Uutiset

Autot

Automatkailija – älä mokaa Euroopassa

Vaikka automatkailu Euroopassa on helppoa ja rajojen ylittäminen vaivatonta, kannattaa matkaan silti valmistautua huolella. Maksulliset tiet ja kaupunkien ajokieltoalueet voivat aiheuttaa ikäviä jälkiseuraamuksia.

Kesä on automatkailun kulta-aikaa ja moni suomalainen suuntaa autollaan Eurooppaan. Autoliiton barometrin mukaan lähes puolet suomalaisista teki ulkomaan lomamatkan vuoden 2023 aikana ja heistä kolmannes matkusti lomalle autolla Suomesta. Lisäksi 16 % lomamatkan tehneistä vuokrasi auton kohteessa.

Autoilu Euroopassa on vaivatonta ja auto mahdollistaa spontaanit poikkeamiset reitiltä. Jonkinlainen matkasuunnitelma on kuitenkin hyvä olla olemassa. Esimerkiksi ruuhkaisimpien reittien ja ajankohtien sekä esimerkiksi isojen tietöiden selvittäminen etukäteen säästää aikaa ja hermoja. Autoliiton päivittyvät matkailusivut auttavat matkan suunnittelussa.

Tarkkana tiemaksujen kanssa

Euroopan maissa liikennesäännöt ja määräykset vaihtelevat, joten jokaisen maan säännöt on hyvä selvittää ennen lähtöä.

”Eniten yllätyksiä aiheuttavat maksulliset tiet ja kaupunkien ajokieltoalueet. Puomittomille, kameravalvotuille maksullisille teille on helppo ajaa tietämättään. Italian kaupunkien ajokieltoalueiden merkintä on puolestaan usein niin huomaamatonta, että alueelle on helppo ajaa vahingossa vaikka viikon ajan joka päivä ja perässä Suomeen tulee sitten kaikilta päiviltä sakko, joka ei ole mitenkään halpa”, Autoliiton matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen kertoo.

Ulkomailta saatuja sakkoja voivat periä Oikeusrekisterikeskus EU:n puitepäätöksen nojalla tai suoraan muiden EU-maiden viranomaiset CBE-direktiivin perusteella. Esimerkiksi kameravalvonnasta saadun sakon perilletulo voi kestää joskus jopa vuosia.

Asiapaperit kuntoon

Ennen matkaa on luonnollisesti tärkeää tarkistaa myös auton kunto sekä se, että kaikki vaadittavat asiapaperit ovat hankittuna. Esimerkiksi rekisteriotteen osa 1, jota Suomessa ei enää edellytetä, pitää ulkomaille matkustettaessa olla mukana. Jos auto on lainattu tai esimerkiksi rahoitusyhtiön omistama, täytyy auton ulkomaille viemiseen olla valtakirja. Virallisen valtakirjan voi hankkia muun muassa Autoliitosta sekä vakuutus- tai rahoitusyhtiöistä.

Vihreä kortti, eli Green Card, on kansainvälinen todistus voimassa olevasta liikennevakuutuksesta, ja se kannattaa pyytää vakuutusyhtiöltä, kun matka suuntautuu Pohjoismaiden ulkopuolelle. Lisäksi on syytä varmistaa vapaaehtoisen kaskovakuutuksen voimassaolo ulkomailla sekä mahdolliset erityisehdot.

Hanki pakolliset varusteet

Useissa Euroopan maissa vaadittavia varusteita ovat ensiapulaukku, palosammutin ja heijastinliivi, joiden puuttumisesta voi seurata sakko. Heijastinliiviä on monissa maissa käytettävä, jos auto hajoaa ja matkustajat joutuvat nousemaan ulos autosta taajaman ulkopuolella.

”Mahdollista matkan keskeytymistä varten kannattaa selvittää jo etukäteen, mistä saa apua. Esimerkiksi Autoliiton Plus- ja Premium-jäsenet voivat tilata suomeksi asioiden veloituksetta tiepalvelun paikalle käytännössä kaikkialla Euroopassa. Vieraalla kielellä, vieraassa maassa, avun tilaaminen voi olla vaikeaa, jos ei ole lainkaan ottanut etukäteen selvää, kuka apua edes voisi tarjota”, Suokonautio-Hynninen toteaa.

Autoliiton jäsenyyksiin kuuluu lisäksi veloitukseton matkailuneuvonta, josta voi kysyä vinkkejä ja ohjeita matkalle, sekä pääsy kaikkiin Autoliiton matkailusivulla löytyviin maakohtaisiin sisältöihin.

Huhtikuussa julkaistussa Autoillen Euroopassa kirjassa on myös runsaasti tietoa suomalaisten suosituimmista automatkailumaista.

Lue seuraavaksi