Uutiset

Autot

Täysin uusi Ford Ranger – voimaa, kestävyyttä ja uutta teknologiaa

Uusi Ranger on ensimmäinen Fordin globaalille alustalle rakennettu avolava-auto. Se korvaa nykyisin käytössä olevat kaksi alustaa.

Rangerin uusina ominaisuuksina on muun muassa peruutuskamera, ääniohjaus, perävaunun vakautusjärjestelmä ja kuormantunnistusjärjestelmä. Muita uusia teknologioita paljastetaan myöhemmin.

Uusi Ranger tulee myyntiin viidellä mantereella yhteensä yli 180 maassa. Kyseessä on todellinen tuoteperhe, sillä saatavana on neljä eri korimallia, 4×2- ja 4×4-voimansiirto, kaksi eri maavaraa ja neljä mallivaihtoehtoa markkinasta riippuen.

”Meillä on laajaa osaamista avolava-autoista eri puolilla maailmaa, ja tämän osaamisen yhdistämisen lopputuloksena syntyi täysin uusi Ford Ranger”, kertoo Derrick Kuzak, Group Vice President, Global Product Development. ”Voimavarojen keskittäminen yhden uuden alustan luomiseen sai aikaan sen, että saamme autoihin merkittäviä parannuksia, uusia teknologioita ja ominaisuuksia, joita asiakkaamme arvostavat. Jo pelkästään vaikuttava polttoainetaloudellisuus on syy ostaa uusi Ranger.”

”Kompaktit avolava-autot ovat tärkeitä asiakkaille eri puolilla maailmaa”, kertoo Jim Farley, Group Vice President, Marketing, Sales and Service. ”Se on monille perheen ainoa auto. Nämä ihmiset tarvitsevat avolava-auton saadakseen työnsä tehtyä, ja he tulevat yllättymään siitä, miten Rangerin uudet teknologiat tekevät heidän työstään helpompaa. He myös odottavat autoltaan henkilöautomaisia ominaisuuksia, teknologioita ja tilan tuntua.”

Voimaa uhkuvasta perinnöstä syntyi täysin uusi malli

Ford Ranger on Euroopan lanseeraamisvuodestaan 1997 lähtien ollut aito kansainvälinen menestystarina ja miljoonat Ranger-kuljettajat ovat lähes kahden vuosikymmenen aikana päässeet hyötymään yhden Fordin suosituimman avolava-automallin tunnustetuista ominaisuuksista – suuresta kantavuudesta, perävaunun veto-ominaisuuksista ja rankimpienkin tieosuuksien helposta taittamisesta.

Uuden korirakenteensa, etu- ja takajousituksensa sekä ohjauslaitteidensa ansiosta Ranger mahdollistaa suuremman hyötykuorman sekä erinomaiset veto-ominaisuudet.  Voimanlähteen voi valita kahdesta uudesta polttoainetaloudellisesta ja huippuunsa hiotusta Ford Duratorq TDCi -dieselmoottorista. Moottoreiden pariksi voi valita kuusivaihteisen automaatti- tai käsivalintaisen vaihteiston.

Monipuolinen

Autoon tehdyt uudistukset huomaa parhaiten kenties sen täysin uudenlaisista sisätiloista, jonka nerokkaat ratkaisut nostavat avolava-autoluokan tilakäsitteen aivan uudelle tasolle. Tilavan matkustamon lisäksi Ranger on myös mukava ja hiljainen ajaa. Siinä on hyödynnetty runsaasti sellaista teknologiaa, joka tekee ajettavuudesta entistä nautinnollisemman.

Sydneyssä esillä olevassa Aurora Blue -värisessä Ford Ranger XLT Double Cabissä on tehokas ja polttoainetaloudellinen uusi 2,2-litrainen Ford Duratorq TDCi -moottori, jossa on tehoja 150-hevosvoimaa (110 kW) ja jonka vääntömomentti on vaikuttava 375 Nm.

”Uusi Ranger on hyvä esimerkki siitä, mitä me voimme saavuttaa hyödyntämällä One Ford -strategiaamme,” sanoo Fordin avolava-ajoneuvolinjan johtaja Gary Boes.

”Uusi Ranger vastaa siihen huutoon, mitä pickupien omistajat ympäri maailmaa autoltaan haluavat. Sen suunnittelusta vastaavalla tiimillä on ollut käytössään vertaansa vailla oleva kokemus ja asiantuntemus. Autoa on testattu viidellä mantereella kaikkein vaativimmissa olosuhteissa, kaikista rankimmissa ja uuvuttavimmissa testiympäristöissä”, jatkaa Boes.

Nykyaikaista muotoilua sisältä ja ulkoa

”Rangerin rooli on muuttunut”, sanoo pääsuunnittelija Craig Metros. ”Ranger on yhä pääasiassa työajoneuvo. Näin ollen sisäosien tulee olla kestäviä ja auton on pystyttävä kantamaan raskasta kuormaa. Toisaalta yhä useammat kuluttajat vaativat siltä myös hienostuneisuutta, mukavuutta ja käyttöystävällisyyttä.”

Metroksen mukaan ympäri maailmaa toteutettu laaja asiakastutkimus osoitti kuluttajien odotusten olevan yllättävän samankaltaisia auton muotoilun suhteen. Rangeria myydään 180 maassa ympäri maailmaa, ja vaikka käytännön tarpeet ja odotukset saattavat vaihdella kohdemaittain, uuden Rangerin muotoilu on yhdenmukainen koko maailmassa.

”Korkealaatuinen muotoilu kestää pitkään ja soveltuu kaikkien markkina-alueiden tarpeisiin”, Metros toteaa. ”Nokkelat kikkailut eivät pure tähän ryhmään. Ranger on ennen kaikkea kestävä ajoneuvo, joka hoitaa homman kotiin.” Metroksen mukaan Ranger näyttää varsin kulmikkaalta, mutta sen muotokieli on Fordin isompia pohjoisamerikkalaisia F-sarjan avopakettiautoja pehmeämpi. Nykyaikaisen muotoilun ansiosta Ranger sopii yhtä hyvin sekä kaupunkiajoon että työmaalle.

Uudesta Ford Ranger -mallistosta löytyy vaihtoehto monenlaiseen käyttötarkoitukseen. Tarjolla on kaikkea perinteisistä työajoneuvoista korkealuokkaisiin malleihin, kuten lähiaikoina lanseerattavat Ranger Limited- ja Ranger Wildtrak -mallit.
Myös sisustus henkii Fordin ensiluokkaista muotoilua. Inspiraation lähteinä ovat olleet Dewaltin ergonomisesti muotoillut työkalut ja G-Shock-kellon suojaava kuori. Suunnittelijat halusivat yhdistää muotoilun ja toiminnallisuuden siten, että kojelauta on selkeästi näkyvissä.

”Muotoilumme on yhdenmukaista mallista riippumatta”, Metros kertoo.

Suunnittelussa korostuu käsityöntarkka ja laadukas työn laatu – huomiota kiinnitettiin pienimpiinkin yksityiskohtiin. Sisustuksen toteutus huokuu ensiluokkaisuutta aina värivalinnoista paneelien kuviointiin.

Väri- ja verhoilusuunnittelija Debbie Pascoen mukaan ohjaamossa käytetyt materiaalit ovat erityisen kestäviä. Istuinten täytyy olla mukavat, mutta niiden tulee samalla kestää kovaa ammattimaista kulutusta.

”Tyypillinen avolavapakettiauton kuljettaja tarvitsee tilaa. Me suunnittelimme ajoneuvoon sisustuksen, jossa korostimme mukavuutta ja liikkuvuutta. Lisäksi kojelaudan säätimet ovat tavallista suuremmat, jotta niitä on helpompi käyttää esimerkiksi työhanskat kädessä. Avolavapakettiauton ohjaamon suunnittelussa on otettava erityisesti huomioon kestävyys. Mutta lujan ei tarvitse olla rosoista”, Pascoe korostaa.

