Uutiset

Autot

Fiat Scudo Maxi

Fiat Scudo sisarineen on suunniteltu monitoimiautoksi. Samaan peruskoriin on valmistettu niin tavarankuljetustilat, kuin monipuoliset henkilökuljetustarpeet tyydyttävät olosuhteet.

Toistaiseksi kaikki versiot pohjautuvat umpinaiseen koriin, josta on kaksi pituus- ja kaksi korkeus-versiota. Henkilökuljetuksen tarpeisiin on tarjolla vaihtoehtoja yksinkertaisesta ja pelkistetystä työmaaversiosta, aina mukaviin ja hyvin varustettuihin henkilöautomaisiin malleihin. Jo tehdasvalmiina on mahdollista varustaa auto erittäin monipuolisilla ja näyttävillä varusteilla, mutta lisäväriä ja loistokkuutta saadaan malliin, antamalla pakettiauto kotimaisen ammattilaisen hellään käsittelyyn. Tällä kertaa koeajossa on Fiat Scudon Maxi, verhoiltuna ja varustettuna kotimaisen Fix-Ten Oy:n toimesta. Yhteistyön hedelmä on tarkoitettu varteenotettavaksi vaihtoehdoksi tilataksi-rintamalle.

 

Mallisto lukujen valossa

Fiat Scudo-henkilömallistossa on asiakkaiden valinnassa kaksi korikorkeutta ja kaksi varustetasoa mutta pakettiautosta poiketen vain yksi korinpituus. Pitemmästä korivaihtoehdosta huolimatta tavaratilaa ei ole kovin paljon. Kaikkia kolmea istuinriviä käytettäessä tavaratilaa on hattuhyllyn alla ainoastaan 327 litraa, kun kahdella istuinrivillä varustetussa mallissa sitä on 770 litraa. Korkeudet Scudossa ovat joko 1942 mm tai 2276 mm pituuden ollessa aina 5135 mm. Fiat Scudossa on kahdella tai kolmella istuinrivillä 5/6 tai 8/9 istuinpaikkaa sen mukaan, onko kuljettajan vieressä yksittäisistuin vai 2-paikkainen penkki. Toki irrottamalla istuimia, autosta saadaan tarpeen mukaan 2-9 paikkainen henkilökuljetin.

Moottorivaihtoehtoina paketti-Scudossa on kolme Multijet-dieseliä. Kaikki moottorit ovat Euro 4- päästönormit täyttäviä elektronisesti ohjattuja ”Common Rail” Multijet-suoraruiskutusmoottoreita. 1,6-litraisen moottorin kanssa vaihteistona on 5-vaihteinen BE4/5 ja kaksilitraisissa vaihteistona on 6-vaihteinen ML6C.

 

Tekniset tiedot

 

Moottori 90 Multijet 120 Multijet 140 Multijet Power
Iskutilavuus 1560 1997 1997
Teho 66(90)/4000 88(120)4000 100(136)4000
Vääntö Nm/r/min 180/1750 300/2000 320/2000
Vaihteisto 5-v BE4/5 6-v ML6C 6-v ML6C
Huippunopeus 145 160 170
Kulutus(keskim) 7,2 7,4 7,6
CO2-päästöt (g/km) 191 196 200

 

Tehdasversioina Combi ja Panorama varustetason pikkubusseissa, moottorivaihtoehtona käytetään vain 140 Multijet Power moottoria ja 6-nopeuksista vaihteistoa. Koeajossa oleva malli on taas Suomessa varusteltava auto, joka rakennetaan Maxi umpimallin aihioon varustettuna 120 Multijet moottorilla ja samalla vaihteistolla. Joten vertailun vuoksi näiden tiedot.

