Uutiset

Työkoneet

YIT rakentaa kaivoksen nostotornin Kittilään

YIT ja kultakaivosyhtiö Agnico Eagle Finland Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen Kittilän kultakaivoksen Rimpin nostotornin rakentamisesta. Sopimuksen kokonaisarvo on noin 10 miljoonaa euroa. Hanke kirjataan vuoden toisen neljänneksen tilauskantaan. Hankkeessa rakennetaan teräsbetoninen nostotorni, jonka pohjan ala on noin 12 x 16 metriä ja korkeus noin 100 metriä. Nostotorni tehdään liukuvalutekniikalla, joka tarkoittaa betonin keskeytymätöntä valamista niin, että kuivuvan ja tuoreen betonin väliin ei synny rajoja.

Rakentaminen alkaa kesäkuussa vuonna 2019 ja se päättyy huhtikuussa vuonna 2020.

”YIT:llä on kotimaisena yhtiönä vakuuttava historia vaativien liukuvalukohteiden ja teollisuusrakentamisen alueella. YIT osoitti hallitsevansa urakkakokonaisuuden hyvin ja pääsimme yhteisymmärrykseen nopeassa aikataulussa”, sanoo Agnico Eagle Finland Oy:n hankejohtaja Seppo Voutilainen.

YIT:n teollisuusrakentaminen ja rakennustekniset työt -divisioonan johtaja Anne Piiparisen mukaan liukuvalutekniikka lyhentää rakentamisaikaa.

”Monipuolinen vaativan betonirakentamisen osaaminen on meille kunnia-asia. Suomessa liukuvalutekniikan hallinta on enää harvojen osaajien käsissä. Meillä tuota taitoa arvostetaan sekä ylläpidetään, kuten myös kalustoa”, Piiparinen toteaa.

YIT on toteuttanut samankaltaisia hankkeita myös aiemmin. Espoon Blominmäen jätevedenpuhdistuslaitoksessa YIT on rakentanut 100 metriä korkean poistoilmapiipun liukuvalutekniikalla. Tekniikkaa käytetään muun muassa erilaisten kuilujen, siilojen, piippujen, vesitornien ja muiden korkeiden rakenteiden toteuttamisessa samalla rakentamisaikaa minimoiden.

YIT louhii ja lujittaa jo alueella kaivoksen työtunneleita. Tunnelien rakennustyöt alkoivat vuoden 2018 lopussa ja päättyvät vuonna 2021.

Agnico Eagle Finland on kanadalaisen kaivosyhtiön suomalainen tytäryhtiö, joka operoi Kittilässä Euroopan suurinta kultakaivosta. Vuonna 2006 alkanut kaivostoiminta jatkuu näillä näkymin 2030-luvun puoliväliin saakka. Yhtiö tuottaa vuodessa noin 200 000 unssia eli 6 000 kiloa kultaa.

Lue seuraavaksi