Uutiset

Työkoneet

Vilakoneelta jo 5000. Wille – kotimainen taajamatraktori voi hyvin

Noin 350 koneen vuosivauhdilla Wille on edelleen vain vahvistanut asemaansa Pohjoismaiden ykkösmerkkinä. Vajaat 140 ihmistä työllistävän Vilakoneen omistaa nykyään 100 prosenttisesti Wihuri Oy.

65 prosenttia vajaan 30 miljoonan euron liikevaihtoa pyörittävän Vilakoneen tuotannosta menee vientiin. Ruotsi on edelleen ykkösvientimaa ja vuoden 1987 jälkeen naapurimaahan on toimitettu yli 2000 Willeä. Suomen aktiivinen kanta on noin vajaat 2300 ja kaikkiaan Suomeen on toimitettu peräti 2800 yksikköä.

Voidaan kait jo hyvällä syyllä väittää, että Wille on käsite taajamien, katujen ja kiinteistöjen kunnossapidossa.

Viime vuonna Suomeen myytiin 136 Willeä, joka lähentelee vuoden 2005 huippulukua 147. Ruotsiin rekisteröitiin vastaavasti viime vuonna 156 Willeä. Taajamatraktoreiden markkinat ovatkin viimeisten 15 vuoden aikana olleet Willen heiniä, sillä Suomessa osuus on pääasiassa ollut 70-80 prosentin välillä. Ruotsissa liikutaan kutakuinkin saman suuruusluokan markkinasiivussa.

Tosin aivan samantyyppisiä kilpailijoita ei montaa ole ja kompaktit pyöräkuormaajat kilpailevat ainakin osittain samoista asiakkaista, varsinkin kiinteistöpuolella. Näiden ottaminen mukaan vertailuun sitten jo pudottaisi Willenkin markkinaosuutta. Pyöräkuormaajavalmistajilla ei tietenkään ole tarjota asiakkaille niin kehittynyttä ja monipuolista työlaitevalikoimaa kuin Willellä ja kaltaisillaan.

Ruotsi ei kuitenkaan ole ainoa vientimaa. Venäjällä, Virossa, Serbiassa ja Norjassa on niin ikään Willellä edustus. Onko lähitulevaisuudessa sitten näköpiirissä uusien maiden ja alueiden valloitusta?

”Keski-Euroopassa on toki isot markkinat, mutta esimerkiksi Saksassa koneet ovat hieman erityyppisiä. Tulemme esittelemään lähitulevaisuudessa uutuuden, joka kooltaan ja tekniikaltaan on lähempänä Keski-Eurooppalaisia tarpeita”, kertoo Asko Sairanen ja viittaa kesäkuun puolivälissä Loimaalla pidettävään Wille 2012-tapahtumaan. Siellä uutuusmalli 255 tulee olemaan nähtävillä.

Nykyinen Wille-mallisto käsittää neljä konetta: 355B, 455B, 655C ja 855C. Työpainot ovat 2630, 3180, 5360 ja 6480 kiloa.

Levyt ulkoa

Vilakoneen toimitusjohtaja Juha Kumlander vie kierrokselle tehtaalle. Politiikkana on aina ollut pitäytyä mahdollisimman omavaraisena osavalmistuksen suhteen. Tämä auttaa laadun varmistuksessa ja langat pysyvät paremmin omissa käsissä.

”Levymateriaalin taivutus ja kanttaus tehdään pääasiassa alihankkijoilla. Olemme säilyttäneet silti vielä leikkaus- ja taivutuskapasiteettia myös itsellä. Näin voimme palvella äkkinäisissä tilanteissa esimerkiksi vanhojen koneiden varaosia valmistettaessa. Vanhimmat käytössä olevat koneet ovat 80-luvulta ja toimitamme edelleen varaosia niihinkin”, aloittaa Kumlander.

Jos levyosat tulevatkin valmiina ”muotissaan”, niin hitsaus tehdäänkin sitten jo kokonaan talon sisällä.

”Olemme panostaneet viime vuosina robottihitsaukseen. Käytössä on nyt neljä robottia. Suurimmassa robotissa hitsaamme isoja osia kuten etu- ja takarungot sekä ohjaamot. Myös työlaitteiden kuten hiekottimien runkojen ja kauhojen saumoja tehdään paljon jo robotilla. Uskoisin, että noin 75-80 koneen kaikista saumoista on jo robotilla tehty”, tietää Kumlander.

Myös koneistukseen on tulossa lisätehoa. Isot runko-osat ovat käyneet talon ulkopuolella koneistettavana, mutta uusi kesäkuussa käyttöön otettava Masaki-työstökeskus tuo helpotusta.

”Tulevaisuudessa levyosat tulevat taloon, eivätkä lähde enää ulos ennen kuin valmiissa koneessa. Uusi työstökeskus on investoinnin arvoltaan 700.000 euroa ja se tehostaa tuotantoamme ja lisää kapasiteettia entisestään.”

”Myös pintakäsittelyn suhteen olemme täysin omavaraisia. Osien teräskuulapuhalluslinja läpäisee kaikki pulverimaalaukseen menevät osat.”

Vilakone valmistaa edelleen myös kaikki koneissa tarvittavat sylinterit itse. Nykyinen vuosituotannon määrä on 6000 sylinteriä. Myös senkin osa-alueen laadun tarkkailu on omissa käsissä.

Tuplatarkistus

Vaikka laadun valvonta on jatkuvaa jo osavalmistuksen aikana, tehdään lopullinen kontrolli valmiille koneelle aina.

”Valmiille koneelle ajetaan aina viiden tunnin testi sitä varten suunniteluussa testipenkissä. Ylös nostettu kone koekäyteään kaikilta osin ja mm. eri lämpötiloja tarkkaillaan testin aikana. Jokaisesta ajosta jää data talteen ja siihen voidaan tarpeen vaatiessa palata. Käyttötestin jälkeen kone menee ns. maantietestiin, jossa tsekataan lisää koneen toimintoja. Lopuksi viimeistelylinjalla puhdistetaan ja pestään kone, käydään läpi asiakaskohtainen varustelu ja liimataan tarrat”, selvittää toimitusjohtaja koneen läpikäymää lopputarkastusta.

Tästäkään kone ei vielä lähde asiakkaalle, vaan nyt tuotanto luovuttaa koneen lähtötarkastukseen. Ideana on, että tuotannosta riippumaton osasto tekee tämän tarkastuksen.

”Tämä ns. kaksinkertainen lopputarkastus on viimeisen kahden vuoden aikana pudottanut reklamaatioista aiheutuneita kustannuksia dramaattisesti.  Satsaamme lopputarkastukseen reilusti, mikä on ennen kaikkea myös asiakkaan etu”, lupaa Kumlander.

Uudet moottorit tuloillaan

Uudet, vuoden alusta voimaan astuneet päästörajoitukset koskevat nyt kahta suurempaa Wille-mallia 655C ja 855C. Vielä tänä vuonna niistä tullaankin näkemään Stage IIIB-versiot ja pienemmistä malleista myöhemmin. Moottorimerkki on luontevasti Caterpillar kaikissa muissa paitsi mallissa 455B, jossa peltien alta löytyy Detroit.

”Tilanne on se, että vuonna 2011varastossa olleita moottoreita saa toimittaa vielä tänä vuonna. Trafilta saa edelleen anoa lupaa 3A-moottoreille eli ns. joustomenettelylle. Tulemme tietysti Vilakoneella siirtymään pian uusiin päästöluokkiin vanhojen moottoreiden loppuessa”, valistaa Kumlander.

Varaosatoimintojen tärkeys korostuu sitä mukaan, kuin konekanta maailmalla kasvaa.

”Kuten jo totesin, pystymme toimittamaan varaosia 30 vuotta vanhoihinkin koneisiin. Mikäli varastostamme ei kyseistä osaa löydy, voimme sellaisen tehdä. Vanhat piirustukset ovat tallessa. On tärkeää palvella asiakkaita tässäkin mielessä ja olemme saaneet kiitosta varaosien löytymisvarmuudesta sekä nopeudesta. Tukholmassa on Wille Center, jossa niin ikään säilytetään yleisimpiä vara- ja huolto-osia. Harvinaisemmat lähtevät aina täältä Loimaan varastosta.”

Kovat lumitalvet lisäsivät vanhojen koneiden varaosien kysyntää. Kaikki vanhat varakoneetkin otettiin lumisotaan mukaan ja näin tarvittiin yhtäkkiä niitä harvemmin enää kysyttyjä osia.

”Niitäkin sitten tehtiin nopeasti, jos hyllystä ei löytynyt. Konemyyjä kun myy sen ensimmäisen koneen ja jälkimarkkinointi seuraavan”, kiteyttää Kumlander loppuun yhden johtoajatuksistaan.

Internet: www.wille.fi

Lue seuraavaksi