Uutiset

Työkoneet

Wacker Neuson EW100 – 40 kilometriä tunnissa

Wacker Neusonin uusi 10 tonnin painoluokkaan sijoittuva EW100 –pyöräalustainen kaivukone korvaa tuotannosta vanhan mallin 9503. Samalla se siirtyy Stage IIIB –moottoriaikaan nelisylinterisen Perkinsin 854 dieselmoottorin avulla (86 kW/117 hv).

Valmistajan mukaan uuden moottorin myötä polttoainetalous on kohentunut 17 prosenttia, vaikka tehoa on tullut lisää 15 prosenttia.

Suomessa Wacker Neusonin tuotelinjaa myy Edeco-Tools Oy.

EW 100:n peltien alta löytyy partikkelisuodatin. Huippunopeus 40 kilometriä tunnissa on säilytetty ennallaan.

Hydrauliikkaan on lisätty uusi ECO-alue, joka säätää pumpun kulman ja moottorikierrokset siten, että polttoaineen kulutus on minimissään. ECO-moodin lisäksi kuljettaja voi valita LOW tai HI –alueet työtehtävässä vaadittavan tehon ja nopeuden mukaan. Kauhanvarsivaihtoehtoja on kaksi.

Ajopoljin on sijoitettu oikealle alas ja sen ergonomiaa on parannettu entisestään. Uutta näyttöpanelia ohjataan automaailman navigointilaitteista tuttuun tapaan yhdellä pyörivällä kiekolla.

Joystick-vipuihin on myös tuotu paljon eri toimintoja kuten ”cruise control” ajonopeuden valitsemiseksi. Kuljettaja pystyykin melkoi pitkälle hoitamaan kaivamisen lisäksi kaikki muutkin toiminnot vivuista irroittamatta.

Huoltohenkilöstö löytää nyt mahdolliset vikailmoitukset nopeasti uuden tabletilla käytettävän diagnostiikkaohjemiston avulla.

Tukijalat koneeseen saa etupäähän tai molempiin päihin konetta. Puskulevy on myös tilattavissa koneen takapäähän tukijalkojen sijaan.

Ohjausvaihtoehtoja on edelleen kolme: etupyörä-, nelipyörä- tai rapuohjaus.

Lue seuraavaksi