Uutiset

Uutiset

VS Purku Oy urakoi – Hamburger Börs siirtyy historiaan

Turun kauppatori ja sen ympäristö ovat tällä hetkellä työmaana. Toriparkki on vielä monttuvaiheessa ja sen kupeessa sijaitseva, monen ulkopaikkakuntalaisenkin hyvin tuntema Hamburger Börs -hotelli on loka-marraskuun aikana hiljalleen häipynyt Turun katukuvasta. Aivan marraskuun lopulla maanpäällisestä julkisivusta oli jäljellä enää pieni pätkä. Vaativaa purku-urakkaa on vienyt eteenpäin turkulainen VS Purku Oy, jolla on yli 25 vuoden kokemus massiivipuruista.

Noin 600 auton parkkipaikat tarjoavan ja 40 miljoonaa euroa maksavan Turun Toriparkin pääurakoitsijana on Skanska. Hamburger Börsin purusta ja uuden rakentamisesta vastaa YIT urakalla, jonka arvoksi ilmoitetaan 43 miljoonaa euroa. Rakennuttaja on LähiTapiola ja hotellin käyttäjäksi tulee Scandic Hotels. Molemmat edellä mainitut hankkeet valmistuvat vuonna 2021.

Marraskuun alussa kaksi Liebherrin purkuvarusteista kaivukonetta jyrsi hotellia molemmista päistä (ilmakuvaus Veijo Lindgren).

Molempia hankkeita on ruodittu paitsi tiedotusvälineissä myös vaarien toriparlamenteissa pitkin syksyä. Tarinaa asian tiimoilta on isketty, välillä asiallisesti, välillä asian vierestä. Kun ensimmäiset reiät Eerikinkadun puoleiseen julkisivuun lokakuussa ilmestyivät, niin samalla myös meemitaiteilijoiden luomukset alkoivat elää omaa elämäänsä

Näin se homma etenee. Ylin kuva on otettu 31.7.2019. Tuolloin hotellirakennuksen takaa oli jo aloitettu ulkopuolista purkamista. Torin puoleinen julkisivu oli vielä ehjä. Keskimmäisen kuvan ajankohta on 5.11. ja alimman kuvan päivämäärä on 29.11. Varsinaista maanpäällistä osaa ei enää marraskuun lopussa juuri ollut jäljellä. Kellarikerroskin on historiaa tammikuussa ensi vuonna.

sosiaalisessa mediassa. Nähtiinpä Hamburger Börsiä tuhoamassa niin Godzilla kuin Turun oma, jättiläismittoihin kasvanut Onnenpyörä-Jethrokin.

Nyt purettava, varsin yleisesti rumilukseksikin haukuttu hotellirakennus avattiin vuonna 1979. Se tarjosi 346 huonetta ja viime aikoina kompleksissa oli myös useita ruokaravintoloita. Alkuperäinen  pala julkisivua on säilytetty kautta vuosien ja se saa edelleen jäädä paikoilleen uudessakin versiossa. Yli 100-vuotista kunniakasta historiaa on luvattu siis kunnioitettavan edelleen. Myös pihalla seisovat jalavat ovat suojattuja ja jäävät sijoilleen.

Edellinen, paljon julkista keskustelua herättänyt ja vastoin Museoviraston ja Turun museolautakunnan mielipiteitä toteutettu purku koettiin vuonna 1976. Turun kaupunginvaltuusto tuolloisen purun hyväksyi, eivätkä asiasta tehdyt valitukset menneet valtioneuvostossa läpi. Kerrotaan, että turkulaisten aktiivien joukko suunnitteli jopa valtaavansa rakennuksen. Turun Osuuskauppa aloittikin purkutyöt yöllä estääkseen liian innokkaiden puolustajien invaasion työmaalle.

Havainnekuvien perusteella uusi tuleva hotellirakennus on paljon nyt purettua kauniimpi, joten mitään turkulaisten ketjuuntumista purkukoneisiin tuskin on luvassa. Moni turkulainen ja myös turistina Suomen vanhimmassa kaupungissa vieraillut muistaa varmasti ulkoterassin eli Börsin pöheikön. Ylimmän kerroksen saunassa on moni heittänyt kiukaalle Aurajoen vettä ja Eerikinkadun naamabaarissa on käyty esittelemässä uusia kelloja tai seuralaisia.

