Uutiset
Mercedes-Benz Arocs – rokkaava raskassarjalainen
Mercedes-Benzin kohta pari vuotta menossa ollut malliston remontointi alkaa olla lopputarkastusta vaille valmis. Aikaisempi painoluokkien mukainen jaottelu on työnnetty osin sivuun ja tilalle on otettu ajotehtävän mukainen jako. Alkuvuodesta estradille ajettu Arocs-mallisto pitää sisällään erityisesti rakennusteollisuuden tarpeita palvelevaa kalustoa, jonka turvin hoituvat niin maansiirtotyöt, betonikuljetukset kuin rakennusmateriaalien kuljetuksetkin. Ja toki Arocs astuu kuvaan myös silloin, kun suomalaista vihreää kultaa on haettava kannon juuresta kohti tehtaan piippua. Maahantuojan mukaan Arocs-mallistosta löytyy myös vaihtoehdot muun muassa maidonkeräilyyn, hake- ja turvekuljetuksiin sekä vaihtolava-autokäyttöön.
Uuden ajatusmaailman mukaan Arocs-mallisto pitää sisällään niin keveitä kaksiakselisia ajokkeja kuin väkeviä neliakselisiakin vaihtoehtoja. Malliston laajuudesta johtuen myös voimalinjavalikoima on erittäin leveä alkaen muun muassa Atego-mallistossa hyödynnettävästä 7,7-litraisesta vaihtoehdosta päättyen loppuvuodesta markkinoille rantautuvaan 15,6-litraiseen voimanpesään. Lähtökohtaisesti kaikissa vaihtoehdoissa on automatisoitu PowerShift 3 –vaihteisto, joskin manuaalivaihtoehdot löytyvät valinnaisvarusteiden joukosta. Valikoimaan kuuluu 9-, 12- ja 16-portaisia vaihtoehtoja, jotka takaavat sopivat välitykset kaikkiin ajotehtäviin.
Lehdistö sai ensituntumaa uudesta Arocs-mallistosta saksalaisella kalkkikivikaivoksella. Koeajossa konkretisoituvat erityisesti Arocsin maastoajon mukaan räätälöidyt ominaisuudet. Etupään 28 asteen kohtaamiskulma ja takapään 25 asteen jättökulma mahdollistavat määrätietoisen etenemisen kumpuilevalla koeajoradalla. Automatisoitu PowerShift 3 –vaihteisto tuntuu myös olevan tilanteen tasalla heittäen peliin oikeita vaihteita oikealla hetkellä. Varsinkin Offroad-asennolla vaihtamiset tapahtuvat nopeasti, joten matkanteon jatkumisen kannalta kriittistä ”savun katkeamista” ei pääse tapahtumaan.
Upottavat ja pehmeät ajoalustat ovat perinteisesti olleet kivenä kengässä puhuttaessa automatisoitujen vaihteistojen soveltuvuudesta eri ajotehtäviin. Edelleen kehitetyssä PowerShift 3 -vaihteistossa on Economy-ohjelman lisäksi myös Power- tai Offroad -tilat, jotka edesauttavat matkanteon jatkumista myös huonoissa olosuhteissa. Power-asennolla vaihtamiset tapahtuvat ekonomia-asentoon verrattuna korkeammilla kierroksilla, Offroad-asennolla auto taasen toimii jatkuvasti korkeammalla kierroslukualueella.
Valmistajan mukaan nykyinen vaihteistosukupolvi tarjoaa edeltäjäänsä verrattuna viidenneksellä nopeutuneen vaihtamistapahtuman. Telligent-vaihteistoon verrattuna vaihtamiseen kuluvan ajan kerrotaan puolittuneen.
Jokapyörävetoisella ja 510 hevosvoiman moottorilla varustetulla ajokilla riennettiin extreme-leimalla varustetulle testiradalle, missä autot kuljettajineen kohtasivat niin myötä- kuin vastamäkiäkin. Mercedes-Benzin uusi moottorisukupolvi osaa vakuuttaa ominaisuuksillaan, sillä OM471-kone vastaa kaasupolkimen painallukseen pirteällä herkkyydellä myös kierroslukualueen alapäässä. Uusien voimanlähteiden alavääntöominaisuudet osaavat yllättää, sillä kovapintaisella – metsäautotietä vastaavalla polulla voidaan edetä tyhjäkäynnillä. Kierroslukumittarin neula asettuu silloin 500 r/min tienoille.
Moottori- ja kantatieverkolle lähdetään keskieurooppalaistyylisellä sorajaalalla, joka koostuu kolmiakselisesta nuppiautosta ja kaksiakselisesta keskiakseliperävaunusta. Reilun 35 tonnin kokonaismassaan kuormatun yhdistelmän voimanlähteenä on OM471-koneen 476-hevosvoimainen vaihtoehto. Voimalinjan jatkeena on 12-portainen PowerShift 3 -vaihteisto yhdessä pyöräjarruja säästävän hidastimen kanssa.
Luottamus automatisoituun vaihteistoon on suurimmillaan juuri pikitieverkostolla, eikä luottamukseen tule ryppyä tälläkään kertaa, vaikka polttoainetalouden ehdoilla tapahtuva vaihtaminen välillä verkkaiselta tuntuukin. Ajettavuudeltaan Arocs osoittautuu mallioppilaaksi varsin lyhyestä akselivälistä huolimatta.
Ensituntuman perusteella Mercedes-Benz Arocs-perheen ominaisuudet tuntuvat kohtaavaan monen suomalaiskäyttäjän tarpeet. Yksinomaan Euro 6 -moottoreilla varustetut ajokit löytävät varmasti useita mielenkiintoisia ajotehtäviä suomalaismaanteiltä ja eritoten niiden ulkopuolelta.
Ensituntuman perusteella Mercedes-Benz Arocs-perheen ominaisuudet tuntuvat kohtaavaan monen suomalaiskäyttäjän tarpeet. Yksinomaan Euro 6 -moottoreilla varustetut ajokit löytävät varmasti useita mielenkiintoisia ajotehtäviä suomalaismaanteiltä ja eritoten niiden ulkopuolelta.
Lue koko artikkeli Konepörssin numerosta 6/2013.