Uutiset

Työkoneet

Wacker Neuson 14504 – kompakti 14-tonninen

Puskulevyllä varustettu malli 14504 painaa työkunnossa noin 15,3 tonnia. Seuraava malli tästä alaspäin on 12002, jonka työpaino on noin 11,5 – 12 tonnia. Kaikkiaan kaivukoneperheessä  on nyt 15 erikokoista minikaivukonetta painovälillä 935 – 15.000 kiloa. Mallisto on kattava ja tiheä painoväli takaa, että sopiva kokoluokka työhön kuin työhön löytyy.

Uutuusmallin ulkokuori on tuttua Neusonia ja keltaharmaa väritys on sekin ollut jo jonkin aikaa malliston tunnusmerkki. 14504 ei ole lyhytperäinen kone vaan peränylitys telalinjasta on 770 millimetriä. Valmistaja lupaa koneen painon jakautuman olevan ideaalisen, joten kaivuvakavuus on hyvä.

Tätä painon jakautumaa varten moottori ja pumput on sijoitettu poikittain vastapainoksi koneen taakse. Ohjaamon oikealla puolella sijaitsee venttiililohko. Molemmat luukut avautuvat reilusti ylös, joten alla on tilaa pitkällekin huoltomiehelle.

Edelleen oikeanpuoleinen sivupelti viettää reilusti alaspäin, jolloin näkyvyys koneen oikeallekin puolelle on hyvä.

Moottori on nelisylinterinen, turboahdettu Deutz, josta tehoa saadaan 74,9 kilowattia. Hydraulijärjestelmässä on kaksi muuttuvatilavuuksista (2×126 l/min) ja kaksi hammaspyöräpumppua (21,5 ja 32 l/min).

Hydraulijärjestelmästä kuljettaja voi valita kolme eri variaatiota. Hi –valinnalla käytössä on täysi pumppujen teho eli 60, ECO:lla 52 ja Lo –asennossa 45 kilowattia . Valinnalla on vaikutusta paitsi liikenopeuksiin ja kaivuvoimiin myös polttoaineen kulutukseen. Automaattinen tyhjäkäynnille palautus edesauttaa sekin polttoainetaloutta.

Voimansiirrossa on kaksi nopeusaluetta (3,0 ja 5,1 km/h). Vakiokumitelan leveys on 500 millimetriä. Koneeseen saa kaksi eri kauhanvarsipituutta (2070 tai 2570 mm) ja valinnasta riippuen maksimi kaivusyvyydet ovat 5000 tai 5500 millimetriä Kuormauskorkeudet vastaavasti 5700 tai 6000 millimetriä. Kuljetuspituus on 7720-7790 ja kuljetusleveys 2490 millimetriä.

 

Uusi ohjaamo

Ohjaamo on Neusonissa uutta konstruktiota. Pitkä rivi katkaisimia on keskitetty alas oikealle. Oikeanpuoleisen kaivuvivun kohdalla sivupanelissa on puskulevyn hallintavipu. Pyöreä näyttöruutu konsolin etuosassa on aika pieni. Varoitusvalot on sijoitettu ympyrän kehälle.

Lisähydrauliikan hallinta tapahtuu proportionaalisesti kaivuvipujen päissä olevilla peukalopyörillä. Istuin liikkuu yksinään eteen ja taakse, mutta myös koko konsoli vipuineen päivineen on siirrettävissä pitkittäin halutulle etäisyydelle ajovivuista ja -polkimista. Polkimet ovat varsin reilun kokoiset ja reunat estävät jalan lipeämisen niiltä.

Mikäli koneeseen ei hanki optiona saatavaa ilmastointilaitetta, osaa arvostaa tietoa, että etuikkuna on kaksiosainen. Yläosa nousee kevyesti ohjaamon kattoon ja alaosakin voidaan avata yläaosaan koskematta. Tämä vaikkapa halutessa keskusteluyhteyttä kaivantoon. Molemmat sivuikkuna avautuvat nekin kahteen suuntaan.

www.hansamachines.fiwww.wackerneuson.com

Lue seuraavaksi