Sisustusmateriaaleihin kohdistuu jatkuvaa kulutusta ja niiden tulee kestää normaalia henkilöautoa selkeästi kovempaa käyttöä. Istuinmateriaalien on kestettävä ohjaamoon ripustettujen tai taskussa olevien työkalujen hankaamista. Ovipaneelit on suunniteltava siten, että likaiset työkengät eivät naarmuta tai kuluta niitä. Asiakkaat kaipaavat kuitenkin entistä enemmän myös henkilökohtaiseen käyttöön soveltuvaa tyylikästä ja mukavaa sisustusta.

”Olemme ottaneet suunnittelutyössä huomioon myös sen, että autoa käytetään paitsi työhön, myös yksityisajoon”, Pascoa sanoo.

Ranger Double Cab -mallin takapenkille mahtuu helposti kolme matkustajaa. Jalkatilaa on takapenkilläkin runsaasti, minkä ansiosta liikkuminen sisään ja ulos onnistuu aikaisempaa vaivattomammin.

Sisätiloissa on runsaasti säilytystilaa jopa 20 eri paikassa. Kaikissa neljässä ovessa on Double Cab -taskut, joihin mahtuu helposti esimerkiksi vesipullot. Lisäksi joidenkin mallien keskikonsoliin voidaan asentaa viilennettävä säilytystila, jossa juomat pysyvät kylminä. Hansikaslokeroon mahtuu kannettava tietokone, ja matkapuhelimelle ja muille pienille tavaroille on suunniteltu erillinen säilytystila konsolissa.

Takapenkkien alta löytyy kätevä säilytystila elektroniikalle ja pienille paketeille. Lisäksi joissakin malleissa takapenkin käsinojaan on asennettu mukitelineet.

Rangerin käyttökustannusten pienentämiseksi auton suunnittelussa on pyritty optimoimaan polttoaineenkulutus. Uuden Rangerin muotoilussa hyödynnettiin Formula ykkösissäkin käytettyä ensiluokkaista simulaatioteknologiaa, jossa auton optimaalinen muoto tarkentui yli 1 000 simulaatiokerran tuloksena. Insinöörit pystyivät esimerkiksi osoittamaan, että puskurin yläosan terävä muotoilu vähensi tuulen vastusta. Simulaation avulla selvisi myös, että ilmanvastuksen vähentämiseksi auton A-pilarin tulee olla optimoitu, takavalojen enemmän vaakatasossa, ja pieni ilmanohjain asennettuna takaluukun päälle. Keulan alapuolinen ilmanohjain puolestaan kontrolloi auton alla kulkevaa ilmavirtaa, mikä vähentää ilmanvastusta.

Lisää voimaa pellin alla – kolme uutta moottoria

Uuden Rangerin voima löytyy konepellin alta. Uudet moottorit on suunniteltu antamaan asiakkaille yhdistelmän tehoa ja vääntöä.

Ford esittelee uusia moottoreita Ranger-mallistoon:

  • Uusi 2.2-litrainen Ford Duratorq TDCi -dieselmoottori, jonka huippuvääntö  on 375 Nm ja huipputehot 150 hevosvoimaa (110 kW).
  • Tunnokas ja tehokas 3.2-litrainen Ford Duratorq TDCi -dieselmoottori, jonka huippuvääntö on 470 Nm ja huipputehot 200 hevosvoimaa (147 kW).

Vaihteiston ja vetopyörästön välityssuhteet on sovitettu siten, että ne tuottavat erittäin hyvän kiihtyvyyden, polttoainetaloudellisuuden ja vetokyvyn sekä hiljaisen äänet.

Rangerin nelivetomalleissa on sähkötoiminen jakovaihteisto, joten kuljettaja voi helposti vaihtaa etu- tai takavedosta nelivetoon milloin tahansa kytkimellä, joka on sijoitettu konsoliin. Mikäli tarvitaan lisää vääntöä tai moottorin jarrutusvoimaa alamäessä, on käytössä myös tiheämmin välitetty hidas neliveto.

Suomen markkinoille auto saapuu vuoden 2011 loppupuolella.

 

Lue seuraavaksi