 

Maxi Combi(6p) Panorama (9p)
Omapaino 1877 1855-1867 1933-1944
Kokonaispaino 2963 2805 2805
Sallittu jarrullinen pv 2000 2000 2000
Kantavuus 1086 938-950 861-872
Polttoainesäiliö 80 l 80 l 80 l
Akseliväli 3122 3122 3122
Suurin pituus 5135 5135 5135
Leveys 1895 1895 1895
Korkeus 2276-2204x 1942-1894x 1942-1894x
(x = ilmajousitettu)

Oviaukko sivulla (lev,kork) 924,1293 924,1203 924,1203
” takana(lev,kork) 1237,1630 1237,1272 1237,1272
Takuu 3 vuotta / 150 000 km
Moottorilla ja voimansiirrolla 5 vuotta/ 150 000 km

 

 

 

Muotovalio

Tästä eteenpäin keskitytään pelkästään Fiatin ja Fix-Tenin yhteistyön tuloksena syntyneeseen tuotteeseen. Fiat Scudo on muotoilultaan vahvasti tila-autotyylinen pakettiauto. Keulan muoto on tyylikäs ja katseita vangitseva. Massiivinen eteenpäin suuntautuva etupuskuri, sekä sileälasiset vahvasti taaksepäin kaareutuvat ajovalaisimet, korostavat muutenkin pitkää keulaa. Suuntavalaisimet sijaitsevat sekä jyrkästi kaareutuvissa ajovalaisimissa, että etulokasuojien alareunoissa.

Taustapeilit ovat isot ja niissä on myös tarpeelliset laajakulmaosiot. Laaja tuulilasi on lähes suorana jatkeena konepellille, tarjoten hyvän näkyväisyyden ulos, sekä runsaasti päivänvaloa ohjaamoon. Kuten koeajossa huomattiin, pitkä keula on kyllä tyylikäs, mutta aiheuttaa varsinkin alkuvaiheessa normaalista enemmän opettelua, jotta auton käsittely luonnistuu ahtaissa paikoissa.

 

Varustelun monipuolisuus

Tehdasversioista poiketen Fiat Scudo Maxia saa Fix-Ten:ltä kahtena erilaisena varustetasona. Basic ja Advance-varustetasojen turvallisuus- ja mukavuusvarustuksiin kuuluvat Scudon umpimallin perusvarusteet eli ABS/EBD-jarrut, kuljettajan turvatyyny, kolmipistevyöt jokaisella paikalla. Lisävarusteena on saatavilla ESP-ajonhallintajärjestelmä sekä iso liuta turvatyynyjä. Varustelista on varsin puutteellinen, koska esimerkiksi manuaalinen ilmastointilaite saadaan vasta lisävarusteena ja automaattista ei saa rahallakaan. Suomen oloissa tuiki tärkeä automaattinen Webasto-lisälämmitin on vakiona ja matkustamon lisäilmastointi ja vesikiertoinen lattialämmitys on saatavilla Fix-Teniltä erillishintaan.

Basic-varustelu suosii perusvarusteilla varustetun työkalun ostajaa. Tällöin autossa on tehdas-Maxin lisäksi muun muassa Fiat kankaalla vuoratut perusistuimet, matkustamon ääni- ja lämpöeristys, halogen spotit, tummennetut eristyslasit sekä nousukahva liukuovella. Kun kyseinen perustaso ei riitä voi hankkia Advance-varustetason jolloin lisäksi varusteisiin kuuluu muun muassa Soft-topatut villaplyysillä verhoillut istuimet, selkänojansäädöt istuimissa, säädettävä kattoventtiili kanavatuuletuksella, led-valaistus sekä putkiastinlauta liukuoven puolella.

Jos ja kun kyseinenkään varustetaso ei riitä on Fix-Ten:llä varsin kattava valikoima lisävarusteita, joita lompakkoa avaamalla ajoneuvoon on mahdollista saada.

 

Seuraavassa poimintoja varustelistalta (hinnat on euroja, x ei saatavilla)

Basic Advance
Pöytä 390 340
Halogen himmennys 226 x
Ambient tunnelmaval x 245
Verhovalaistus x 360
Tavaratilan erillisvalaistus 90(halogen) 115(led)
Kattoventtiili kanavatuul 390 vakio
Lisäilmastointilaite 2890 2890
Lattialämmitys, vesikierto 1890 1890
Sähköinen liukuovi 2850 2850

Näiden lisäksi on mittava määrä auton ulkonäköön ja istuinkaavioon liittyviä vaihtoehtoja, jotka löytyvät Fix-Ten:n hinnastoista.

 

Scudo Maxin alusta koostuu etuakselistosta jossa on McPherson-erillisjousitus sekä tukivarret ja kallistuksenvaimennin. Yhdystukityyppisessä taka-akselistossa on kierrejouset ja kaksi pitkittäistukea, poikittaistuki sekä Panhard-tanko ja nesteiskunvaimentimet. Autoon on mahdollista saada taka-akselistolle niin halutessa ilmajousitus.

