä tiellä. Tarkkaavaisuus kohdentuu vääriin asioihin tai herpaantuu kokonaan. Auto itsestään osaa tutkien ja kameroiden avulla kulkea omalla kaistallaan muun liikenteen tahdissa – kunhan ei mitään poikkeavaa satu.

Tätä arvelua tukee ammattilaisten havainto, jonka mukaan kaksikaistaisella tiellä varovaisuutta noudatetaan paremmin kuin neli- tai useampikaistaisilla. Kun väylällä on vastaantulijoitakin, huomio on pidettävä tiiviimmin liikenteessä.

Pitäisikö tilanteen parantamiseksi ajoneuvotekniikassa ottaa askelia eteen- vai taaksepäin? Ehkä molempia. Voisi olla syytä palata perinteisempiin hallintalaitteisiin, jotta tarkkaavaisuus säilyisi ajamisessa. Toisaalta nykytekniikalla jo pystyttäisiin luomaan järjestelmä, jossa tiellä työssä olevan henkilön tai koneen lähetin lähettää signaalin lähestyviin ajoneuvoihin ja varoittaisi selkeästi lähestyvästä vaarasta.

Puhetta aiheesta on pidetty, eikä jokaiselle työmaalle tai edes onnettomuuspaikalle voi poliisia kutsua kurittomia autoilijoita ojentamaan. Esitänkin kaikille lukijoillemme toiveen, että omalta osaltamme parhaamme mukaan huolehtisimme tiellä työtään tekevien turvallisuudesta: sivuutetaan kohde riittävän hitaalla nopeudella ja tarpeeksi etäältä.

Turvallista syksyä.

---

Artikkelikuva: Pauli Maukonen

• Lue myös: 54 000 keltanokkaa liikenteessä