Uutiset
Tienhoidon tehokaksikko: Unimog ja Trilety-imulakaisulaite
Vehon edustamat ainutlaatuiset Unimog-ajoneuvot ovat tunnettuja monikäyttöisyydestään, kestävyydestään ja tehokkuudestaan, ja ne ovat ottaneet oman asemansa myös Suomessa hyvin monipuolisissa työtehtävissä. Nyt Veho toi kiertueelle erittäin kiinnostavan Unimog U530 -ajoneuvon, joka oli varustettu itävaltalaisen Triletyn TK 56 -imulakaisulaitteella. Yhdistelmä vakuutti esittelykäytössä niin tehokkuutensa kuin käytettävyytensä ansiosta, ja helpon varustelun vaihdeltavuuden ansiosta yksikkö soveltuu loistavasti ympärivuotiseen käyttöön.
Vantaalla Vehon Road Show:ssa esiteltiin kesäkuun alkupuolella mielenkiintoista Unimogia, jonka avulla kiinteistö- ja tienhoidon kustannuksia on helppo alentaa esimerkiksi kunnallisen sektorin toimissa. Talvitöihin ja kesän urakointiin varusteltu Unimog on hankintahinnaltaan esimerkiksi vastaavilla ympärivuotisilla varusteluilla hankittaviin kaksiakselisiin kuorma-autoihin verrattuna huomattavasti edullisempi. Lisäksi Unimogin tehokkaan oman hydrauliikan ansiosta erillistä dieselmoottorihydrauliikkayksikköä ei tarvita, mikä pitää myös käyttökustannukset kurissa.
Rankkoihin työtehtäviin

”Unimog on jo rakenteensa ja perusvarustelunsa ansiosta tehty raskaisiin urakointitehtäviin, sillä kaikessa on huomioitu niin kestävyys kuin työn tehokkuus. Tämän mallin 300 hevosvoimaa riittää mainiosti käytännössä kaikkiin tehtäviin, ja jämerä runko mahdollistaa hyvin järeänkin varustelun. Moottori on sijoitettu kuljettajan kohdalle ja ajaminen on hyvin tasapainoista kaikissa olosuhteissa.”
”Moottorista on lyhyt kardaani vaihteistolle, joka sijaitsee ajoneuvon ja akseleiden välissä. Näin entisaikojen Unimogien etupainoisuus esimerkiksi auran kanssa on nyt historiaa. Ennen kaikki tienhoito-Unimogit olivat käytännössä johdettuja Off-Road-Unimogeista, joissa moottori oli konepellin alla ja siihen oli suoraan pultattu kuljettajan kohdalla sijaitseva vaihteisto. Nykyisin myös Off-Road-Unimog -mallisarjassa moottori on taaempana kuljettajan alla, ja siinäkin vaihteiston ja moottorin välissä on lyhyt kardaani, jolloin vaihteisto on ajoneuvon keskellä. Lisää jämeryyttä ajamiseen tuovat puolestaan portaaliakseli, levyjarrut sekä kierrejouset”, kertoo myyntipäällikkö Risto Eränen.

”Ohjaamossa on kuljettajan mukavuus ja helppous huomioitu tarkoin, ja luonnollisesti myös monipuoliset turvallisuusominaisuudet vastaavat liikenteessä työskentelyn vaatimuksiin. Ohjaamossa on käytetty runsaasti komposiitti- ja hiilikuitumateriaaleja, mitkä lisäävät viihtyvyyttä, mutta samalla myös lisäävät ohjaamon kulutuskestävyyttä. Turvallisuusnäkökohdista kannattaa huomioida esimerkiksi tarkkaan räätälöitävä kamerajärjestelmä, jonka magneettikiinnitetyt kamerat on helppo siirtää työtehtävien vaatimiin sijainteihin.”
”Robottivaihteisto lisää ajamisen vaivattomuutta, ja monissa tehtävissä käyttöön voi ottaa lisävarusteena saatavan hydrostaattivedon, jolloin nopeutta voi säätää portaattomasti. Tämä takaa myös työlaitteille toimitettavan voiman määrän riittävyyden kaikissa tilanteissa, ja näin kuljettajan ei tarvitse erikseen kiinnittää kierroslukuun huomiota. Tämä säästää myös jarrujen käyttöä, mikä näkyy suoraan alenevina käyttökustannuksina. Huomionarvoista on myös Unimogin nopeuden valtava skaala, sillä lisävarusteisia alennusvaihteistoja saa erilaisilla välityssuhteilla, ja alennusvaihteiston perään saa vielä lisättyä erillisen ryömintävaihteiston. Tällöin Unimog kulkee hitaimmillaan 120 metriä tunnissa- kaasu pohjassa!”, Eränen lisää.
Valtavat varustelumahdollisuudet
Arvokkaan työkoneen ympärivuotinen mahdollisimman tehokas hyödyntäminen on luonnollisesti otettu Unimogin tekniikassa huomioon.
”Unimogissa on kaikessa huomioitu monipuoliset varustelumahdollisuudet, ja esimerkiksi hydrauliikkaliittimien, CAN-väylien, sekä sähköpistokkeiden määrä on joka puolella ajoneuvoa varmuudella riittävä. Lisävarustelun kautta on taas saatavana esimerkiksi hydrauliikan erillinen vuotolinja paluulinjojen lisäksi tai suurtehopumppuja tarpeen mukaan. Ajoneuvon etupuolella on puolestaan 160 kW:n voimanulosottomahdollisuus, joka on edullinen lisävaruste. Näillä kaikilla ominaisuuksilla on varmistettu Unimogin optimaalinen ympärivuotinen käyttöaste koneen siirtyessä vaivattomasti vaikkapa talvikunnossapidosta imulakaisutehtäviin”, korostaa Eränen.
Trilety tarkoittaa laatua
Vehon Road Show:ssa esiteltiin Unimogin asennettu Trilety TK 56 -imulakaisulaite, joka edustaa alan ehdotonta teknistä kärkeä.