Vuoden 1976 purkutyötä tehtiin Aku Ankastakin tutulla heiluripallolla. Työmenetelmä voidaan luokitella enemmän tai vähemmän hallitsemattomaksi. Nyt sen sijaan purkua on viety eteenpäin tarkkojen ennakkosuunnitelmien mukaan ja ympäristö huomioon ottaen. Koko purkuhomma pitäisi nyt olla tehtynä tammikuussa kolme metriä syvää kellarikerrosta myöten. Kellaria, jonka pommisuojan seinät lienevät melko työlästä murentaa. Vanhoja, 70-luvulla Turun savipatjaan lyötyjä paaluja tullaan käyttämään uuden rakennuksen perustana.

Alku viivästyi

Alun perin massiivipurun piti alkaa jo heti kesän jälkeen, mutta tositoimiin päästiin kunnolla vasta syyskuun puolivälissä. Tosin kesällä tehtiin valmistelevia kaluste- ja asbestipurkuja.

”Alkuperäinen suunnitelmamme oli purkaa Eerikinkadun puolelta. Toriparkin työmaa esti sen ja työ aloitettiin toisesta suunnasta, tuolta ulkoterassin puolelta eli Börsin pöheiköstä”, aloittaa VS Purku Oy:n toimitusjohtaja Petri Alander.

”Toinen suunnitelmamme oli tehdä ramppi koneille, jolloin olisi selvitty lyhyemmillä puomeilla. Geotekniset kuormitusrajat tulivat siinä vastaan, rampin rakentaminen kiellettiin ja näin ollen työmaalle piti tuoda isompaa ja ulottuvampaa kalustoa.”

Keskellä kaupunkia toteutettava purku vaatii tarkat ennakkosuunnitelmat. Melu- ja tärinätasoille on annettu raja-arvot, joita ei saa ylittää. Myös syntyvä pöly pitää vesisuihkutuksen avulla sitoa tehokkaasti. Naapurikiinteistön muodostama rajapinta on sekin purettava taiten.

”Alkuperäiset piirustukset käytiin tarkkaan läpi rakennesuunnittelijoiden kanssa. He määrittivät tarkan purkujärjestyksen. Rakennuksen keskellä oli liikuntasauma eli se on suunniteltu niin, että molemmat päät pysyvät itsekseen pystyssä”, jatkaa Alander.

”Jos koko hotelli olisi ollut yhtä pötköä, olisi purku ollut vieläkin haastavampi. Nyt pääsimme aloittamaan keskeltä kahteen suuntaan. Idän puoleisessa osassa kantavana osana keskellä on hissikuilu. Purku etenee torin laitaa ensin toiseen päätyyn ja sitten toista puolta takaisin hissikuilun jäädessä viimeiseksi. Toisessa päädyssä porraskäytävä ajaa samaa asiaa.”

Kun ollaan keskellä kaupungin keskustaa, niin logistiikkaakin on mietittävä tarkkaan. Tuleva ja lähtevä autoliikenne kulkee suojeltavien puiden ja pystyyn jätettävän vanhan julkisivun lomitse. Alanderin mukaan kaikki materiaali menee Börsistäkin 98-prosenttisesti kierrätykseen. Vain villa ja muut eristemateriaalit kerätään loppujätteeseen. Yrityksellä on Liedon Tuulissuolla oma käsittelylaitoksensa (Recikla Oy), jossa muun muassa oma, ja myös muilta toimijoilta kertyvä betoni murskataan käytettäväksi esimerkiksi teiden ja erilaisten kenttien jakaviin kerroksiin. Samalla alueella lajitellaan myös omilta työmailta kerätyt metallit.

VS Purku tekee teollisuuspurkuja koko Suomen alueella ja rakennusten purkuja pääasiallisesti Länsi- ja Etelä-Suomessa. Kalustoa on reilusti ja uusimpana kaksi uutta Hyundain lyhytperäistä kaivukonetta (15 ja 24 t), jotka molemmat on varusteltu kattavasti purkutöihin. Puomien katveessa rennossa haara-asennossa ovat VS Purku Oy:n Petri Alander (vas.), Suomen Telakone Oy:n Jarmo Urpo, Terra-Team Oy:n Erno Lahti ja Hansa Machinesin Tero Tommila.

Uutta kalustoa

Pääasiallista purkutyötä tehtiin marraskuun alussa kahdella Liebherrin pitkäpuomikoneella, joista toinen oli yhteistyökumppanin. VS Purku Oy:n Liebherr 944 -malliin oli hankittu tätä työmaata varten Hansa Machinesilta Arden CU 022 SV -purkusaksi CB-leuoilla, jotka on tarkoitettu betonille. Laite painaa 2 125 kiloa ja soveltuu peruskoneisiin 18-27 tonnia.