 

Koeajo

Koeajossa oli siis Fiat Scudo Maxin alustalle Fix-Tenin verhoilema ja varustama tilataksi. Auto osoittautui odotusten mukaisesti varsin henkilöautomaiseksi ja miellyttäväksi ajettavaksi. Koeajossa ollut 120 Multijet toimi lähes täydellä kuormallakin ( 8 henkilöä + paljon matkatavaraa) ajettaessa varsin mallikkaasti. Kiihtyvyys ei ollut aivan huippua, mutta hyvin nopeusrajoitusten mukaiset matkanopeudet saavutettiin ja pidettiin.

Ohjauspyörän ja istuimen säädöt olivat varsin rajalliset, mutta kuljettajana toiminut 180-senttinen mies löysi tyydyttävän ajoasennon varsin helposti, vaikkakin istuimien sivuttaistuki puuttui. Selkeä vaikkakin yksinkertainen mittaristo antoi lähes kaiken tarvittavan informaation. Tietokoneen monitoiminäyttö kulutuslukemineen, sekä sisätilan todellisine lämpötiloineen, olisi ollut hyvä lisä-varuste. Näkyväisyys autosta sekä eteen että sivuille oli hyvä ja näkyväisyyttä korosti vielä suuret sivupeilit sekä hyvät laajakulmaosiot. Suurten sivupeilien ja tukevan A-palkin vuoksi, syntyi huomioon otettavat kevyen liikenteen mentävät katvealueet molempiin kulmiin.

Auton istuimet olivat hyvät ja ainoastaan liian pienet sivutuet häiritsivät, muuten todella hyvää istuintuntumaa. Autossa oli 1+1 istuinvaihtoehto edessä, mikä onkin ainoa oikea vaihtoehto. Mikäli käytössä olisi 1+2 vaihtoehto, tulisi varmasti tiukkaa ja kuljettajan hallintalaitteiden käyttö vaikeutuisi. Kuljettajan istuimen sivuttaistukea voisi parantaa, asentamalla istuimeen muista merkeistä tutut kyynärnojat. Materiaalit sisätiloissa olivat laadukkaat ja jopa tyylikkäät. Säilytystiloja ja lokeroita oli todella riittävästi, vaikkakin ohjaamon yläosan lokeroiden hyötykäyttö hieman arvellutti.

Moottori autossa toimi todella hienosti ollen miellyttävän hiljainen. Kuusivaihteinen vaihteisto oli tiellä kuin kotonaan ja moottori riittävän vääntävä, että suurimman vaihteen kytkentä onnistui varsin nopeasti ja sillä ajaminen normaalinopeuksissa ei tuottanut tuskaa. Kaupunkioloissa vaihtamisen tarve oli kyllä lähes jatkuvaa, koska vaihteiden välit oli pienet eikä moottorin vääntöalue ollut kaupunkikäyttöön sittenkään aivan paras mahdollinen.

Maantieajossa ongelmia tuotti pakettiauton runko ja ulkoiset lisävarusteet. Auto osoittautui moottoritienopeuksissa varsin sivutuuliherkäksi ja äänekkääksi. Melu sisällä oli yli 80 km/h nopeuksissa varsin epämiellyttävä. Suuren haittamelun tuottajaksi ilmeni tuulilasin yläreunassa oleva aurinkolippa joka onkin muotoiltu ja kiinnitetty uusissa malleissa toisella tavoin. Melua tuotti myös korirakenne ja renkaat, joten korin eristykseen pitäisi paneutua sekä tehtaalla että verhoomossa vielä enemmän.

