Uutiset

Autot

Virhepysäköinti voi vaarantaa ihmishenkiä

Pelastusteille pysäköimisestä on muodostunut Suomessa vakava ongelma. Väärinpysäköity auto pelastustiellä hidastaa ja hankaloittaa pelastustoimia, millä voi olla kohtalokkaat seuraukset. Suomalaisten pysäköintialan toimijoiden yhdistys SPATY ry:n mukaan autoilijoiden olisi nyt syytä ottaa asiassa ryhtiliike.

Pelastusteille pysäköidyt autot ja ajoväylien ahtaus ovat hankaloittaneet ensihoito- ja pelastustoimintaa monissa taloyhtiöissä. SPATY ry:n mukaan pelastusteille pysäköiminen on vakava ja jatkuvasti kasvava ongelma Suomessa. Yksityiset pysäköinninvalvontayritykset joutuvat päivittäin kirjoittamaan valvontamaksuja pelastusteille pysäköimisen takia. 

”Yhdistyksemme jäsenyritykset kirjoittavat joka vuosi tuhansia valvontamaksuja, koska auto on pysäköity pelastustielle”, Suomalaisten pysäköintialan toimijoiden yhdistys SPATY ry:n hallituksen puheenjohtaja Christian Metsäranta kertoo.  

Metsäranta muistuttaa, että jokainen pysäköinti pelastustielle on liikaa, sillä se voi viedä ihmishenkiä. Valitettavasti monet autoilijat eivät ymmärrä, että jopa lyhytaikainen pysäköinti pelastustiellä voi estää hälytysajoneuvojen esteettömän pääsyn kohteeseen. 

”Jos pysäköinti pelastustielle hidastaa pelastustoimia, se voi johtaa vakaviin seurauksiin. Pelastustielle pysäköidyt ajoneuvot häiritsevät pelastustoimen työtä ja voivat hidastaa avun saantia.” 

Ilman yksityistä pysäköinninvalvontaa osa pelastusteistä jäisi valvomatta 

Suomen lain mukaan yksityisen kiinteistön on pidettävä huolta alueensa turvallisuudesta ja varmistettava, että hälytysajoneuvot pääsevät ajamaan alueelle ilman esteitä. Moni kiinteistönomistaja on ulkoistanut alueensa pelastusteiden valvonnan yksityiselle yritykselle. 

Sekä yksityisen että kunnallisen pysäköinninvalvonnan tarkoitus on varmistaa, että autoilijat pysäköivät sääntöjen mukaan. Tarve yksityiseen pysäköinninvalvontaan on kasvanut viime vuosina, sillä yhä useammalla paikkakunnalla parkkipaikkoja on vähemmän kuin niiden käyttäjiä ja pysäköintivirheitä tehdään jatkuvasti. 

”Pysäköintiongelmat ovat yleistyneet erityisesti taajamissa, joissa on paljon liike- ja harrastetiloja ja niiden yhteydessä liian vähän pysäköintipaikkoja. Yksityistä pysäköinninvalvontaa tarvitaan, koska kunnallista valvontaa ei ole kaikkialla ja kunnallisen pysäköinninvalvonnan resurssit eivät käytännössä riitä valvomaan yksityisalueita. Ilman yksityistä pysäköinninvalvontaa yksityisalueiden pelastusteitä ei käytännössä valvoisi kukaan”, Metsäranta kertoo. 

Pelastustielle pysäköinti ei koskaan ole vain hetkellistä 

Metsäranta arvioi, että moni autoilija jättää ajoneuvonsa pelastustielle, koska ajattelee, että pysäköi siihen vain hetkiseksi. 

”Onnettomuus ja avun tarve eivät kuitenkaan tule kello kaulassa. Juuri se lyhyt hetki, jonka auto on pelastustiellä, voi olla jollain toiselle elämän ja kuoleman kysymys.” 

Yksityiset valvontayritykset auttavat monilla alueilla varmistamaan, että hälytysajoneuvot pääsevät esteettä alueille. Tämä on erityisen tärkeää vanhemmissa rakennuksissa, joissa ei välttämättä ole virallista pelastustietä.  Myös näissä tapauksissa kiinteistön tulee varmistaa, että ambulanssilla on mahdollisuus ajaa mahdollisimman lähelle rakennuksen sisäänkäyntiä. 

Pelastusteiden merkinnöissä parantamisen varaa 

Metsärannan mukaan yleinen syy pelastusteille pysäköimiseen on myös se, että pelastustien merkintöjä ei yksinkertaisesti ole huomattu. Monissa taloyhtiöissä merkinnöissä onkin parantamisen varaa. 

”Taloyhtiöt ja kiinteistöjen omistajat voivat ottaa käyttöön erilaisia ratkaisuja, kuten opastekylttejä ja pihakarttoja. Ne auttaisivat autoilijoita hahmottamaan sallitut pysäköintialueet.” 

Metsäranta korostaa, että pelastusteiden esteettömyys vaatii yhteistyötä.  ”Pelastusteiden esteettömyyden varmistaminen on yhteinen vastuu, joka vaatii sekä kiinteistön omistajilta että autoilijoilta huolellisuutta ja tietoisuutta. Yhteistyöllä voimme taata, että hälytysajoneuvot pääsevät nopeasti ja esteettä perille, kun ihmishenki on vaarassa.” 

Lue seuraavaksi