VS Purku Oy:n omistaja Petri Alander (vas.) ja Hansa Machinesin toimitusjohtaja Tero Tommila antavat mittakaavaa Arden CU 022 SV -purkusaksille, jotka hankittiin hotellin purkutyömaalle.

”Tämän erikoisuutena on, että samaan runkoon voidaan vaihtaa pikakiinnityksellä eri leukasarjoja. Sen varusteena on myös työtä jouduttava pikaliikeventtiili. Edelleen siinä on Arden Jet -pölynsidontajärjestelmä, joka on saatavissa Ardennin purkusaksiin, pulveroijiin ja kahmareihin”, selventää Tero Tommila Hansa Machinesilta.

VS Purun kalustoluettelossa on kaikkiaan viitisenkymmentä konetta. Pienemmässä päässä on Bobcatin liukuohjattuja pienkuormaajia sekä minikaivukoneita. Niillä mennään yleensä omien massiivipurkukohteiden sisätiloihin tekemään alkutoimia. Kaivukoneita löytyy kokoluokassa 6–38 tonnia. Käyttökelpoiseen painoluokkaan 25 tonnia on viisi konetta. Hyundai on valikoitunut päämerkiksi. Niitä on täysi tusina ja ensimmäiset tulivat kuutisen vuotta sitten.

Lyhytperäiset taittopuomilla

”Hyundaissa hinta-/laatusuhde on enemmän kuin kohdallaan”, tietää Alander.

Börsin työmaalle oli tuotu kaksi upouutta, lyhytperäistä ja puskulevyllä sekä taittopuomilla varustettua Hyundaita eli HX 235 LCR (24 t/129 kW) ja HX 145 LCR (15 t/87 kW). Suluissa oleva työpaino on ilman puskulevyä.

”Valitsimme nyt taittopuomit näihin koneisiin. Ne tuovat noin 400 millimetrin lisäulottuvuuden. Työvälinettä voi käyttää puomin ansiosta aivan lähellä peruskonetta, jolloin työskentely on vakaata. Näillä puomin saa myös aivan suoraksi.

Terra Team Oy edustaa Dehaco-purkutyövälineitä. Uudet Hyundait varusteltiin Dehacon vankkarakenteisilla kourilla.

”Molemmissa koneissa on tietenkin purkusuojaus, joka käsittää muun muassa tuulilasin ja katon suojakehikot. Ympäripyörivät Dehaco-lajittelukourat löytyvät puomien päistä ja suuremmassa mallissa on myös Dynaset-kastelujärjestelmä pölynsidontaan”, valistaa Suomen Telakone Oy:n myyjä Jarmo Urpo.

”Dehaco-kourat on tarkoitettu purkuun ja lajitteluun. Niiden selät on perferoitu (rei’itetty), mikä vähentää tietenkin painoa ja estää materiaalin jumittumista. Kuljettaja näkee myös kouran sisään helposti. Sylinterit (2 kpl) ovat hyvin suojassa ja Dehaco käyttää hieman ylisuuria kääntökehiä. Kääntömoottori on helppo vaihtaa, kuten myös kulutuslevyt”, listaa Erno Lahti Dehacon tuotteita maahantuovasta Terra-Team Oy:stä.

Pienemmän Hyundain 600 litran tilavuuksinen koura DSG902-R on tarkoitettu peruskoneisiin 13–20 tonnia. Se painaa 985 kiloa ja leuan aukeama on 1 950 ja leveys 900 millimetriä. Vastaavasti suurempi, 900 litran koura DSG1802-R on sopiva silloin, jos peruskone painaa 24–35 tonnia. 1 200 millimetriä leveä leuka aukeaa 2 400 millimetriä.

Ainakin toinen Hyundai matkasi Turusta Nousiaisiin, jossa VS Purulla oli käynnissä kunnantalon sekä läheisen Henrikin koulun lisäsiiven purkutyöt.

Lue myös: Näkemiin Hamburger Börs.

Liedon Tuulissuolla on käsittelylaitos (Recikla Oy), jossa muun muassa oma, ja myös muilta toimijoilta kertyvä betoni murskataan
Hamburger Börs -hotellin  julkisivun yli 100 vuotta vanha pala säilytetään edelleen. Ensimmäisen maailmansodan aikana hotellille annettu, väliaikaiseksi jäänyt nimi ”Grand Hotel Börs” näkyy siis jatkossakin Kauppiaskadun puolella.

Lisää samasta aiheesta