Uutiset
Autopalin aloittaa Nissan-kaupan Porissa ja Raumalla
– Olemme nykyisille asiakkaillemme tuttu ja hyväksi koettu yhteistyökumppani niin huolto- ja korjaamopalvelupaikkana kuin autokauppana. Tuomme Nissan-verkostoon lähes 65 vuoden kokemuksemme alueen automyynnistä, jota pyrimme koko ajan kehittämään yhä laadukkaammaksi. Myyntivalttejamme ovat joustavuus, sujuvuus ja vaivattomuus. Nissan-merkkiedustus lisää tarjontaamme alueemme asiakasomistajille. Uskomme, että Nissaneiden myynti tuo meillä myös uusia asiakkaita etenkin laajan crossover-mallistonsa avulla, kertoo toimitusjohtaja Petri Arvo.
– Vahvistamme Nissan-huolto- ja myyntiverkostoa jatkuvasti. Viime vuoden lopulla kerroimme MetroAuton liittymisestä Nissan-verkostoon sekä useiden jälleenmyyjiemme uusista toimitilainvestoinneista. AutoPalinin tavoitteena on kehittää toimintaansa jatkuvasti ja palvella asiakkaitaan yhä paremmin, mikä sopii hyvin Nissanin Suomen liiketoimintafilosofiaan, kertoo Nissanin Suomen maajohtaja Antti Jokela.
Alueen Nissan-huolto ja -myynti siirtyivät vuoden alussa AutoPalinille Satakunnan Autotalolta. AutoPalinin Nissan-liiketoiminta alkaa asteittain tammi-helmikuussa huolto- ja korjaamopalveluina Porin ja Rauman toimipisteissä. Uusien autojen myynti aloitetaan samoilla paikkakunnilla maaliskuun loppupuolella.