”Triletyn kestävyydestä kertovat omaa kieltään rosterisäiliöt sekä kuumasinkitty runko. Kaikessa on huomioitu käytettävyyden helppous, sillä esimerkiksi vesi- ja likavesisäiliöiden sekä lehtiluukun puhdistaminen on tehty vaivattomaksi omalla painepesurijärjestelmällä. Jätevesi on myös kierrätettävissä, ja käytännöllinen lisävaruste on esimerkiksi varrellinen imusuulake, jolla pystyy imemään esimerkiksi sadevesikaivon sakkapesät, talojen pihojen sisäkulmat sekä bussipysäkit.”
”Jämeryydestään huolimatta myös koko imulakaisulaitteen irrotus on tehty nopeaksi toimenpiteeksi, ja ammattitaitoiselta henkilökunnalta ei operaatioissa kulu kuin pari tuntia. Huomionarvoista on myös laitteen tarkka räätälöinti vaihtoehtojen tai lisävarustelun avulla, ja näin kokonaisuuden saa yksilöityä juuri omien työtehtävien mukaisesti.”
”Unimogin ja Triletyn yhdistelmä on hankintahinnaltaan hyvinkin järkevä moniin muihin vaihtoehtoihin nähden, ja merkittäviä säästöjä syntyy myös polttoaineen kulutuksessa. Unimogissa imulakaisulaitteisto toimii ajoneuvon tehdasasenteisella, tehokkaalla hydrauliikalla, ja Porin kaupungin omassa vertailussa saavutettiin viidessä kuukaudessa noin 900 litran polttoainesäästöt täysin samassa aikajaksossa, samalla kuljettajalla ja samoilla ajoalueilla. Näin voi jo pelkällä taskulaskimella perustella Unimogin ja Triletyn yhdistelmän hankintaa, ja päälle saa tietysti huippuluokkaisen työn lopputuloksen. Kannattaa myös huomioida Unimogin pitkä, 1 400 tunnin huoltoväli sekä edulliset lisätakuuvuodet, joilla saa lisäturvaa urakointiin. Lisäksi tulemme lähiaikoina tarjoamaan Unimogeille myös leasingpaketteja esimerkiksi viiden vuoden täystakuulla”, päättää Eränen.




Unimog U530
• Akseliväli 2 800 – 3 900mm.
• 300 hv
• Variopilot; ohjauksen siirto vasen-oikea puoli
• EasyDrive-hydrostaattiveto
• Kokonaispaino 16,5 tonnia
Trilety TK 56 imulakaisulaite
• Ala- ja sivuharja
• Vaihtelevalevyiset etuharjat korokkeiden harjaukseen
• Lisävarusteena ns. rikkaruohoharja kanttikivien jiirien tehoharjaukseen. Kiinnitys etuharjalaitteen runkoon.
• Lehtien ja kaivojen puhdistamiseen tarkoitettu imuletku kevennysvarrella
• Lakaisuleveys n. 2 200 mm
• Imupuhaltimen imuteho 11 000 m3/h -13 000 m3/h
• Likasäiliön tilavuus 4,2 m3
• Vesisäiliö 1 000 l
• Jäteveden kierrätysjärjestelmä
• Puhaltimen pesujärjestelmä
Korkeapainepesuri letkulla