Uutiset

Työkoneet

Ylimet 20 vuotta – lisää kapasiteettia

Vuonna 1990 perustettu Ylimet Oy on valmistanut vuodesta 2002 lähtien standardimääräysten mukaisia ja Tukesin hyväksymiä valuma-altaalla varustettuja Ta-So säiliöitä, jotka perustuvat omaan innovaation. Valmistettavista säiliöistä tänä päivänä 95 % on allasmallia. Perinteisiä säiliöitä tehdään lähinnä maanviljelijöille. Uusi merkittävä tuotelinja on tieliikenteeseen hyväksytyt, eli UN-hyväksytyt säiliöt. Näissä on muun muassa loiskelevyt sisällä. UN-säiliöitä valmistetaan kolmea kokoa: 1400, 1980 ja 2980 litraa.

”Asiakkaista noin 80 prosenttia on maarakennusurakoitsijoita, loput kauppiaita ja yrityksiä. Ta-So-säiliöitä myyvät ”villit kauppiaat” sekä lähialueen K-kauppiaat”, kertoo toimitusjohtaja Jari Mäki-Haapoja. Nykyisin Ylimetiltä lähtee maailmalle 700 säiliötä vuodessa.

Työntekijät kunniassa

”Pyrimme palvelemaan asiakkaat mahdollisimman hyvin”, sanoo Mäki-Haapoja. Joustoa toimituksiin Ylimet saa työntekijöiden mittavan sitoutumisen ansiosta. ”Työntekijä on kullan arvoinen. Meillä miehet tekevät mielellään pitkää päivää eivätkä viikonlopputyöt ole nekään vastenmielisiä. Itsekin osallistun aktiivisesti työhön eikä toimistolla turhaan istuta.”Tällä hetkellä Ylimet työllistää kuusi henkilöä.

Ylimet reagoi nopeasti uudistusten suhteen. ”Asiakaskunnalta tulevat ehdotukset ovat tärkeitä tuotekehityksen kannalta. Hyvät ratkaisut siirtyvät nopeasti tuotantoon. Esimerkiksi yksi viimevuotisista uudistuksista on, että huoltoon liittyvän miehistöluukun kokoa on suurennettu 60 senttiin. Myös asiakkaiden erikoistoivomukset otetaan huomioon ja niitä toteutetaan mahdollisuuksien mukaan. Lainsäädäntö antaa kuitenkin tiukat rajat toimille.”

Lisää kapasiteettia

Ylimet Oy osti alkuvuodesta Kauhavan kaupungilta, johon Ylihärmän kunta liitettiin viime vuonna, teollisuustontin Vaasantien teollisuusalueelta. Tontti sijaitsee liikenteellisesti huomattavasti nykyistä paikkaa paremmassa paikassa aivan Ylihärmästä Vaasaan johtavan tien kupeessa. Tontille on alettu rakentaa 2500 neliömetrin tuotantohallia, joka vastaa nykyisiä ja tulevia öljysäiliötuotannon tarpeita. Lisäksi rakennetaan toimisto- ja sosiaalitilat.

”Halliin tulee seitsemän metrin vapaakorkeus, mikä mahdollistaa entistä suurempien säiliöiden valmistamisen. Luvat meillä on tehdä jopa 30 000 litran säiliöitä. Tällä hetkellä suurimmat tekemämme säiliöt ovat 2,3 metrin halkaisijalla”, kertoo Mäki-Haapoja.

”Uuteen halliin rakennetaan myös maalaamo. Nykyään maalaamomme on toimipisteen pihassa pressuhallissa. Kaikkiaan lattiapinta-alaa tulee olemaan lähes kaksinkertaisesti ja korkeutta paljon aikaisempaa enemmän, mikä tarkoittaa, että saamme kaikki toiminnot sisätiloihin.”

Mäki-Haapoja kertoo uuden hallin myötä yritykseen otettavan kaksi uutta työntekijää: hitsari ja osantekijä. ”Konekantaa ei muuton myötä tarvitse uusia, sillä koneita on uusittu tasaiseen tahtiin – uusimmat vasta puolen vuoden ikäisiä.”

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi