Blogi
Kaivuuvahingot liikennevakuutuslain ulkopuolelle
Kesäkuun alussa Suomessa astui voimaan uusi liikennevakuutuslaki. Se edellyttää
esimerkiksi, että kaikki yli 25 kilogrammaa painavat, tai moottorilla kovempaa kuin 25
kilometriä tunnissa kulkevat menopelit tulee vakuuttaa. Tähän kategoriaan kuuluvat
esimerkiksi sähköpotkulaudat.
Poikkeuksen pääsääntöön muodostavat sellaiset moottorityökoneet, joita ei tarvitse
rekisteröidä ja joiden nopeus on enintään 15 kilometriä tunnissa. Niitä ei vakuuteta, vaikka koneiden paino yleensä on enemmän kuin 25 kilogrammaa.
Rekisteröintiin puolestaan vaikuttaa se, missä laitetta käytetään. Yleiseltä liikenteeltä
eristetyllä alueella käytettäviä moottorityökoneita ei tarvitse rekisteröidä. Tällaisia ovat
esimerkiksi omakotitalon pihassa käytettävät ruohonleikkurit. Jos nopeus jää alle 15
kilometrin tunnsisa, ei työkonetta vakuuteta.
Uudistukseen liittyy toki muutakin huomioitavaa, myös maarakentajille. Se tuo mukanaan rajoituksia nimittäin kaivuuvahinkojen korvaamiseen. Lain nojalla jatkossa ei liikennevakuutuksesta korvata kaivamisesta aiheutuvia omaisuusvahinkoja, kuten erilaisten kaapeleiden tai putkien vaurioitumisia kaivamisen yhteydessä. Sen sijaan tiealueella tapahtuvan kaivuutyön yhteydessä aiheutuneet muut vahingot, jotka eivät johdu suoraan kaivamisesta ja kohdistuvat toimintaan osallistumattomiin sivullisiin, katetaan edelleen liikennevakuutuksesta.
Jos esimerkiksi kaivukoneen ylävaunu kääntämisen yhteydessä osuu ohiajavaan
ajoneuvoon, vahinko korvataan edelleen liikennevakuutuksesta.
Jos kaivutyössä sen sijaan vahingoitetaan esimerkiksi maakaapelia, vauriota ei jatkossa korvata liikennevakuutuksesta. Vakuutuksesta ei korvata myöskään vaurioista mahdollisesti aiheutuvia seurannaisvahinkoja, kuten jännitepiikkien aiheuttamia laitteistovaurioita tai puhtaasti taloudellisia menetyksiä.
Liikenneväylän ulkopuolella tapahtuvan kaivuutyön seurauksena aiheutuneita henkilö- ja omaisuusvahinkoja ei korvata jatkossakaan liikennevakuutuslain nojalla edes sivullisille.
”Moottoriajoneuvoilla tehtävät työsuoritukset, kuten kaivinkoneella tehdyt kaivuutyöt,
edustavat yritystoiminnan tyypillisiä riskejä, eivätkä ajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä johtuvia riskejä. Siksi kaivuutyöt on liikennevakuutuslain uudistuksessa jätetty korvauspiirin ulkopuolelle” sanoo liikennevakuutuskeskuksen korvauspäällikkö Antti Tuulensuu.
Säännös rajaa omaisuusvahinkojen korvattavuutta liikennevakuutuksesta, mutta ei poista toiminnanharjoittajien mahdollista vahingonkorvausvastuuta. Käytännössä osa liikennevakuutuksella katetuista riskeistä siirtyy vapaaehtoisen vakuutuksen, kuten vastuuvakuutuksen, piiriin.
Maansiirtotöitä harjoittavien toimijoiden onkin hyvä huomioida lain aiheuttamat muutokset ja varmistaa, että tarvittavat vapaaehtoiset vakuutukset, kuten vastuuvakuutukset, ovat ajan tasalla.
Konepörssin väki siirtyy Konepörssin 7/2024 myötä kesälaitumille, hetken hengähdystauolle.
Numero 8 ilmestyy 19.8. ja aineistopäivä on 8.8. Sen teemana on muun muassa seuraavat kesänjälkeiset tapahtumat: FinnMetko- ja Logistiikka-messut.
Toivotan oikein hyvää ja aurinkoista kesää kaikille lukijoillemme sekä sosiaalisen median ja uutispalvelun seuraajillemme.
Kuvitus: Pauli Maukonen