Uutiset

Työkoneet

Yötyö on työturvallisuusriski asfalttitöissäkin

Päällystyskausi käynnistyy parhaillaan Suomen teillä. Rakennusteollisuuden turvallisuusviikolla päällystysalan järjestöt haluavat muistuttaa yötyön vaaroista tietyömailla. Samalla ne toivovat tienkäyttäjiltä malttia työmaan ohituksissa.

”Jokainen voi yrittää kuvitella, miltä tuntuisi, jos auto ajaisi satasta oman työpöydän ohi kesken työpäivän. Paperit ja työvälineet lentäisivät ilmaan ja stressitaso olisi korkealla loppupäivän”, Rakennusliiton sopimusalavastaava Lauri Haikola vertaa.

Suomen tiestö on useiden satojen päällystysalan ammattilaisten työpaikka lähikuukausien ajan. Ylinopeutta työmaan ohi singahtavat autot ovat työntekijälle hengenvaarallinen riski. Asfalttityöntekijöitä edustava Rakennusliitto ry ja työnantajia edustava INFRA ry haastavat autoilijat noudattamaan tarkoin tietyömaiden opasteita ja nopeusrajoituksia. Tiellä on ihmisiä työssä. Järjestöt odottavat myös päällystystyön tilaajilta uutta otetta tieturvallisuuden parantamiseksi.

”Yhdessä Väyläviraston kanssa olemme vieneet eteenpäin esimerkiksi saattoautokäytäntöä hyvin tuloksin, mutta nyt tarvitaan uusia avauksia”, johtaja Heikki Jämsä INFRA ry:stä sanoo.

Läheltä piti -tilanteita ja terveyshaittoja

Keskeistä turvallisuuden kannalta on päästä eroon tarpeettomasta yötyöstä. ”Yötyö on ratkaisu vain niissä tapauksissa, joissa liikennemäärät ovat poikkeuksellisen suuret”, Haikola huomauttaa. 

Työterveyslaitoksen viime vuonna asfalttialalle tekemässä kyselyssä 80 prosenttia työntekijöistä koki olevansa väsynyt yötyössä. 53 prosenttia oli kokenut vuoden sisällä läheltä piti -tilanteen, joista 51 prosenttia oli tapahtunut yöaikaan. Tapaturmariski kasvaa, kun valvoessa tarkkaavaisuus herpaantuu. Arviointi- ja suorituskyky heikkenevät ja riskinottokynnys madaltuu.

”Yötyö kello 23–06:n välillä osoittautui selvästi päivätyötä kuormittavammaksi. Kysely toi esiin myös siihen liittyviä terveyshaittoja vatsahaavasta ja sepelvaltimotaudista aina aikuisiän diabetekseen”, Haikola sanoo. Yötyön terveysriskeistä kertovat myös TTL:n tänään 16.5. julkaisemat uunituoreet tutkimustulokset.

Uusia keinoja kokeiltava

Päällystysala ehdottaa, että yötyön vähentämiseksi voisi ottaa nykyistä enemmän huomioon kohteen kaistakohtaiset liikennemäärät. ”Näin voisi huomioida ilta- ja aamuruuhkan suunnat ja aloittaa työt ruuhkaa vastaan päivätyönä. Tuntikohtaiset liikennemäärätkin ovat selvitettävissä, ja niiden avulla pystytään tarkentamaan ruuhkahuiput”, INFRAn Heikki Jämsä esittää.

”Moottoriteillä voisi joissakin tapauksissa harkita myös vanhan rinnakkaistien käyttöön ottoa Keski-Euroopasta tutun mallin mukaisesti. Liikenne ohjattaisiin rampista rinnakkaistielle, ja päällystystyö valmistuisi hiljentyneellä väylällä tehokkaasti, nopeasti ja ennen kaikkea turvallisesti päiväsaikaan.”

Liikenteen haittoja voisi vähentää tekemällä päällystystyötä myös kaksivuorotyönä.

Lue seuraavaksi