Matkustamo autossa oli todella tyylikäs ja käytännöllinen. Tilat matkustamossa olivat hyvät ja varmasti osiltaan juuri sen vuoksi, tavaratila oli jäänyt pieneksi. Ainoat puutteet matkustamon osalta suuntautuivat sivuikkunoihin, jotka oli asennettu turhan matalalle normaalille aikuiselle. Sivuikkunoista maisemien seurailu aiheutti kumartelua, mutta toisaalta ihmisen on aina välillä hyvä olla nöyrä jolloin maisemien katselukin onnistuu. Valaistus autossa oli toteutettu LED-valaisimin, joilla saatiinkin näyttävä ja toimiva tunnelma aikaiseksi. Matkustamon valo- ja puhallin kytkimet oli kuljettajan puoleisessa A-palkissa, tyylikkäästi asennettuna ja helposti käytettävissä. Kytkimien merkkivalojen puuttumisen johdosta, valot ja puhallin saattoivat jäädä päälle, vaikka virrat autosta katkaistiin. Tällöin seurauksena oli akun tyhjeneminen. Asiasta verhoomon kanssa keskusteltaessa he ottivat heti onkeensa ja lupasivat korjata puutteen.

Fiat Scudo on varsin ilmeikäs, isoksi tila-autoksi miellyttävä auto. Sen valtteina tulee varmasti olemaan hinta ja ulkoinen erilaisuus pahimpiin kilpailijoihinsa nähden. Vaativassa kaupunkiajossa ongelmina saattavat olla pitkä keula, joka vaatii totuttelua, sekä varmasti automaattivaihteiston puute. Kiihkeässä kaupunkiajossa ei nykyinen 6-lovinen manuaali oikein pärjää, vaan auton mielenkiintoa parantaisi huomattavasti hyvin toimiva nykyaikainen automaatti.

Fiatilla olisi tarjota 140 Multijet-moottori, mutta Maxiin ei sitä saa. Voi olla että isompi moottori ei parantaisi kuitenkaan, muutenkin hyvin toimivaa voimalinjaa, mitenkään radikaalisti.

 

+ Plussat – Miinukset

+ Ulkonäkö Automaatti-ilmastoinnin puute

+ Tehokas moottori Automaattivaihteiston puute

+ Sivupeilit Matkustamon sivuikkunat

+ Matkustamon monipuolisuus Tavaratila

 

Fix-Ten Oy

Fix-Ten Oy aloitti toimintansa vuonna 1993. Alunperin liike harjoitti autojen pesuja ja vahauksia, joista toiminta laajeni tavara-autojen varusteluun. Autovarustelu liikeideana oli syntynyt jo 80 -luvun puolella. Tässä liiketoiminnassa yritys on keskittynyt pääasiassa Mercedes-Benz ja Fiat merkkien varusteluun. Keskittyminen vain kahteen valtamerkkiin on mahdollistanut tuotantoprosessin nopeuttamisen ja tarkan laadunvalvonnan.

Tuotannon nopean kasvun vuoksi yritys muutti uusiin laajempiin toimitiloihin kesällä 2007. Uudet toimitilat sijaitsivat keskellä Lielahden liikekeskusta Tampereella. Vuosi 2007 toi mukanaan myös uusia haasteita; Fix-Ten Oy solmi maahantuontisopimuksen saksalaisen Cobra-SOR:n kanssa. Cobra valmistaa lähes kaikkien merkkien paketti -ja maastoautoihin sopivia custom -osia, kuten EC -tyyppihyväksyttyjä valotelineitä ja helmaputkisarjoa. Cobra on alallaan Euroopan suurin valmistaja.

Fix-Ten Oy on perheyritys jonka uusimman tuotekehityksen aikaansaannosta ovat kolme varustetasoa, jotka on luotu täyttämään erilaisten käyttäjäkuntien tarpeet. Varustetasot ovat BASIC, ADVANCE ja PRO. Varustetasoja sovelletaan yli merkkirajojen monikäyttö -ja matkailu/retkeilyauto versioissa.

Tampereella oli torstaina 12.2.2009 mahdollista nähdä ensimmäistä kertaa liikenteessä Fiat Scudoon pohjautuva FT -Bus. Kyseinen auto on Ylöjärven Elovainion teollisuusalueelle juuri muuttoa tekevän Fix-Ten Oy:n uusin aluevaltaus. Fix-Ten alkaa siis valmistamaan myös tilatakseja.

Tähän asti yritys on parhaiten tunnettu tavara-autojen varustelijana. Projekti on yhteinen Delta -konsernin kanssa, joka tulee myös myymään FT -Bus mallistoa Delta-Auto -verkostonsa välityksellä. Autoista tehdään useita eri versioita ja myös INVA -versio tulee olemaan tarjolla.

 

Lue seuraavaksi