Uutiset
Mercedes-Benz Integro sai uuden voimanlähteen
Mercedes-Benzin moniosaaja Integro on saanut moottoritilaan uuden sydämen. Tarjolla kaksi Euro 6-normin mukaista kuusisylinteristä perusmoottoria, joista on valittavissa kaikkiaan neljä eri common rail-tekniikkaan nojaavaa vaihtoehtoa. Kaksiakseliseen autoon tarjotaan 7,7 litran OM 936-rivimoottoria, josta on toteutettu 299 ja 354 hevosvoiman vaihtoehdot vastaavien maksimivääntömomenttien ollessa 1200 ja 1900 Nm. Kolmiakseliseen Integroon tarjotaan uuden OM 470 –moottorin 360 ja 394-hevosvoimaisia vaihtoehtoja. 10,7-litraisten moottorivaihtoehtojen maksimivääntömomentit ovat 1700 ja 1900 Nm. Päästötason saavuttamiseksi kaikissa vaihtoehdoissa on pakokaasujen takaisinkierrätysjärjestelmä sekä SCR-teknologia yhdessä partikkelisuodattimen kanssa.
Valmistajan mukaan uudet moottorit ovat edeltäjiäänsä keveämpiä. Myös taloudellisuuden kerrotaan parantuneen, sillä polttoaineenkulutusta on onnistuttu puristamaan noin kaksi prosenttia aikaisempaa maltillisemmaksi. Polttoaineen lisäksi uusi moottorisukupolvi on vähemmän perso sekä moottoriöljylle että AdBluelle. Polttoainetalouden parantamiseksi tuotekehitys on ulottunut myös voimalinjaan ja apulaitteisiin. Perinteisen kuusiportaisen manuaalivaihteiston sijaan Integro voidaan varustaa joko ZF EcoLife –automaattivaihteistolla tai automatisoidulla, kahdeksanportaisella PowerShift –vaihteistolla. Mercedes-Benz kertoo tuovansa Integroon uuden kytkimen, jossa on aikaisempaa vähemmän komponentteja. Voimalinjaan on mahdollista liittää myös jäähdytysjärjestelmän nestettä käyttävä hidastin, jonka maksimiteho on 3500 Nm.